Valokuvaussafarilla Keniassa

Suuntasin lokakuussa ensimmäistä kertaa safarille Keniaan ja tarunhohtoiseen Masai Maraan, joka siis sijaitsee Kenian lounaisosassa ja rajoittuu Tansanian legendaariseen Serengetiin, jossa olen vieraillut aikaisemmilla Afrikan matkoillani jo useita kertoja.

 

Ikoninen Masai Mara

Ero aikaisempiin Afrikan safareihin oli tällä reissulla se, että nyt kyseessä oli valokuvaukseen suunniteltu matka, kun aikaisemmat safarini ovat aina olleet osa jotain isompaa kiertomatkaa tarjoten vain rajallisen määrän safariajoja tietyn aikataulun puitteissa. Tällä matkalla ei ollut mitään rajoitteita aikatauluista ja niinpä käytimme käytännössä kaiken valoisan ajan Maran savanneilla ja pusikoissa. Meillä ei myöskään ollut mitään ennalta suunniteltua ajoreittiä, vaan pystyimme räätälöimään jokaisen päivän omien toiveidemme mukaan, mikä ei ole mahdollista normaalin kiertomatkan safareilla. Luonnollisesti myös käytettävät autot olivat valokuvauksen kannalta muokattuja ja kuskit olivat kokeneita valokuvaajien liikuttajia.

Aamiaistauolla Marassa

 

Majoituksena oli Oltepesin telttaleiri Maran luoteisosassa ja siellä palvelu oli lähes moitteetonta. Isot teltat vessoineen ja suihkuineen, akkujen ja tekniikan latausmahdollisuudet, pyykkipalvelu sekä erinomaiset ruoat. Oltepesin leiriä vetää paikallinen Big John sekä norjalainen luontokuvaaja Arnfinn Johansen. Tämän kyseisen matkan järjesti Suomen kuvausmatkat. Olin ensimmäistä kertaa heidän matkallaan, koska halusin nähdä, mikä ero on kiertomatkan bulkkisafarilla verrattuna tällaiseen valokuvauksen kannalta räätälöityyn versioon. Onko pari tonnia ekstraa panostuksen arvoinen? 

Oltepesin leirin vastaanottokomitea

Puhtaasti valokuvaukselliselta kantilta kantilta sanoisin, että on. Tämä safariviikko Marassa toi eteeni enemmän toimintaa kuin monilla aikaisemmilla reissuilla yhteensä. Oli metsästystä, parittelua, synnytystä, poikasia, auringonnousuja ja -laskuja ja niin edelleen. Leopardeja ja gepardeja näin tällä reissulla enemmän kuin yhteensä seitsemän aikaisemman Afrikan reissuni aikana. Servaalinkin näin ensimmäistä kertaa. Kohokohtana oli gepardin metsästyksen todistaminen paikan päällä. Uskomaton eläin! Ei voi muuta sanoa. Jäi tältä reissulta nyt sentään pari rastia uupumaan, mutta kyllä yleisesti ottaen erityisesti safariosuus matkasta oli aivan huikea menestys. 

Metsästystä edeltävä venyttely

 

Huomautan, että matka ei kuitenkaan ole, hyvästä palvelutasostaan huolimatta, mikään helppo matka. Pitkien unettomien lentojen jälkeen, Maran tuulinen ja pölyinen kuuma kuivuus iskee kasvoille yhtä kovaa kuin puiston armoa antamattomat tiet matkaajan pehmeään kroppaan. Pitkät noin 14-tuntiset päivät toistettuna usean päivän ajan eivät sovi kaikille. Toki on mahdollisuus vetää ohjelmaa myös kevyemmin, mutta koska olin itse paikalla vain viikon, niin silloin oli näkemykseni mukaan yritettävä ottaa päivistä irti kaikki valoinen aika. Ja kyllähän se kieltämättä toi tulostakin. Jos olisin tehnyt kahden viikon safarin, niin siihen varmaan pystyisi jo sisällyttämään muutaman lepohetkenkin tälläisen hengästyttävän tykityksen vastapainoksi.

Kuvaajille ei ole lepohetkiä Marassa

 

Masai Mara on isoveljeään Serengetiä huomattavasti pienempi ja ehkä juuri siksi toimintaa tuntuu olevan enemmän, kun eläimet ovat hieman hallittavammalla alueella. Näin myös valokuvaustilanteita tulee eteen enemmän kuin Serengetissä.

Sitten hieman vakavamielisempää pohdintaa. Safariteollisuuden suurimmat ongelmat koskevat safariautojen määrää ja petojen häirintää. Tutkimukset (omin sanoin Travel Africa Magazinen juttua mukaillen) näyttävät armotta, että safariliikenne vaikuttaa merkittävästi niin pentujen selviytymiseen aikuisikään saakka kuin metsästysten onnistumisprosenttiin. Verrokkina oli käytetty korona-aikaa, jolloin turismia ei käytännössä ollut. Toinen haitallinen ilmiö juontaa juurensa matkapuhelimista, joka työntää autoja lähemmäs ja lähemmäs petoja, koska ihmisillä ei enää ole oikeita kameroita. 

Kissat ovat suosittuja - välillä liiankin kanssa

 

Marassa aiotaan puuttua näihin ilmiöihin nostamalla hintoja sekä rajoittamalla autojen lukumäärää ja minimietäisyyttä petoihin - erityisesti, jos näillä on poikasia tai ne metsästävät. Saapa nähdä, miten tämä käytännössä lähtee toimimaan. Turismi tuo alueen yhteisöille arviolta 20-30% niiden tuloista, joten eläinten suojeluun on intressit.  Mutta pysyykö ryhmäkuri kuljettajien joukossa vai painaako kännykkäturismin tipit enemmän vaakakupissa. Ainakin pitäisi olla selkeä rangaistuksen uhka väärin toimivia kuljettajia ja yrityksiä kohtaan. 

Virtahepo aamu-usvassa

 

Toivon, että Afrikan luonnosta voi päästä nauttimaan niin, että vaikutus eläimiin jäisi mahdollisimman pieneksi. Valitettavasti eläinten luonnollinen elintila kuitenkin ihmisen toiminnan vuoksi kapenee koko ajan myös Itä-Afrikan upeimmissa luonnonpuistoissa ja jotenkin on vaikea uskoa, että pystyisimme saamaan oman ahneutemme kuriin. Aina on joku, joka näkee hyötyä siinä, mikä on luonnolle haitaksi. Sosioekonomiset ongelmat Afrikassa ovat niin laajoja ja väestöpaine kasvava, että on kyllä vaikea nähdä ainakaan mitään erityisen kukoistavaa tulevaisuutta näille vielä toistaiseksi upeille luontokohteille. Toivon, että olen täysin väärässä. 

Parvilepinkäinen Maran tuulessa

 

Tämän jälkeen totean, että ainakin vielä Masai Maran – Serengetin alueella on hyvin voivia ekosysteemejä, joiden näkemisestä olen ainakin itse erittäin kiinnostunut. En sen takia, että voisin postata kuvia someen – se ei koskaan ole ollut minkäänlainen tavoite itselleni. Vaan ihan vain siksi, että voin nähdä omin silmin näitä upeita luontokappaleita ja mahdollisesti vangita kuviini osan siitä luonnon kaksinaisuudesta – kauneudesta ja raakuudesta - joka nivoutuu erityisesti maagisten petoeläinten ympärille.