Tein joulukuussa pitkään haaveilemani reissun Ugandaan, minkä päätähtäin oli nähdä kuuluisat vuoristogorillat omassa elinympäristössään.
Reissu alkoi Kampalasta, josta edettiin päiväntasaajan kautta simpasseja jäljittämään Kalinzun metsäalueelle ja siitä edelleen Lake Bunyonyin rannalle, josta teimme päiväretken Bwindin kansallispuistoon gorillojen hallitsemille rinteille. Gorillat tavattuamme jatkoimme takaisin Kampalaan ja siitä vielä muutamaksi päiväksi Niilin rannalle Jinjaan aktivoitumaan.
Matka kävi voimille erityisesti erittäin levottomien leirintäalueiden takia – kuvottava kälätys ja popitus kellon ympäri lukuunottamatta Kalinzua ja Lake Bunyonyita kävi voimille. Muutenhan olosuhteet ja leirit olivat erittäin ok - vettä (usein lämmintäkin), sähköä, siistit wc:t. Ryhmämme oli mainio ja kaikki olivat hyvällä pelisilmällä liikkeessä.
Kokemus gorillojen kanssa oli hieno – itse asiassa olisin ehkä jopa kaivannut hieman vaativampaa lähestymistä lauman luo, mutta sehän ei ollut meistä kiinni. Tällä kertaa siis meni vain noin puolisen tuntia, kunnes tavoitimme Nshongin lauman kotivuorellaan. Meitä oli etukäteen varoiteltu, että pahimmassa tapauksessa lähestyminen voi olla useiden tuntien mittainen ja todella rankka kokemus. Meillä oli siis tällä kertaa hyvä onni. Muutenkin päivä oli hieno aikaisempiin verrattuna. Koko taivaan aikaisempina päivinä tasaisesti värjännyt sateinen harmaa oli väistynyt ja aurinko toi hienosti esiin kaikki vihreän sävyt, jotka dominoivat puskaista maisemaa gorillojen valtakunnassa.
Oli myös hienoa kuulla, että tämä gorillapopulaatio on kasvamaan päin toisin kuin liian monet muut Afrikan hienoista lajeista. Uusimman, vielä kesken olevan, laskennan mukaan,vuoristogorilloja on nyt noin 1000, kun aikaisemmin määrä jäi selvästi alle tuhannen yksilön. Laumaa hallitsevaa urosta kutsutaan hopeaseläksi ja se saattaa syödä päivässä noin 25kg kasviravintoa - pääasiassa lehtiä. Isoimmat urokset kasvavat isohkon miehen pituuteen ja saattavat painaa parisataa kiloa.
Niilin laskeminen Jinjassa oli niin ikään vaikuttava kokemus – mikä voima virtaavalla vedellä voikaan olla! Siinä on ihminen aika pieni, kun iso virta vie. Koskenlasku oli selvästi rajuin, mihin olen osallistunut matkoillani. Yleensä markkinoinnissa hieman liioitellaan laskettavien koskien luokkia, mutta tällä kertaa ei kyllä ollut niin - varsin isoa oli meininki.
Osallistujaporukka oli puolestaan aivan aloittelijoita. Lisäkseni 8 hengen lautalla vain 1 hlö oli aikaisemmin laskenut koskia enemmän kuin yhden kerran. Näistä lähtökohdista oli sanomattakin selvää, että otimme parit isot kaadot ja itsekin jouduin ensimmäistä kertaa oikein kunnolla pesukoneeseen 4-luokan koskessa iltapäivällä. Yksi naishenkilö ei osannut edes kunnolla uida, joten hänelle kokemus oli ehkä jopa turhan kova. Business on kuitenkin pidettävä hengissä, joten osallistujiksi kelpaavat kaikki - Ugandan patohankkeet ovat nimittäin vaikuttaneet Jinjan koskenlaskuliiketoimintaan heikentävästi. Uuden altaan alle jäi noin 50% aikaisemmin käytössä olleesta reitistä. Ja, kuten asiaan kuuluu, uusi pato ei tällä hetkellä tuota lainkaan sähköä rakennushankkeeseen liittyvien erimielisyyksien vuoksi.
Paluumatka Jinjasta Kampalaan ja edelleen lentokentälle Entebbeen oli yksi reissu-urani raastavimmista. Edellisen illan bileet, tonnikalapurkin kokoinen auto 5 hengelle ja matkatavaroille, mateleva liikenne ja 35 asteen helle koettelivat kestävyyttä noin 50 kilometrin matkalla Jinjasta Kampalaan, mikä kesti kolme ja puoli todella pitkää tuntia. Mikä helpotus oli lopulta päästä Kampalan hostellille. Liikenneruuhkat jatkuivat edelleen illalla, kun lähdimme lentokentälle ja tuplasimme matkan keston tulosuuntaan verrattuna - reilu kahden tunnin siivu siis. Lentokentällä jouduimme mukaan vielä lähes huvittavaan huumekoiran koulutustapahtumaan, jossa ainakaan koiran kouluttaja ei jättänyt itsestään kovinkaan ammattimaista kuvaa.
Olin muuten tällä reissulla ilman puhelinta ja nettiä yli 8 päivää, eikä mitään ongelmaa esiintynyt – ainakin itselleni onnistuisi hyvinkin jättää online-hommat kokonaan, jos se vain olisi tässä ajassa mahdollista. Amsterdamissa sitten alkoikin kohtuullinen piippaus, kun kaikki viikon viestit alkoivat vyöryä tietoisuuteen.
Read more »
Reissu alkoi Kampalasta, josta edettiin päiväntasaajan kautta simpasseja jäljittämään Kalinzun metsäalueelle ja siitä edelleen Lake Bunyonyin rannalle, josta teimme päiväretken Bwindin kansallispuistoon gorillojen hallitsemille rinteille. Gorillat tavattuamme jatkoimme takaisin Kampalaan ja siitä vielä muutamaksi päiväksi Niilin rannalle Jinjaan aktivoitumaan.
 |
| Red Chilli Hideawayn sunnuntaissa oli vauhtia. |
Matka kävi voimille erityisesti erittäin levottomien leirintäalueiden takia – kuvottava kälätys ja popitus kellon ympäri lukuunottamatta Kalinzua ja Lake Bunyonyita kävi voimille. Muutenhan olosuhteet ja leirit olivat erittäin ok - vettä (usein lämmintäkin), sähköä, siistit wc:t. Ryhmämme oli mainio ja kaikki olivat hyvällä pelisilmällä liikkeessä.
 |
| Parhaimmillaan leirintä Afrikassa on todella nautittavaa. |
Kokemus gorillojen kanssa oli hieno – itse asiassa olisin ehkä jopa kaivannut hieman vaativampaa lähestymistä lauman luo, mutta sehän ei ollut meistä kiinni. Tällä kertaa siis meni vain noin puolisen tuntia, kunnes tavoitimme Nshongin lauman kotivuorellaan. Meitä oli etukäteen varoiteltu, että pahimmassa tapauksessa lähestyminen voi olla useiden tuntien mittainen ja todella rankka kokemus. Meillä oli siis tällä kertaa hyvä onni. Muutenkin päivä oli hieno aikaisempiin verrattuna. Koko taivaan aikaisempina päivinä tasaisesti värjännyt sateinen harmaa oli väistynyt ja aurinko toi hienosti esiin kaikki vihreän sävyt, jotka dominoivat puskaista maisemaa gorillojen valtakunnassa.
Oli myös hienoa kuulla, että tämä gorillapopulaatio on kasvamaan päin toisin kuin liian monet muut Afrikan hienoista lajeista. Uusimman, vielä kesken olevan, laskennan mukaan,vuoristogorilloja on nyt noin 1000, kun aikaisemmin määrä jäi selvästi alle tuhannen yksilön. Laumaa hallitsevaa urosta kutsutaan hopeaseläksi ja se saattaa syödä päivässä noin 25kg kasviravintoa - pääasiassa lehtiä. Isoimmat urokset kasvavat isohkon miehen pituuteen ja saattavat painaa parisataa kiloa.
 |
| Nshongi-lauman juniori nauttimassa päivästä kotirinteellään. |
Niilin laskeminen Jinjassa oli niin ikään vaikuttava kokemus – mikä voima virtaavalla vedellä voikaan olla! Siinä on ihminen aika pieni, kun iso virta vie. Koskenlasku oli selvästi rajuin, mihin olen osallistunut matkoillani. Yleensä markkinoinnissa hieman liioitellaan laskettavien koskien luokkia, mutta tällä kertaa ei kyllä ollut niin - varsin isoa oli meininki.
Osallistujaporukka oli puolestaan aivan aloittelijoita. Lisäkseni 8 hengen lautalla vain 1 hlö oli aikaisemmin laskenut koskia enemmän kuin yhden kerran. Näistä lähtökohdista oli sanomattakin selvää, että otimme parit isot kaadot ja itsekin jouduin ensimmäistä kertaa oikein kunnolla pesukoneeseen 4-luokan koskessa iltapäivällä. Yksi naishenkilö ei osannut edes kunnolla uida, joten hänelle kokemus oli ehkä jopa turhan kova. Business on kuitenkin pidettävä hengissä, joten osallistujiksi kelpaavat kaikki - Ugandan patohankkeet ovat nimittäin vaikuttaneet Jinjan koskenlaskuliiketoimintaan heikentävästi. Uuden altaan alle jäi noin 50% aikaisemmin käytössä olleesta reitistä. Ja, kuten asiaan kuuluu, uusi pato ei tällä hetkellä tuota lainkaan sähköä rakennushankkeeseen liittyvien erimielisyyksien vuoksi.
Paluumatka Jinjasta Kampalaan ja edelleen lentokentälle Entebbeen oli yksi reissu-urani raastavimmista. Edellisen illan bileet, tonnikalapurkin kokoinen auto 5 hengelle ja matkatavaroille, mateleva liikenne ja 35 asteen helle koettelivat kestävyyttä noin 50 kilometrin matkalla Jinjasta Kampalaan, mikä kesti kolme ja puoli todella pitkää tuntia. Mikä helpotus oli lopulta päästä Kampalan hostellille. Liikenneruuhkat jatkuivat edelleen illalla, kun lähdimme lentokentälle ja tuplasimme matkan keston tulosuuntaan verrattuna - reilu kahden tunnin siivu siis. Lentokentällä jouduimme mukaan vielä lähes huvittavaan huumekoiran koulutustapahtumaan, jossa ainakaan koiran kouluttaja ei jättänyt itsestään kovinkaan ammattimaista kuvaa.
 |
| Viimeisen illan ilmeitä Niilin risteilyltä. |
Olin muuten tällä reissulla ilman puhelinta ja nettiä yli 8 päivää, eikä mitään ongelmaa esiintynyt – ainakin itselleni onnistuisi hyvinkin jättää online-hommat kokonaan, jos se vain olisi tässä ajassa mahdollista. Amsterdamissa sitten alkoikin kohtuullinen piippaus, kun kaikki viikon viestit alkoivat vyöryä tietoisuuteen.
