Photography safari in Masai Mara

In October, I went on a safari to Kenya and the famous Masai Mara for the first time. Masai Mara is located in the southwestern part of Kenya and borders Tanzania's legendary Serengeti, which I have already visited several times on my previous trips to Africa.

Masai Mara in sunset

 

The difference to previous African safaris on this trip was that now it was a trip planned for photography, while my previous safaris have always been part of a larger tour, offering only a limited number of safari drives within a certain schedule. On this trip, there were no restrictions on schedules and so we spent practically all the daylight in the savannahs and bushlands of Mara. We also didn't have any pre-planned driving route, but were able to customize each day according to our own wishes, which is not possible with normal round-trip safaris. Naturally, the cars used were also modified for photography and the drivers were familiar with photographers point of view. 

Safari pickup from the airport

 

The accommodation was in the Oltepesi tented safari camp in the northwestern part of Mara, and the service there was almost impeccable. Big tents with toilets and showers, battery and technology charging options, laundry service and excellent food. Oltepesi camp is run by local Big John and Norwegian nature photographer Arnfinn Johansen. This trip in question was organized by Suomen kuvausmatkat. It was my first time on their trip because I wanted to see the difference between a bulk tour safari and this kind of customized version for photography. Is it worth the extra investment of couple of thousand euros?

My first photography safari

 

From a purely photographic point of view, I would say that it is. This safari week in Mara brought me more situations than many previous trips combined. There was hunting, mating, childbirth, cubs, sunrises and sunsets and so on. I saw more leopards and cheetahs on this trip than during my seven previous trips to Africa. I saw a serval for the first time too. The highlight was witnessing a cheetah hunt on site. What an incredible animal! Can't say anything else. I was a bit exhausted from this trip, but in general, the safari part of the trip in particular was a great success.

Oh, no!

 

I would like to point out that, despite the good level of service, the trip is not an easy trip. After long sleepless flights, Mara's windy and dusty hot dryness hits the face as hard as the unforgiving roads of the park hit the traveler's soft body. Long days of around 14 hours repeated over several days are not suitable for everyone. Of course, it is possible to run the program more lightly, but since I was only there for a week, in my opinion, then I had to try to make the most of all the daylight hours. And it certainly brought results. If I had done a two-week safari, I would probably have been able to include a few moments of rest as a counterweight to this kind of breathtaking pace.

Endless action in Mara

 

The Masai Mara is significantly smaller than its big brother the Serengeti, and maybe that's why there seems to be more activity when the animals are in a slightly more manageable area. This way, there are more photographic situations than in the Serengeti.

Then some more serious thinking. The biggest problems of the safari industry concern the number of safari vehicles and the disturbance of the animals. Studies (in my own words, according to Travel Africa Magazine's article) show mercilessly that safari traffic has a significant impact on the survival of cubs to adulthood as well as the success rate of hunts. The corona period was used as a reference, when there was practically no tourism. Another harmful phenomenon stems from cell phones, which pushes cars closer and closer to the predators because people no longer have real cameras.

Hippo in room?

 

Mara plans to address these phenomena by raising prices and limiting the number of cars and the minimum distance to animals - especially if they have cubs or are hunting. Let's see how this works in practice. Tourism brings the communities of the region an estimated 20-30% of their income, so there are interests in animal protection. But will the group discipline remain among the drivers or will the tips of mobile phone tourism weigh more on the scales. At the very least, there should be a clear threat of punishment against wrong-doing drivers and companies.

My first serval

 

I hope that the nature of Africa can be enjoyed in such a way that the impact on the animals remains as small as possible. Unfortunately, due to human activity, the animals' natural habitat is shrinking all the time even in East Africa's most wonderful natural parks, and somehow it is hard to believe that we would be able to curb our own greed. There is always someone who sees benefit in what is harmful to nature. The socio-economic problems in Africa are so extensive and the population pressure is growing that it is difficult to see at least any particularly prosperous future for these still wonderful natural sites. I hope I'm completely wrong.

Still going strong - but there are questions for future

 

After this, I will state that at least there are still very healthy ecosystems in the Masai Mara - Serengeti region, which I am very interested in seeing myself. Not because I could post pictures on social media - that has never been a goal of any kind for me. But just because I can see these wonderful natural creatures with my own eyes and possibly capture in my pictures some of the duality of nature - beauty and brutality - which is especially intertwined around these magical predators.

Read more »

Valokuvaussafarilla Keniassa

Suuntasin lokakuussa ensimmäistä kertaa safarille Keniaan ja tarunhohtoiseen Masai Maraan, joka siis sijaitsee Kenian lounaisosassa ja rajoittuu Tansanian legendaariseen Serengetiin, jossa olen vieraillut aikaisemmilla Afrikan matkoillani jo useita kertoja.

 

Ikoninen Masai Mara

Ero aikaisempiin Afrikan safareihin oli tällä reissulla se, että nyt kyseessä oli valokuvaukseen suunniteltu matka, kun aikaisemmat safarini ovat aina olleet osa jotain isompaa kiertomatkaa tarjoten vain rajallisen määrän safariajoja tietyn aikataulun puitteissa. Tällä matkalla ei ollut mitään rajoitteita aikatauluista ja niinpä käytimme käytännössä kaiken valoisan ajan Maran savanneilla ja pusikoissa. Meillä ei myöskään ollut mitään ennalta suunniteltua ajoreittiä, vaan pystyimme räätälöimään jokaisen päivän omien toiveidemme mukaan, mikä ei ole mahdollista normaalin kiertomatkan safareilla. Luonnollisesti myös käytettävät autot olivat valokuvauksen kannalta muokattuja ja kuskit olivat kokeneita valokuvaajien liikuttajia.

Aamiaistauolla Marassa

 

Majoituksena oli Oltepesin telttaleiri Maran luoteisosassa ja siellä palvelu oli lähes moitteetonta. Isot teltat vessoineen ja suihkuineen, akkujen ja tekniikan latausmahdollisuudet, pyykkipalvelu sekä erinomaiset ruoat. Oltepesin leiriä vetää paikallinen Big John sekä norjalainen luontokuvaaja Arnfinn Johansen. Tämän kyseisen matkan järjesti Suomen kuvausmatkat. Olin ensimmäistä kertaa heidän matkallaan, koska halusin nähdä, mikä ero on kiertomatkan bulkkisafarilla verrattuna tällaiseen valokuvauksen kannalta räätälöityyn versioon. Onko pari tonnia ekstraa panostuksen arvoinen? 

Oltepesin leirin vastaanottokomitea

Puhtaasti valokuvaukselliselta kantilta kantilta sanoisin, että on. Tämä safariviikko Marassa toi eteeni enemmän toimintaa kuin monilla aikaisemmilla reissuilla yhteensä. Oli metsästystä, parittelua, synnytystä, poikasia, auringonnousuja ja -laskuja ja niin edelleen. Leopardeja ja gepardeja näin tällä reissulla enemmän kuin yhteensä seitsemän aikaisemman Afrikan reissuni aikana. Servaalinkin näin ensimmäistä kertaa. Kohokohtana oli gepardin metsästyksen todistaminen paikan päällä. Uskomaton eläin! Ei voi muuta sanoa. Jäi tältä reissulta nyt sentään pari rastia uupumaan, mutta kyllä yleisesti ottaen erityisesti safariosuus matkasta oli aivan huikea menestys. 

Metsästystä edeltävä venyttely

 

Huomautan, että matka ei kuitenkaan ole, hyvästä palvelutasostaan huolimatta, mikään helppo matka. Pitkien unettomien lentojen jälkeen, Maran tuulinen ja pölyinen kuuma kuivuus iskee kasvoille yhtä kovaa kuin puiston armoa antamattomat tiet matkaajan pehmeään kroppaan. Pitkät noin 14-tuntiset päivät toistettuna usean päivän ajan eivät sovi kaikille. Toki on mahdollisuus vetää ohjelmaa myös kevyemmin, mutta koska olin itse paikalla vain viikon, niin silloin oli näkemykseni mukaan yritettävä ottaa päivistä irti kaikki valoinen aika. Ja kyllähän se kieltämättä toi tulostakin. Jos olisin tehnyt kahden viikon safarin, niin siihen varmaan pystyisi jo sisällyttämään muutaman lepohetkenkin tälläisen hengästyttävän tykityksen vastapainoksi.

Kuvaajille ei ole lepohetkiä Marassa

 

Masai Mara on isoveljeään Serengetiä huomattavasti pienempi ja ehkä juuri siksi toimintaa tuntuu olevan enemmän, kun eläimet ovat hieman hallittavammalla alueella. Näin myös valokuvaustilanteita tulee eteen enemmän kuin Serengetissä.

Sitten hieman vakavamielisempää pohdintaa. Safariteollisuuden suurimmat ongelmat koskevat safariautojen määrää ja petojen häirintää. Tutkimukset (omin sanoin Travel Africa Magazinen juttua mukaillen) näyttävät armotta, että safariliikenne vaikuttaa merkittävästi niin pentujen selviytymiseen aikuisikään saakka kuin metsästysten onnistumisprosenttiin. Verrokkina oli käytetty korona-aikaa, jolloin turismia ei käytännössä ollut. Toinen haitallinen ilmiö juontaa juurensa matkapuhelimista, joka työntää autoja lähemmäs ja lähemmäs petoja, koska ihmisillä ei enää ole oikeita kameroita. 

Kissat ovat suosittuja - välillä liiankin kanssa

 

Marassa aiotaan puuttua näihin ilmiöihin nostamalla hintoja sekä rajoittamalla autojen lukumäärää ja minimietäisyyttä petoihin - erityisesti, jos näillä on poikasia tai ne metsästävät. Saapa nähdä, miten tämä käytännössä lähtee toimimaan. Turismi tuo alueen yhteisöille arviolta 20-30% niiden tuloista, joten eläinten suojeluun on intressit.  Mutta pysyykö ryhmäkuri kuljettajien joukossa vai painaako kännykkäturismin tipit enemmän vaakakupissa. Ainakin pitäisi olla selkeä rangaistuksen uhka väärin toimivia kuljettajia ja yrityksiä kohtaan. 

Virtahepo aamu-usvassa

 

Toivon, että Afrikan luonnosta voi päästä nauttimaan niin, että vaikutus eläimiin jäisi mahdollisimman pieneksi. Valitettavasti eläinten luonnollinen elintila kuitenkin ihmisen toiminnan vuoksi kapenee koko ajan myös Itä-Afrikan upeimmissa luonnonpuistoissa ja jotenkin on vaikea uskoa, että pystyisimme saamaan oman ahneutemme kuriin. Aina on joku, joka näkee hyötyä siinä, mikä on luonnolle haitaksi. Sosioekonomiset ongelmat Afrikassa ovat niin laajoja ja väestöpaine kasvava, että on kyllä vaikea nähdä ainakaan mitään erityisen kukoistavaa tulevaisuutta näille vielä toistaiseksi upeille luontokohteille. Toivon, että olen täysin väärässä. 

Parvilepinkäinen Maran tuulessa

 

Tämän jälkeen totean, että ainakin vielä Masai Maran – Serengetin alueella on hyvin voivia ekosysteemejä, joiden näkemisestä olen ainakin itse erittäin kiinnostunut. En sen takia, että voisin postata kuvia someen – se ei koskaan ole ollut minkäänlainen tavoite itselleni. Vaan ihan vain siksi, että voin nähdä omin silmin näitä upeita luontokappaleita ja mahdollisesti vangita kuviini osan siitä luonnon kaksinaisuudesta – kauneudesta ja raakuudesta - joka nivoutuu erityisesti maagisten petoeläinten ympärille.

Read more »

Hiking in the goats' kingdom, Crete

 (Translated by Google)

Almost a year had passed since my last trip, and the changes reflected in tourism during the year have not been pleasant, except for the removal of masks. The price level has increased and the level of service has further decreased. In addition, the airlines have continued to add imaginary costs by introducing an additional fee if you want to choose your own seat at check-in. Personally, I find this to be a confusing activity to say the least - I hope the big masses don't submit to this and this unnecessary surcharge will either die out or it will be included in the ticket price and we will return to good old practice. I have heard that possibly the EU would also be addressing this obvious problem.

I started my journey from Tampere in the morning and a couple of buses, one train and one startlingly hot flight later I arrived in the center of Chania, where I walked to the hotel and after a quick check-in I joined our group for dinner, which was already in full swing in Chania old town. There were 8 people in the group and a couple of guides - the first impression of our group was quite positive. (Also a positive thing was the cheap, easy and on-time airport bus to the city center.)

On the first actual hiking day, we took a bus from Chania to the mountain landscapes of Agia Irinini and the Lefka Ori (White Mountains) National Park, where we hiked through the Agia Irinini gorge as a warm-up exercise. The best views of this trip are at the beginning of the route, while still above the bottom of the canyon. Our guide wanted to keep the group tightly together, and therefore the opportunities for photography were practically very limited, just like the other hikes on this trip.

Start of the hike at Agia Irini

 The hikes on our trip were for the most part mainly easy trails, except for a few individual slightly more challenging spots. In terms of safety, the biggest risk was rockfalls, which happen a lot in the area.

After the canyon walk in Agia Irini (8.5km, 3h, 500 meters of descent), we headed for a home-cooked lunch in a nearby mountain village, where we enjoyed food prepared by an authentic Greek grandmother, which was excellent - especially the goat meat was really tasty; the vegetarian dishes were also good.

We continued our journey to Omalos, so that we could be at the vicinity of the Samaria Gorge in the morning. In the afternoon, we also briefly visited a nearby cave and in the evening, after the sun went down, we felt the first signs of the beginning of autumn, even though the temperatures during the day were still completely at the level of the Finnish mid-summer heat.

Omalos Cave

The third day was entirely spent hiking through the famous Samaria gorge (18km, 6h40min, 1240 meters of descent). Breakfast in Hotel Omalos was miserable from the point of view of hiking, as was unfortunately the case in these small towns. In general, eggs and e.g. bacon could be arranged, but for an additional fee of 4-5 euros - this should have been handled better on an active trip like this.

Hiking through the crown jewel of the region offers a lot of great scenery, especially at the end of the canyon closer to Agia Roumeli, but it is also worth noting that there are a lot of other tourists, so in that sense it is not a perfect nature experience. There are plenty of water stations on the way, so you don't need to be prepared with a very large amount of fluids.

The canyon ends at the beach village of Agia Roumeli, which can only be reached on foot or by boat, where most of the hikers leave immediately after the hike, so in the evening the streets and restaurants of Agia Roumeli are almost completely empty and the peace of the countryside and the sound of the sea take over the mind. The only minus of the empty dark beach is the really rocky bottom.

Samaria Gorge

 

We stayed at Hotel Gigilos, which is right on the beach and is already a somewhat older building. It must be said about Gigilos and other Greek hotels that they are in excellent condition for their age and really well maintained. I've seen my share of hotels and guesthouses all over the world so I can say that the Greeks are pretty much at the top of the list in this regard.

On the fourth day, we continued our journey from Agia Roumeli along the coastal paths to the east (12km, 4h30min, 300 meters of ascent and descent). The route goes through Agia Pavlos (St. Paul's) to Marmara and from there to idyllic Loutro.
At St. Paul's beach, we took a swimming break and enjoyed the last softdrinks of the season on the terrace of Agia Pavlos' slightly hip restaurant. Very rarely have I seen such a positive vibe in a restaurant, as in this place - either the owner was well medicated or just simply one of the most relaxed people anywhere.

The path from Agia Pavlos towards Marmara ran on a sandy bottom under the shade of pine trees with wonderful views over the sea - I would say that it is hard to imagine a more enjoyable hiking terrain than this one, everything in that moment was just right; these are exactly the small pleasures of life that you can look back on with joy. 

Agia Pavlos

In Marmara, we then enjoy a hot afternoon in the cooling waves of the Mediterranean, exploring the interesting caves on the beach. The sea water already felt a little cool, but it was just right for swimming. After a late lunch, I decided not to continue my journey with the group to Loutro on foot, but jumped on the boat to take me my aching calves to the idyllic bay of Loutro a good hour before the others. This is exactly the kind of place I could come to for a week just to enjoy life and the wonderful scenery of Crete.

Swimming in the caves of Marmara

 

The program of the fifth day included an optional hike in the Aradena canyon (8.5 km, 3 hours, 600 meters of descent), which offered perhaps the most amazing scenery and photo opportunities of the entire trip. Unfortunately, I somehow managed to break my camera's remote release cable the day before, so I had to settle for rather modest shots considering the canyon's potential. We started in the morning by taxi boat from Loutro to Sfakia and from there on a jeep up to the village of Aradena. From there, we descended along the path lined with medieval buildings down into the gorge and continued hiking in perhaps the most stunning scenery of the trip all the way to the Marmara beach, from where we again jumped on the boat back to Loutro.

Aradena canyon

 

In the evening, I went up to the Loutro fortress at sunset to take a couple of pictures, which turned out to be quite a good move, because there were some clouds in the sky and thus also color instead of just blue skies. At dinner time, the clouds started to drop the first rains of autumn, and we speedwalked to the hotel in the fresh autumn rain.

On the last hiking day of the trip, we traveled from Loutro to Sfakia (6.6km, 2h30min, 200 meters of ascent and descent), stopping on the way at Sweetwater Beach for an hour-long swimming break. I talked with a German family there and they were in Crete for the fourth time already - camping with small children. The children were clearly excited about the adventure as a family and a great example of how you can successfully vacation with small children even on a slightly smaller budget.

Loutro

 

The all-round brilliant sunny weather continued all day and was of course at its best at the seafood lunch at Taverna Obrosgialos with the perfect breeze from the sea.
From Sfakia, we were picked up by bus back to Chania, where we enjoyed a joint dinner in the old town's excellent Arismari restaurant, after which it was time to say goodbye to new acquaintances and continue our journey in new directions.

The next morning, right after breakfast, I headed to the bus station and on to Finnair's direct flight to Helsinki. Everything went great and unfortunately I managed to get to Tampere in good time to see the our football team take a severe beating in Slovenia.

The week's hike in Crete was all in all a great break to the darkening autumn in Finland, and if I did something differently, I probably would have gone to the Aradena canyon on my own from Marmara in the morning and returned the same route. That way I would have had a little more freedom and opportunities in terms of photography. Other than that, I think the route was good and the selected accommodations apart from the lack of quality breakfasts were also spot on. The quality of tap water was good (excluding Loutro) and there were enough water points available in the Samaria gorge. The price level in Crete was slightly cheaper than in Finland, but by no means significantly cheap. The food was high-quality basic food based on local ingredients, which also easily suits the average Finnish palate, because the level of spiciness is very mild. There is a reason to have cash with you, because card payment is not accepted everywhere, and it is not as good for local entrepreneurs as hard cash anyway. I would say that I could easily go to Crete another time - the goats kingdom has so many tourist attractions that I appreciate.

Read more »

Vaellus vuohien valtakunnassa Kreetalla 8.-13.10.2023

Melkein vuosi oli jälleen kulunut edellisestä matkastani ja vuoden aikana matkailuun heijastuneet muutokset eivät ole olleet miellyttäviä maskien poistumista lukuun ottamatta. Hintataso on noussut ja palvelun taso entisestään laskenut. Lisäksi lentoyhtiöt ovat jatkaneet älyvapaata menoaan ottamalla lähes kaikki käyttöön ylimääräisen maksun siitä, jos haluaa check-inin yhteydessä valita oman paikkansa. Henkilökohtaisesti koen tämän vähintäänkin hämmentävänä toimintana - toivottavasti isot massat eivät alistu tähän ja tämä turha lisämaksu joko kuolee pois tai sitten se laitetaan rohkeasti lipun hintaan ja palataan vanhaan hyvään käytäntöön. Olen kuullut, että mahdollisesti myös EU olisi puuttumassa tähän ilmeiseen epäkohtaan.

Aloitin matkani Tampereelta aamulla ja pari bussia, yhtä junaa ja yhtä läkähdyttävän kuumaa lentoa myöhemmin saavuin Hanian keskustaan, missä kävelin hotellille ja pikaisen sisäänkirjautumisen jälkeen liityin ryhmämme illalliselle, joka oli jo täydessä käynnissä Hanian vanhassa kaupungissa. Ryhmässä oli 8 henkilöä sekä pari opasta - ensivaikutelma ryhmästämme oli varsin positiivinen. (Positiivista oli myöskin halpa, helppo ja aikataulussa ollut lentokenttäbussi keskustaan.)

(SIDE NOTE: Helsingin uudistuneen lentokentän osalta täytyy valitettavasti todeta, että vanha suosikkini O'Leary's on täysin menettänyt otteensa, enkä voi nykyisellä hinta/laatutasolla suositella ravintolaa kenellekään. Sama kokemus oli pari viikkoa aikaisemmin myös Pasilan Triplassa ketjun toisessa ravintolassa.)

Ensimmäisenä varsinaisena vaelluspäivänä siirryimme bussilla Haniasta Agia Irininin vuoristomaisemiin ja Lefka Orin (White Mountains - valkoiset vuoret) kansallispuistoon, missä teimme lämmittelyharjoituksena vaelluksen Agia Irinin rotkon läpi. Tämän retken parhaat maisemat ovat reitin alkupuolella, kun ollaan vielä kanjonin pohjan yläpuolella. Oppaamme halusi pitää ryhmän aika tiukasti kasassa ja siksi mahdollisuudet valokuvauksen suhteen olivat käytännössä erittäin rajalliset, kuten myöskin muilla tämän reissun vaelluksilla.

 

Agia Irinin rotko

Retkemme vaellukset olivat suurimmaksi osaksi pääosin helppoja polkuja muutamia yksittäisiä hieman haastavampia kohtia lukuunottamatta. Turvallisuuden puolesta suurin riski olivat kivivyöryt, joita alueella tapahtuu paljon, mutta niiden todennäköisyyteen vaikuttaminen on käytännössä mahdotonta, joten joka tapauksessa jonkin tasoinen riski on aina olemassa.

Agia Irinin (8,5km, 3h, 500 laskumetriä) kanjonikävelyn jälkeen suuntasimme kotilounaalle läheiseen vuoristokylään, missä nautimme aidon kreikkalaisen isoäidin valmistamista tarjoiluista, jotka olivatkin erinomaisia - erityisesti vuohenliha oli todella maistuvaa; kasvisruoatkin olivat hyviä.

Jatkoimme matkaa Omalokseen, jotta olisimme heti aamusta pelipaikoilla Samarian rotkon tuntumassa.Iltapäivällä kävimme lyhyesti tutustumassa myös läheiseen luolaan ja illalla auringon laskettua tunsimme ensimmäiset viitteet alkavasta syksystä, vaikka päivällä lämpötilat olivatkin vielä täysin Suomen keskikesän helteiden tasolla.

Omalos Cave

Kolmas päivä kului kokonaan kuuluisan Samarian rotkon (18km, 6h40min, 1240 laskumetriä) läpivaellukseen. Aamupala Hotelli Omaloksessa oli vaelluksen kannalta surkea, kuten valitettavasti muutenkin näillä pikkupaikkakunnilla. Yleensä munia ja esim. pekonia kyllä järjestyi, mutta 4-5 euron lisämaksua vastaan - tämä pitäisi kyllä tällaisella aktiiviretkellä olla hoidettu paremmin.

Vaellus seudun kruununjalokiven läpi tarjoaa paljon hienoja maisemia, erityisesti kanjonin loppupäässä lähempänä Agia Roumelia, mutta on myös huomioitavaa, että muita matkailijoita on pahimmillaan todella runsaasti eli siinä mielessä mikään täydellinen luontoelämys ei ole kyseessä. Vesipisteitä on matkalla hyvin tarjolla, joten kovin isolla nestemäärällä ei tarvitse ainakaan toistaiseksi varautua.

 

Suojellun vuoristovuohen voi spotata Samarian kanjonissa

 

Kanjoni päättyy Agia Roumelin rantakylään, jonne pääsee vain kävellen tai laivalla, jolla suurin osa vaeltajista suuntaa pois heti vaelluksen päätteeksi, joten illaksi Agia Roumelin kadut ja ravintolat tyhjenevät melkein täysin ja maaseudun rauha sekä meren kohina valtaa mielen. Tyhjentyneen tumman rannan ainoa miinus on todella kivikkoinen pohja.

Majoituimme hotelli Gigiloksessa, joka on aivan rannalla ja jo jonkin verran vanhempi rakennus. Se täytyy sanoa niin Gigiloksesta kuin muistakin kreikkalaisista hotelleista, että ne ovat ikäänsä nähden erinomaisessa kunnossa ja todella hyvin ylläpidettyjä. Sen verran olen jo hotelleissa ja majataloissa ympäri maailmaa pyörinyt, että kreikkalaiset menevät tässä suhteessa aika lailla listan kärkeen.

Neljäntenä päivänä jatkoimme matkaa Agia Roumelista rannikkopolkuja pitkin itään (12km, 4h30min, 300 nousu- ja laskumetriä). Reitti kulkee Agia Pavlosin (St. Paul's) kautta Marmaraan ja siitä edelleen idylliseen Loutroon.
Pyhän Paulin rannalla pidimme uimatauon ja nautimme kauden viimeiset kokikset Agia Pavlosin aavistuksen hipihtävän ravintolan terassilla. Aika harvoin olen nähnyt ravintolassa näin positiivista vibaa, mitä tässä paikassa - joko omistaja oli hyvin lääkitty tai sitten vain silmin nähden yksi rennoimmista ihmisistä missään.

Polku Agia Pavlosista kohti Marmaraa kulki hiekkapohjalla mäntyjen varjossa meren yllä upeilla näköaloilla varustettuna - sanoisin, että tätä pätkää nautittavampaa vaellusmaastoa on vaikea kuvitella, siinä oli sillä hetkellä kohdallaan aivan kaikki; tämä on juuri sellaisia elämän pieniä nautintoja, joita voi ilolla jälkikäteen muistella. Samaa mieltä olivat myös rinteessä käsittämättömällä tavalla tasapainoilevat saaren todelliset hallitsijat - vuohet kelloineen.

 

Täydelliset vaellusolosuhteet

 

Marmarassa nautimme sitten kuumasta iltapäivästä välimeren vilvoittavissa aalloissa rannan mielenkiintoisia luolia tutkien. Merivesi tuntui aavistuksen jo viileältä, mutta uidessa se oli juuri sopivaa. Myöhäisen lounaan jälkeen päätin, että en jatka matkaani ryhmässä Loutroon kävellen, vaan hyppäsin veneen vietäväksi ja säästin hieman parin aikaisemman päivän laskeutumisista jumiutuneita pohkeitani ja näin saavuin Loutron idylliselle lahdelle reilua tuntia ennen muita. Tämä on juuri sellainen paikka, johon voisin tulla viikoksi vain nauttimaan elämästä ja Kreetan upeista maisemista.

 

Loutro

 

Viidennen päivän ohjelmistossa oli vapaavalintainen vaellus Aradenan kanjonissa (8,5km, 3h, 600 laskumetriä), joka tarjoilikin ehkä koko matkan upeimmat maisemat ja valokuvausmahdollisuudet. Valitettavasti onnistuin jotenkin edellisenä päivänä rikkomaan kamerani etälaukaisimen kaapelin, joten jouduin tyytymään varsin vaatimattomiin otoksiin kanjonin potentiaaliin nähden. Aloitimme aamulla taksiveneellä Loutrosta Sfakiaan ja siitä edelleen jeepin lavalla ylös Aradenan kylään. Sieltä laskeuduimme keskiaikaisten rakennusten reunustamaa polkua pitkin alas rotkoon ja jatkoimme vaellusta reissun ehkä upeimmissa maisemissa aina Marmaran rannalle asti, mistä hyppäsimme jälleen veneen kyytiin takaisin Loutroon.

 

Aradenan kanjoni

 

Illalla kävin vielä auringonlaskun aikaan ylhäällä Loutron linnakkeella nappamassa pari kuvaa, mikä osoittautuikin ihan päteväksi peliliikkeeksi, sillä taivaalla oli jonkin verran pilviä ja sitä kautta myös väriä pelkän pilvettömyyden sijaan. Illallisen aikaan pilvet ropsauttivat sitten myös syksyn ensimmäiset sateet ja kipittelimme hotellille raikkaassa syyssateessa.

Matkan viimeisenä vaelluspäivänä taitoimme matkaa Loutrosta Sfakiaan (6,6km, 2h30min, 200 nousu- ja laskumetriä) pysähtyen matkalla Sweetwater Beachilla noin tunnin mittaiselle uimatauolle. Juttelin siinä saksalaisen perheen kanssa ja he olivat Kreetalla jo neljättä kertaa - leirintämajoituksella pienten lasten kanssa. Lapset olivat selvästi innoissaan seikkailusta perheen kesken ja mainio esimerkki siitä, miten pienten lastenkin kanssa voi onnistuneesti lomailla vähän pienemmälläkin budjetilla. 

 

Vaelluksen päätepisteessä saapumassa Sfakiaan

 

Kaikin puolin loistava aurinkoinen sää jatkui koko päivän ja oli tietysti parhaimmillaan Taverna Obrosgialosin merilounaalla tuulenvireen mereltä ollessa täydellinen.
Sfakiasta meidän noudettiin bussilla takaisin Haniaan, jossa nautimme vielä illalla yhteisen illallisen vanhan kaupungin erinomaisessa Arismari-ravintolassa, jonka jälkeen olikin aika hyvästellä uudet tuttavuudet ja jatkaa matkaa uusiin suuntiin.

Seuraavana aamuna suuntasin sitten heti aamupalalta paikallisbussille ja edelleen Finskin suoralle lennolle Helsinkiin. Kaikki meni hienosti ja ehdin valitettavasti hyvissä ajoin Tampereelle näkemään Huuhkajien mahalaskun Sloveniassa.

 

Hanian vanhakaupunki

 

Viikon vaellus Kreetalla oli kaikkiaan mainio breikki Suomen pimenevään syksyyn ja jos jotain tekisin eri tavalla, niin todennäköisesti olisin mennyt Aradenan kanjoniin omin päin  lähtien aamulla Marmarasta ja palannut samaa reittiä takaisin. Näin olisin saanut hieman enemmän vapauksia ja mahdollisuuksia valokuvauksen kannalta. Muuten reitti oli mielestäni hyvä ja valitut majoituspaikat laadukkaita puutteellisia aamiaisia lukuun ottamatta.

Vesijohtoveden laatu oli hyvä (pois lukien Loutro) ja Samarian rotkossa oli tarjolla riittävästi vesipisteitä. Hintataso Kreetalla oli aavistuksen halvempi kuin Suomessa, mutta ei mitenkään merkittävän halpa. Ruoka oli laadukasta paikallisiin aineksiin perustuvaa perusruokaa, joka sopii helposti myös keskimääräiseen suomalaiseen suuhun, koska mausteisuusaste on erittäin mieto. Käteistä on syytä olla mukana, sillä korttimaksu ei käy ihan joka paikassa, eikä muutenkaan ole niin hyvä paikallisten yrittäjien kannalta kuin kova käteinen. Sanoisin, että voisin kyllä helposti lähteä Kreetalle toisenkin kerran - sen verran arvostamiani matkailuvaltteja on vuohien valtakunnan hihassa.

Read more »

Botswana Overland Trip 2022

 

A couple of years had passed since the last time I went on a trip outside the Nordic countries. Of course, this trip to Botswana had been in the plans for a long time and in fact had already been booked once as part of my cancelled trip around the world. When it comes to travel, the scars of the COVID will be visible for a long time - the level of service has decreased and prices have increased. The ease and carefree nature that was there a few years ago is unlikely to return to air travel any time soon. Turkish had introduced an additional fee for changing seats at check-in, which is such a joke that it's hard to understand, even though the cost pressures are obvious. So, in the future, I recommend going to the airport well in advance and checking in at the counter, if there is no benefit from checking in early.

The trip via Istanbul to Johannesburg went pretty much according to plans. From Johannesburg, we headed north and towards Botswana the next morning. The first two days were largely just a transition, as the program in Ghanzi and Kang remained minimal. If I had already realized this from the itinerary, I probably would have booked a shorter trip and started the trip from Maun with one additional flight, because the same couple of days were also spend on the road on the return trip. The wisdom of the San people of the Kalahari was quite interesting to see and hear, but it's not enough to justify four practically empty travel days in the calendar - especially when the landscapes in Botswana are quite low-lying.

Kalahari Bushmen

The trip actually only started with the scenery of the Okanvango Delta from the Guma lagoon, but at least this time it was also a reasonable disappointment, especially in terms of wildlife, since during a couple of days we saw practically nothing but birds, and most of them in the trees of our camp. The helicopter flight offered an opportunity to get a slightly better catch, but I personally found the flight to be too expensive (200USD/15min) compared to its benefits, because there were still a lot of actual safari days in the game reserves coming up.

Okavango Delta

We then proceeded through Maun to the Moremi Game Reserve, where we camped in the middle of nowhere for four days, doing two game drives each day. The condition of the roads in the area was quite poor and sometimes I felt that the durations of the drives were even a little too long, which is of course quite exceptional. In terms of fauna and birdlife, the days did not offer any jackpots, but a few good side hits in the form of male lions, wild dogs and a cheetah. A civet and a honey badger were also seen, but the mammals in question did not have time for some quality photos.

Male Lions were some of the Moremi highlights.

We heard many versions that it was the rainy season and on the other hand it was dry in some areas and because of that the animals had moved away from their normal areas – what was the truth, I do not know; at least the fact that there are never any guarantees when it comes to wildlife photography, but of course that was already clear anyway. The vegetation in the area is quite dense in some places and after the rains, when the leaves are at their most abundant, it was sometimes challenging to see the animals, and I would say that in this respect the Botswana guides also lost to their hawk-eyed colleagues in East Africa.

Birdlife was abundant.

From Moremi, after a day off in Maun, we headed to Zimbabwe via Chobe and Victoria Falls. There was also a short stop on the way at the Makgadikgadi salt flat, which was mentioned as a separate stop in the itinerary. It left a slightly sour taste, because the whole stop lasted half an hour and the program was basically a short walk on the plain in the scorching midday sun and a couple of tourist photos.

In Chobe, we took a safari cruise on the river and it turned out to be a good couple of hours spend, as the local elephant population thought it was the best time of the day for water sports. In addition to that, we also got a feel for some hippos.

Elephants having a blast at Chobe.

In Victoria Falls, I went to the falls on the first morning only to find out that nothing could be seen (or it was very difficult). In addition, I spent one afternoon in a private safari park, where I saw four black rhinos, so it wasn't all for nothing. From Zimbabwe we then drove back to Johannesburg over the course of a couple of days, from where I flew home for Christmas.

Rarely seen Black Rhino in the Vic Falls Game Park.

The trip was operated by a South African company Drifters, which is part of the Tourvest group. The basic principles were pretty much the same as, for example, G-Adventures' overland trips. I would say that they are a comparable operator in this tour travel business based on this experience. In general, everything worked quite well, and I don't think there was anything major to complain about - of course, the program didn't quite correspond to the travel description, because some of the mentioned things had more weight in the brochure than in reality (Kalahari, Makgadikgadi) and those mentioned transition days were a bit too much. Of course, the conditions in Africa always have a significant impact on the travel program, but I felt a bit like that there were a few shortcuts made by the tour leaders and the reason remained a bit obscure.

 

 

 

Read more »

Botswanan kiertomatka joulukuussa 2022

Pari vuotta oli ehtinyt kulua siitä, kun edellisen kerran suuntasin reissuun pohjoismaiden ulkopuolelle. Toki tämä Botswanan reissu oli ollut suunnitelmissa jo pitkään ja itse asiassa kertaalleen jo varattunakin osana peruuntunutta maailmanympärimatkaani. Matkustamisen suhteen koronan arvet näkyvät vielä pitkään – palvelun taso on laskenut ja hinnat nousseet, muutamien vuosien takainen helppous ja huolettomuus ei todennäköisesti palaa lentomatkailuun ainakaan lähivuosina. Turkish oli ottanut käyttöön ylimääräisen maksun paikan vaihtamiseksi check-inin yhteydessä, mikä on kyllä sen luokan kuraa, että vaikea ymmärtää, vaikka kustannuspaineet ovatkin ilmeiset. Suosittelen siis jatkossa menemään kentälle hyvissä ajoin ja tsekkaamaan sisään tiskillä, jos kerran aikaisesta tsekkauksesta ei enää hyödy mitään. 

No, matkaan päästiin joka tapauksessa ja reissu Istanbulin kautta Johannesburgiin sujui muuten aika lailla suunnitelmien mukaan.  Johannesburgista suunnattiin kohti pohjoista ja Botswanaa seuraavana aamuna. Kaksi ensimmäistä päivää olivat pitkälti pelkkää siirtymää, sillä ohjelmisto Ghanzissa ja Kangissa jäi vähäiseksi. Jos olisin tajunnut tämän jo matkaselosteesta, niin olisin todennäköisesti varannut reissun lyhyempänä ja aloittanut matkan Maunista yhdellä lisälennolla, koska samat pari päivää lusittiin sitten myös paluumatkalla. Kalaharin autiomaan San-kansan viisaudet olivat ihan mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa, mutta se ei mitenkään riitä puolustamaan neljää käytännössä tyhjää matkapäivää kalenterissa – etenkin, kun Botswanassa maisemat ovat aika pohjalaisia.

Kalaharin San-kansan kulttuurinäytös Ghanzissa.

Reissu alkoi oikeastaan vasta Okanvangon deltan maisemista Guman laguunilta, mutta ainakin tällä kertaa sekin oli erityisesti luontoarvojen puolesta kohtuullinen pettymys, sillä parin päivän aikana ei nähty käytännössä mitään muuta kuin lintuja ja niitäkin eniten meidän leirin puissa. Helikopterilennolla oli mahdollisuus saada hieman parempaa saalista, mutta itse koin lennon liian kalliiksi (200USD/15min) hyötyynsä nähden, sillä tiedossa oli kuitenkin kasa varsinaisia safaripäiviä luonnonpuistossa.  

Okanvangon suiston anti jäi tällä kertaa kevyeksi.

Etenimme seuraavaksi Maunin kautta Moremin suojelualueelle, missä leireilimme keskellä ei mitään neljän päivän ajan tehden kaksi safariajoa joka päivä. Tiestön kunto alueella oli varsin heikko ja ajoista tuli aika raskaita – välillä koin, että ajot olivat jopa vähän ylipitkiä, mikä tietysti on aika poikkeuksellista. Eläimistön ja linnuston suhteen päivät eivät tarjonneet mitään jättipottia, mutta muutamia hyviä sivuosumia kuitenkin urosleijonien, hyeenakoirien ja gepardin muodossa. Sivettikissa ja mesimäyräkin nähtiin, mutta kuviin kyseiset nisäkkäät eivät ennättäneet jäämään.

Hyeenakoira oli itselleni uusi tuttavuus.

Kuulimme monta versiota siitä, että oli sadekausi ja toisaalta joillain alueilla kuivaa ja sen johdosta eläimet olivat liikkuneet pois normaaleilta alueiltaan – tiedä sitten, mikä oli totuus; ainakin se, että luontokuvauksen suhteen ei koskaan ole mitään takeita, mutta toki se oli selvää jo muutenkin. Aluuen kasvillisuus on paikoin varsin pusikkoista ja sateiden jälkeen lehtien ollessa runsaimmillaan eläinten bongaus oli välillä haastavaa ja sanoisin, että tässä suhteessa Botswanan oppaat hävisivät Itä-Afrikan haukansilmäisille kollegoilleen.

Savannikotkan näkö helpottaa kohteen paikantamista.

Moremista suuntasimme sitten Maunin välipäivän jälkeen Choben kautta Zimbabween ja Viktorian putouksille. Matkalla oli myös lyhyt pysähdys Makgadikgadin suolatasangolla, joka oli ohjelmassa mainittu erillisenä pysähdyksenä. Siitä jäi kyllä vahvasti taas vähän hapan maku, sillä koko pysähdys kesti kokonaisuudessaan puolisen tuntia ja ohjelmisto oli käytännössä lyhyt kävely tasangolla paahtavassa keskipäivän auringossa sekä parit turistikuvat. 

Chobessa teimme safariristeilyn joella ja se osoittautuikin oivaksi parituntiseksi, kun paikallinen norsupopulaatio koki päivän mitä parhaaksi ajankohdaksi vesileikkeihin. Sen lisäksi saimme tuntumaa myös virtahepoihin. 

Chobessa norsuilla oli rantapäivä.

Victoria Fallsissa kävin putouksilla ensimmäisenä aamuna toteamassa, että oikein mitään ei näkynyt. Lisäksi tein yhden iltapäivän safarin yksityisessä puistossa, missä nähtiinkin neljä pensassarvikuonoa, joten kyseessä ei ollut ihan hukkareissu. Zimbabwesta tiputeltiin sitten parin päivän aikana takaisin Johannesburgiin, mistä lensin jouluksi kotiin.  

Victoria Falls aamun pärskeisissä tunnelmissa.

Matkan toteutti eteläafrikkalainen Drifters, joka on osa Tourvest-konsernia. Perusperiaatteet olivat aika lailla samat kuin esimerkiksi G-Adventuressin overland-matkoilla. Sanoisin, että ovat ihan vertailukelpoinen toimija tässä tour-matkailussa tämän kokemuksen pohjalta. Yleisesti ottaen kaikki toimi aika hyvin, eikä mielestäni mitään isompaa valittamisen aihetta ollut - toki ohjelma ei ihan täysin vastannut matkakuvausta, sillä joidenkin mainittujen asioiden painoarvo oli esitteestä luettuna todellisuutta suurempi (Kalahari, Makgadikgadi) ja noita mainittuja siirtymäpäiviä oli vähän liikaa. Toki, Afrikassa olosuhteet vaikuttavat aina olennaisesti matkaohjelmaan, mutta itselleni jäi vähän sellainen maku, että tässä muutamassa kohdassa oikaistiin ja syy jäi hieman hämärän peittoon.

Read more »