24/08/2025

Lyhyt opas kamerakauppoihin Japanissa

Japaniin matkaavia kameraharrastajia varmaan kiehtovat uskomattoman laaja valikoima ja ainakin eurooppalaisittain edulliset hinnat. Asia ei tietenkään ole ihan niin yksinkertainen kuin luulisi, joten tässä muutamia huomioitavia asioita. Useimmat isot kameraliikkeet Japanissa myyvät paljon tavaraa suoraan varastoistaan ns. 'Online only' -tuotteina. Nämä tuotteet on tyypillisesti listattu samaisella merkinnällä kaupan verkkosivuilla. Mikä tekee asiasta hankalan on se, että Japanissa noutotilaus ei ole yleinen toimintamalli, eivätkä he myöskään toimita esimerkiksi hotelleihin. En nyt tietysti kategorisesti voi sanoa, että kaikilla kaupoilla tilanne olisi näin, mutta ainakin liikkeissä, mihin itse olin yhteydessä, tilanne oli tämä. Luonnollisesti myöskin englanniksi kommunikoiminen on haastavaa, joten viestit kannattaa pitää erittäin yksinkertaisina. Käytännössä siis tilausta vaativiin diileihin olisi löydettävä paikallinen välimies, jonka osoitetta asiassa voisi hyödyntää.
Valikoima Japanissa on laaja, mutta useat liikkeet myyvät paljon tuotteita 'Online only' - Japanissa myytävät rungot ovat lähes poikkeuksetta Japasene only.

Tokiossa on myös yksi kauppa, jolla kaikki kamat ovat liikkeessä - Fujiya Camera. Heidän liikkeensä sijaitsee Nakanon aseman kupeessa pienellä sivukujalla. Isoimmilta merkeiltä vitriineissä on käytännössä kaikki uudemmat relevantit optiikat ja rungot. Ihan kalleimpien teleoptiikoiden suhteen kyse on sitten aina vähän sattumasta, että sattuuko hyvää yksilöä olemaan tarjolla matkailijan kannalta juuri oikeaan aikaan. Tietysti, kun markkina-alue on noin 40 miljoona ihmistä, niin tavaraa liikkuu hieman eri volyymillä, kuin Suomen vaihtolaitemarkkinassa, joten mahdollisuudet ovat ainakin huomattavan hyvät. Lähes kaikki isommat kaupat myyvät ns. Tax Free, jolloin matkailija maksaa verottoman hinnan suoraan liikkeessä, kunhan näyttää passinsa kauppapaikassa. ALV Japanissa on 10%. Nythän tilanne on kuitenkin muuttumassa, kun Japanin hallituksella on aikeena vähentää turismia - yksi esitetyistä muutoksista olisi juuri tämän Tax free -mahdollisuuden poistaminen kaupoista ja siirtää se lentokentille maasta poistumisen yhteyteen. Mahdollisesti tämä muutos on tulossa voimaan jo ensi vuonna.
Fujiyalla kaikki laitteet löytyvät liikkeestä.

Sopivan optiikan ostaminen siis ainakin vielä tällä hetkellä on kohtuullisen helppoa, mutta luonnollisesti uusia laseja tähyilevän kannattaa vielä muistaa, että isojenkaan merkkien takuut eivät ole globaaleja eli takuu on todennäköisimmin voimassa vain Japanissa. Toinen vähän vastaava huomioon otettava asia liittyy runkoihin, jotka Japanissa ovat käytännössä kaikki ns. Japanese Only -malleja, joissa on tuettu vain japaninkielinen ohjelmisto. Sonyn vanhempiin runkoihin löytyi GitHubin syövereistä softa, jolla foorumeiden mukaan sai kielioptiot takaisin peliin. Uudempien mallien osalta hackin tekninen vaativuustaso nousee, kun softan lisäksi pitää korvata tiettyjä USB-ajureita ja ajaa käskyjä komentokehotteen kautta. Jos tällaista harkitsee, niin teknistä osaamista on syytä olla ainakin jonkin verran ja tietysti mitään takeita ei ole siitä, että homma toimii varmasti. Todella vähän löysin kommentteja uudempien runkojen onnistuneista avaamisista muutamaa 7RV:sta lukuun ottamatta. Harkintaa siis kannattaa käyttää.
Myös varaosia ym. on tarjolla kattavasti - BIC Camera on tässä suhteessa aivan huikea mesta.

Tässä lyhyesti näitä olennaisimpia huomioon otettavia asioita, jos aikoo esim. Tokiossa kamerakaupoille. Todennäköistä on, että ihan kalleimpia pitkiä putkia ja ihan uusimpia optiikoita lukuun ottamatta liikkeistä löytyy lähes satavarmasti laadukas ja hintatasoltaan hyvä vaihtoehto. Siinä ehkä vielä yksi asia, joka kannattaa huomioida. Nimittäin hinnat ovat hinnat eli niistä ei neuvotella. Tinkiminen ei kuulu asiaan. Joko ostat tai et, lapussa merkittyyn hintaan. Tämä koskee myös ihan kalleimpia vehkeitä. Nämä asiat kun ottaa huomioon, niin ei pitäisi tulla mitään isompia yllätyksiä.
Read more »

21/08/2025

Oodi Tokiolle

Tokio on huikein kaupunki, jossa olen koskaan vieraillut. Asioiden mittasuhteet ovat niin isot, että niitä on vaikea hahmottaa. Pääkaupungin metropolialueella asuu noin 40 miljoonaa ihmistä ja suurin osa heistä kulkee kaupungissa maailman täsmällisimmällä metrolla. Se, että miten julkisten ja yksityisten operaattoreiden eri linjoista on saatu aikaan näin hyvin toimiva kokonaisuus, on mahdollista vain täällä, missä prosessien optimoinnista on tehty taidetta. Valtavaan ihmismäärään suhteutettuna Tokio on loistavasti toimiva kaupunki - kaaoskin on hyvin järjestäynytynyttä. Niin sen täytyykin olla, koska muuten tällainen megalopoli ei toimisi.  

Tokion metro toimittaa

Tokio elää ja hengittää vuorokauden ympäri, joka päivä. Täällä on tapahtumia joka makuun jokaiselle päivälle. Vietin Tokiossa viikon, jonka aikana kuljin helteen paahtamassa kaupungissa paikasta ja tapahtumasta toiseen hengästyttävää tahtia. Tämän kaiken mahdollisti pyhä viisikko: metro, juoma-automaatit, Familymartit, turvallisuus ja Googlen kartat. 

Jokohama on osa pääkaupungin metropolialuetta

Päivät täällä ovat aina pitkiä ja fyysisesti raskaita sillä, seisomista, kävelyä, portaita mahtuu päivään paljon. Siihen kun lisätään noin 35-40 asteen lämmöt, niin myöskin sitä juomaa tosiaan kuluu kiitettäviä määriä. Tokiossa  janoisen onneksi armahtava juoma-automaatti ei koskaan ole kovin kaukana. Miten nämä automaatit pysyvät toiminnassa, on jälleen yksi mahtinäyte japanilaisten prosessiosaamisesta. (Toki myöskin hanavesi on koko maassa hyvää, mikä on globaalisti varsin harvinaista.)

Shibuyan vilskettä

Kun nesteytys on kunnossa, niin miten on energian laita? Familymartit ja 7Elevenit tarjoavat pika-ateriat kiireisille kaupunkilaisille vähintään parin korttelin välein. Toki myös ravintoloita, erityisesti Izakayoja, löytyy melkein joka kulmalta, mutta hinta/laatu/aikasuhteeltaan Familymarttien tarjoama on ylivoimainen pääkaupungien katujen tutkailuun. 

Pyhäkköjen rauhaan pääsee hiljentymään myös keskellä pääkaupunkia

Entäpä jätteet? Sitä nimittäin syntyy käsittämättömiä määriä ja roskakoreja ei ole missään. Asia on ollut näin jo 30 vuotta Tokion metron terrori-iskuista lähtien. Tässä tullaan jälleen yhteen asiaan, joka erottaa Japanin kaikista muista maailman maista - nimittäin kollektiivisuuteen. Yhteisö ja sen tuottama kurinalaisuus pakkaavat jätteet kuluttajien laukkuihin ja kuljettavat ne kotien ja hotellien jätehuollon hoidettaviksi sen sijaan, että kadut täyttyisivät roskasta. Tämä on jälleen aivan käsittämätön suoritus tässä mittakaavassa.  

Tokiossa tapahtuu koko ajan

Ja turvallisuus? Jälleen aivan huikea tiukan kollektiivin tuottama asia. Tokiossa matkailija on turvassa kaikkialla kaikkiin kellon aikoihin, mikä on kyllä jälleen sen luokan saavutus, että laittaa oikein miettimään, kun ajattelee esimerkiksi pelkästään uutisointia Tampereelta viimeisen vuoden ajalta. 

Tokiossa on todella turvallista liikkua myös ilta-aikaan


Ja sitten se Google Maps. En tiedä, miten viikko Tokiossa olisi sujunut ilman henkilökohtaista matka- ja reittiopasta. Yleensä en ole Euroopan ulkopuolella edes vaivautunut ostamaan paikallista puhelinliittymää siihen liittyvän byrokratian takia, mutta e-simmit (itse ostin Ubigin 25GB:n datapaketin noin 30 eurolla) ovat tehneet siitäkin nykyään todella helppoa, kuten myös täällä Japanissa. Tokion suunnistamisessa Google Maps osoittaa todellakin kykynsä, sillä yhdessä japanilaisen täsmällisyyden kanssa se tekee siirtymistä lähes naurettavan helppoja. Toki metrossa pitää muistaa, että oikea raide ei täällä riitä, on oltava myös oikeassa junassa, sillä läheskään kaikki samalla raiteella kulkevat junat eivät aja samaa reittiä tai pysähdy kaikilla asemilla. 

Bon Odori - tanssitaan yhdessä esi-isien kunniaksi; jälleen yksi kollektiivia vahvistava perinne


Tokion temppelit, pyhäköt, tapahtumat, öiset kadut ja lentokentät - kaikki käden ulottuvilla lähes maagisten tukitoimintojen avustuksella (Toki yöaikaan metrot eivät kulje - suurin osa linjoista sulkeutuu noin 01.). Tämä on oodi Tokiolle, japanilaisille ja kollektiivin tuottamalle yhteiselle hyvälle.

Read more »

20/08/2025

Quick Mt. Fuji Climb from Tokyo

Mt. Fuji is a popular hiking destination in Japan, and its location near the capital Tokyo in particular has already increased the number of visitors to hundreds of thousands per year. So, there is no peace on the slopes of Fuji-san, at least not in the summer season, and in winter, climbing is only for professionals. There are four main climbing routes, of which the northern Yoshida is the most popular, because traveling there from Tokyo is the easiest. I myself was part of a group that climbed along the southern Fujinomiya route. Traveling to the beginning of the hiking route from Tokyo first requires a local train to the Shinkazen bullet train departure station, then a train ride of just over an hour to the town of Fujinomiya, and then a two-hour bus ride from the train station to Mt. Fuji's 5th station, from where the hike itself begins, as long as you have first received Japanese-style safety training and thus certification for climbing. 

Our group ready to go

During the afternoon we climbed from the 5th station at 2400 meters to the new 7th station at 2700 meters to the Goraiko Sanso guesthouse, where we enjoyed an early dinner and then tried to rest for a few hours in cramped sleeping cabins equipped with thin mattresses (additional air mattress would have been nice) amidst the restless hustle and bustle. When we finally set off sometime around 02 in the morning I felt more tired than I have ever been. I think it would have been better to start the hike much later and climb straight to the summit at sunrise. I am not sure if that is possible due to all the restrictions, but it would have suited me better. 

Room for 3?

We climbed the last 1000m to the summit in the dark in about 3.5 hours and the sun was already quite high when we finally reached the top. At the top, a quick at the surroundings, the crater, a few photos and then at our own pace back down, first to the 7th station for lunch and then further to the 5th station, bus, bullet train and back to Tokyo where we arrived on the evening of the second day around 5 pm. In total, you can reserve 1.5 days for conquering Fuji, including the transfers from Tokyo.

To the summit

All equipment is carried from the bottom up yourself and it is also recommended to bring most of the liquid and snacks yourself. Of course, all stations offer refreshments for tired travelers, if needed. The price level is of course different from the city for logistical reasons. At night or very early in the morning, the stations are naturally only open to guests who have booked accommodation. In addition, it is a good idea to bring 100 yen coins for the toilets, 300-400 yen per visit. The route is marked off with ropes due to the large number of visitors and there is so much traffic that going to the toilet au naturel is not desirable here. 

Traffic jam near summit

Mt. Fuji is such a popular climbing destination that I would be inclined to head somewhere else instead of the Fuji crowds. Now it was offered by the tour operator as a cheap extension to the beginning of a longer tour of Japan, so in that sense it was natural and easy to participate. Conquering Fuji is not a special climbing or nature experience. 

Mt. Fuji crater

And although hiking Fuji is possible for almost anyone in reasonable shape, the weather on Fuji can be so harsh even in the summer that climbing is not a good idea for safety reasons. Rain and winds from the sea significantly affect the situation on the mountain. For example, just a few days earlier, all climbers had to turn back when the 5th typhoon of the season brought heavy rain and gale-force winds instead of a beautiful sunrise. So even in midsummer, you should always be prepared for sun, wind, rain and, in typical Finnish fashion, light spring/autumn gear, including gloves, a hat and a couple of layers.

Morning Yoga, Fuji style


Read more »

Mt. Fujin huiputus

Mt. Fuji on suosittu retkeilykohde Japanissa ja erityisesti sen sijainti lähellä pääkaupunki Tokiota nostaa vierailijamäärät vuositasolla jo satoihin tuhansiin. Rauhaa Fuji-sanin rinteillä ei siis ole luvassa ainakaan kesäkaudella ja talvella kiipeily on pelkästään ammattilaisten puuhaa. Pääasiallisia kiipeilyreittejä on neljä, joista pohjoinen Yoshida on suosituin, koska sinne matkustaminen Tokiosta on kaikkein helpointa. Itse olin mukana ryhmässä, joka kiipesi eteläistä Fujinomiya-reittiä pitkin. Matkustaminen vaellusreitin alkuun Tokiosta vaatii ensin paikallisjunan Shinkazen-luotijunan lähtöasemalle ja sitten reilun tunnin junamatkan Fujinomiyan kaupunkiin ja edelleen parin tunnin bussikuljetuksen juna-asemalta Mt. Fujin 5. asemalle, josta sitten itse vaellus alkaa, kunhan ensin on japanilaiseen tyyliin saatu turvallisuuskoulutus ja sitä kautta sertifiointi kiipeilyyn. 

Ryhmämme valmiina lähtöön

Iltapäivän aikana kiipesimme 5. asemalta 2400 metristä uudelle 7. asemalle 2700 metriin Goraiko Sanson majataloon, jossa nautimme varhaista illallista ja sitten yritimme lepäillä muutaman tunnin ahtaissa, ohuin patjoin (oma ilmapatja olisi ollut tarpeen) varustetuissa makuukopeissa levottoman hälinän keskellä. Kun lopulta lähdimme liikkeelle joskus aamuyöstä 02 aikoihin tunsin itseni väsyneemmäksi kuin aikoihin. Sanoisin, että melkeinpä olisi ollut parempi aloittaa vaellus vielä selvästi myöhemmin ja kiivetä suoraan huipulle auringonnousuun. Ihan en ole varma, onko se kaikkien rajoitusten takia mahdollista, mutta ainakin itselleni se olisi sopinut paremmin. 

Kolmen hengen huone.

Nousimme viimeiset 1000m huipulle pimeässä noin 3,5 tunnissa ja aurinko oli jo varsin ylhäällä, kun lopulta pääsimme ylös asti. Huipulla kevyt katsaus ympäristöön, kraateriin, muutamat fotot ja sitten omaa tahtia alas ensin takaisin 7. asemalle lounaalle ja siitä sitten edelleen 5. asemalle, bussiin, luotijunaan ja takaisin Tokiossa olimme toisen päivän iltana joskus klo 17 aikoihin. Kaikkiaan Fujin valloitukseen voi siis varata sen 1,5 päivää Tokiosta siirtymineen.

Aamun kajossa kohti huippua

Kaikki varusteet kannetaan itse alhaalta ylös ja myös suurin osa nesteestä sekä eväät on suositeltavaa tuoda itse. Toki kaikki asemat tarjoavat täydennystä rasittuneille matkaajille, jos täydennysten tarvetta on. Hintataso on logistiikkasyistä tietysti eri kuin kaupungissa. Yöllä tai todella varhain aamulla asemat eivät luonnollisesti ole auki kuin majoituksen varanneille vieraille. Lisäksi vaellukselle on hyvä varata mukaan 100 jenin kolikoita vessoja varten, 300-400 jeniä per käynti. Reitti on runsaan kävijämäärän takia rajattu köysillä ja muutenkin liikennettä on sen verran paljon, että vessakäynnit au naturel eivät täällä ole toivottavia. 

Ruuhkaa huipun tuntumassa

Mt. Fuji on niin suosittu kiipeilykohde, että itse olisin taipuvainen suuntaamaan jonnekin muualle Fujin ruuhkan sijaan. Nyt se tarjottiin matkanjärjestäjän toimesta edullisena laajennuksena pidemmän Japanin kiertomatkan alkuun, joten siinä mielessä osallistuminen oli luonnollista ja helppoa. Mikään erityinen kiipeily- tai luontoelämys Fujin valloittaminen ei ole. 

Mt. Fujin kraateri

Ja vaikka Fujin vaellus onnistuukin melkein keneltä tahansa kohtuullisessa kunnossa olevalta ihmiseltä, niin sää voi Fujilla kesäaikaankin olla sen verran ankara, että kiipeämisestä ei turvallisuussyistä tule mitään. Sateet ja tuulet mereltä vaikuttavat merkittävästi tilanteeseen vuorella. Esimerkiksi vain muutama päivä aikaisemmin, kaikki kiipeilijät joutuivat kääntymään takaisin kauden 5. taifuunin tarjotessa rankkasateita ja myrskytuulia kauniin auringonnousun sijaan. Keskikesälläkin siis tulee aina varautua aurinkoon, tuuleen, sateeseen ja suomalaisittain kevyeen kevät/syksyvarustukseen hanskojen, pipon ja parin kerroksen kera.

Aamun joogasessio Mt. Fujin huipulla.


Read more »

25/05/2025

Mt. Toubkal hike in Morocco

 

(Translated mostly by Google)

Mt. Toubkal or locally Jebel Toubkal is located in the Atlas Mountains, a couple of hours' drive from Marrakesh, where my incoming flight was via Amsterdam. KLM had finally got a bag drop counter in Helsinki (of course, I've flown so little in recent years that it must have been there for a while) and things worked much smoother in the morning than a few years ago, when my baggage was stuck in Helsinki due to the slowness of check-in. This time, a slight uncertainty was caused by the ground handling strike that fell on Friday, so I had packed pretty much everything possible in my hand luggage. I also tried the so-called Priority Lounge services for the first time, which credit card companies have been offering in increasing numbers in recent years. In Helsinki, things worked well, but in Amsterdam the volume was so much higher that the lounge was practically completely clogged the whole time I was waiting for my flight to Marrakesh. Therefore, I would say that at least in any larger airports, the value of this membership needs to be re-evaluated. All connections were on time, the service was as expected, and so was the transportation to the hotel in Morocco, where I arrived shortly before 6pm. From there, I immediately went to the group meeting (11 people) and then to the local Chez Ouassan for dinner.

The first actual day of the hike took us first by bus from Marrakesh, about an hour away, to Imi Oughlad, where we picked up our backpacks and started the approximately 13km/4.5h hike to Tizi Oussem. The hike started at an altitude of about 1300m and first climbed about 700m and descended then back to about 1700m, where we spent the night in a modest guesthouse. The first half of the hike was especially enjoyable, progressing through the lush, rural landscapes of the mountains. Lunch was enjoyed at pretty much the highest point of the day's route, where the strong wind also caused some difficulties with things flying around. The second half of the day's route was mostly on the road, so it wasn't a special experience in itself.

There is always time for tea in Morocco!


As for logistics, most of the stuff are transported here by mules, except for daypacks. Bottled water is also brought from the villages for the needs of the hikers. The Tizi Oussem guesthouse had shared rooms, toilets and showers, and for a small additional fee, a hammam-style steam room. The night was quite warm and the sounds of the animals were also very present.

The second day took us from Tizi Oussem to Aremd, first heading south and then northeast, a total of about 15km/6.5h. The first 4.5h hours slowly climbed to about 2500 meters and then the last couple of hours we finally descended to about 2000 meters for the night. The landscapes were varied, but beautiful – green mountain valleys and more rugged steep slopes covered in red gravel, low vegetation and rocks. The Aremd guesthouse was significantly cooler than our previous accommodation – the style of accommodation was the same, of course. For some reason, we had to wait until around 2:30 for lunch, when the start was already at 08:30. I don’t know why lunch couldn’t have been had at least an hour, even two hours earlier.

Tizi Oussem guesthouse


As for meals, lunches and dinners were sufficient, but breakfasts were invariably too light for my taste compared to the day’s activities. In practice, the only thing available in the morning was bread, sugary spreads and an egg or two. It was the same in Crete, but there you could also buy bacon or eggs from the guesthouses – here the only option was to supplement your breakfast with protein bars, for example.

On the third day, we turned back south and climbed steadily up about 1200m to Toubkal base camp at 3200m, where we camped for the next couple of nights. At the beginning of the day, we first checked in to Toubkal National Park and climbed the trail in the shadow of the mountains for about a couple of hours and 400m to a small village, where we enjoyed a break for fresh orange juice before continuing in the hot sun all the way to base camp. After lunch, part of our group went on a voluntary hike to a viewpoint in the afternoon, which turned out to be some kind of miscalculation on the part of the guide, as this little hike took almost 4.5 hours and climbed to somewhere around 3600 meters. Fortunately, I didn't go along.

Registering the group at the park entrance


The next morning, we got up early only to find that most of the groups were already on the slope. A group of Moroccan army recruits were also leaving with us at the same time, so the climb to Toubkal was quite crowded. The climb was about 4km/1000m and it took about four hours. The first couple of hours in complete darkness and then with the sun giving its first rays to the wall that rose behind us. We reached the summit with the first members of the group at around 08:30 and the others followed in about an hour. The hoopla at the summit was at an incredible level, as a pack of army recruits took selfies around the summit triangle. I walked around the peak myself, taking pictures of the scenery in different directions, before we set off to try to get our own group photo at the top, which we eventually got. After that, it was time to head downhill with a few photo stops. I pretty much descended independently, as the group’s pace was too slow for my taste. I was finally at camp about 1.5 hours after leaving the peak, and the others arrived at base camp 1-1.5 hours later.

Mt. Toubkal basecamp view


We enjoyed our last day in the mountains in a good, positive spirit – everyone had made it to the summit and back to camp without any major problems.

Our positive group at the summit of Mt. Toubkal


The last day of hiking then included a 12km/4.5h descent to Imlil, about 1400m below, where we enjoyed a delicious restaurant lunch before jumping back on the bus to Marrakesh. The route was largely the same as on the third day of the trip, of course, with the difference that the direction of travel was the opposite and we descended from Armed to Imlil in the shade of walnut trees. Descending is harder on the muscles and joints than climbing up, and I was starting to feel it in my own heels. In general, however, the hike went pretty smoothly, except for a couple of minor sunburns and blisters. The spirit of our group was really positive, and no one made a big deal out of any potential problems – otherwise, the team spirit was good and that's why it was enjoyable to travel in this group. The landscapes of Toubkal were beautiful, the weather was favorable, and the hike was great anyway – thank you & see you again Morocco!

Read more »

Mt. Toubkalin vaellus Marokossa 17.-22.5.2025

 

Mt. Toubkal tai paikallisittain Jebel Toubkal sijaitsee Atlasvuorilla parin tunnin ajomatkan päässä Marrakeshista, jonne lennot olivat menomatkalla Amsterdamin kautta. KLM oli vihdoin saanut bag drop -tiskin Helsinkiin (toki olen viime vuosina lentänyt niin vähän, että varmaan ollut jo pidemmän aikaa) ja homma toimi aamulla huomattavasti sujuvammin kuin muutama vuosi sitten, jolloin matkatavat jäivät Helsinkiin check-in toiminnan hitauden takia. Tällä kertaa pientä epävarmuutta aiheutti perjantaille osunut maapalvelun lakko, joten olin pakannut aika lailla kaiken mahdollisen käsimatkatavaraan. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa niin sanottuja Priority Lounge -palveluja, joita luottokorttiyhtiöt ovat viime vuosina tarjonneet lisääntyvissä määrin. Helsingissä homma toimi hyvin, mutta heti Amsterdamissa volyymi oli niin paljon suurempi, että käytännössä lounge oli täysin tukossa koko sen ajan, kun odottelin lentoani Marrakeshiin. Näin ollen sanoisin, että ainakaan yhtään isommilla kentillä tämän jäsenyyden arvo on arvioitava vielä uudelleen. Kaikki yhteydet olivat ajallaan, palvelu odotusarvossa ja samoin Marokossa kuljetus hotellille, jonne saavuin vähän ennen iltakuutta. Siitä sitten saman tien ryhmän tapaamiseen (11 henkilöä) ja edelleen yhteiselle illallisella paikalliseen Chez Ouassaniin.

Vaelluksen ensimmäinen varsinainen päivä kuljetti meidät ensin bussilla Marrakeshista noin tunnin matkan päähän Imi Oughladiin, josta otimme reput kantoon ja aloitimme noin 13km/4,5h siirtymän Tizi Oussemiin. Vaellus starttasi noin 1300m korkeudelta ja nousi ensin noin 700m ylös ja sitten takaisin noin 1700 metriin, missä vietimme yön vaatimattomassa majatalossa. Erityisesti matkan ensimmäinen puolikas oli varsin nautittavaa etenemistä vuoriston vehreissä maalaismaisemissa. Lounasta nautittiin aika lailla päivän reitin korkeimmassa kohdassa, missä myös navakka tuuli aiheutti hieman hankaluuksia tavaroiden lennellessä ympäriinsä. Päivän reitin toinen puolikas kulki pitkälti tiellä, eikä siis ollut sinänsä mikään erityinen elämys.

Tizi Oussem näkyvissä

Logistiikasta sen verran, että tavarat kulkevat täällä pitkälti muulien avulla päiväreppuja lukuun ottamatta. Vesi tuodaan myös pullotettuna kylistä vaeltajien tarpeisiin. Tizi Oussemin majatalossa oli yhteismajoitushuoneet, wc:t ja suihkut sekä pienestä lisämaksusta myös hamam-tyylinen höyryhuone. Yö oli aika lämmin ja eläinten äänet olivat myös hyvin läsnä.  

Toinen päivä vei meidät Tizi Oussemista Aremdiin suunnaten ensin etelään ja sitten koilliseen yhteensä noin 15km/6,5h. Ensimmäiset 4,5h tuntia nousivat hiljalleen noin 2500 metriin ja siitä sitten viimeiset pari tuntia taas laskeuduttiin lopulta noin 2000 metriin yöksi. Maisemat olivat vaihtelevat, mutta kauniit – vehreitä vuoristolaaksoja ja karumpia punaisen soran, matalan kasvillisuuden ja kivikoiden peittämiä jyrkkiä rinteitä. Aremdin majatalo oli huomattavasti viileämpi kuin edellinen majapaikkamme – majoituksen tyyli toki sama. Jostain syystä päivän lounasta saatiin odotella aina puoli kolmen tienoille, kun startti oli kuitenkin jo 08:30. En tiedä, miksi lounasta ei voitu pitää jo ainakin tuntia, jopa kahta aiemmin.

Vuoristomaisemia Tizi Oussemin ja Aremdin välillä


Ruokailuissa lounaat ja illalliset olivat riittäviä, mutta aamupalat olivat poikkeuksetta omaan makuuni turhan kevyitä päivän aktiviteetteihin nähden. Käytännössä aamulla ei ollut tarjolla kuin leipää, sokeripitoisia levitteitä ja kananmuna tai kaksi. Kreetallahan oli sama homma, mutta siellä pystyi itse ostamaan lisäksi esimerkiksi pekonia tai munia majataloista – täällä oikeastaan ainut mahdollisuus oli täydentää aamiaista esim. proteiinipatukoilla.

Kolmantena päivänä käänsimme suunnan takaisin etelään ja nousimme viiden tunnin ja kymmenen kilometrin aikana tasaisesti ylös noin 1200m Toubkalin perusleiriin 3200 metrin korkeudessa, missä leiriydyimme seuraavat pari yötä. Päivän alussa kirjauduimme ensin sisään Toubkalin kansallispuistoon ja kiipesimme polkua vuorten varjossa ylös noin parin tunnin ja 400m verran pieneen kylään, missä nautimme tauolla tuoretta appelsiinimehua ennen kuin lähdimme jatkamaan auringon paahteessa aina perusleiriin saakka. Osa ryhmästämme lähti vielä iltapäivällä vapaaehtoiselle retkelle näköalapaikalle, mikä osoittautui oppaalta jonkinlaiseksi arviointivirheeksi, sillä tämä pieni retki kesti melkein 4,5h ja nousi jonnekin 3600 metrin tienoille. Itse en onneksi lähtenyt mukaan.

Tuore mehu virkisti matkalla perusleiriin


Seuraavana aamuna nousimme ylös varhain vain todetaksemme, että suurin osa ryhmistä oli jo rinteessä. Kanssamme samaan aikaan lähdössä oli myös joukko Marokon armeijan alokkaita, joten nousu Toubkalille oli varsin ruuhkainen. Nousu oli noin 4km/1000m ja siihen kului aikaa noin neljä tuntia. Ensimmäiset pari tuntia täysin pimeässä ja sitten auringon antaessa ensimmäisiä säteitään takanamme nousseelle seinämälle. Saavutimme huipun ryhmän ensimmäisten jäsenten kanssa noin 08:30 ja muut seurasivat sitten noin vajaan tunnin sisään. Huipulla hulabaloo oli käsittämättömällä tasolla, kun pari joukkueellista armeijan alokkaita urakoi selfiehommissa huippukolmion ympärillä. Kiertelin itse ympäri huippua kuvaamassa maisemat eri suuntaan ennen kuin lähdimme yrittämään omaa ryhmäkuvaa huipulla, minkä lopulta myöskin saimme. Sen jälkeen olikin aika suunnata alamäkeen muutaman valokuvauspysähdyksen kera. Laskeuduin aika lailla itsenäisesti, sillä ryhmän vauhti oli makuuni liian hidas. Olin lopulta leirissa noin 1,5h huipulta lähdön jälkeen ja muut saapuivat perusleiriin 1-1,5h sen jälkeen.

Mainio ryhmämme Toubkalin huipulla


Nautimme viimeisestä päivästä vuoristossa hyvässä positiivisessa hengessä – kaikki olivat kuitenkin päässeet huipulle ja takaisin leiriin ilman mitään suurempia ongelmia.

Linnunrata perusleirin yllä


Viimeiselle vaelluspäivälle jäi sitten vielä 12km/4,5h laskeutuminen Imliliin noin 1400m alemmas, missä nautimme maistuvan ravintolalounaan ennen hyppäämistä takaisin Marrakeshin bussiin. Reitti oli pitkälti sama kuin retken kolmantena päivänä toki sillä erotuksella, että kulkusuunta oli vastakkainen ja Armedista laskeuduttiin vielä pähkinäpuiden varjossa Imliliin saakka. Laskeutuminen on lihaksille ja nivelille kovempaa puuhaa kuin ylös kiipeäminen ja se kyllä alkoi tuntua omissakin kintereissä erilaisina kireyksinä. Yleisesti ottaen kuitenkin vaellus sujui aika lailla ongelmitta paria pientä auringonpolttamaan ja rakkoa lukuun ottamatta. Ryhmämme henki oli todella positiivinen, eikä mahdollisista ongelmista tehty sen suurempaa numeroa – muutenkin yhteishenki oli hyvä ja sen takia ryhmässä oli mukavaa matkata. Toubkalin maisemat olivat kauniita, sää suosi ja muutenkin vaellus oli mainio – kiitos & kuulemiin Marokko!

Read more »