Koronakurimuksen taittuessa toisen vuoden puolelle päätin taas suorittaa kevyttä kotimaan matkailua. Tällä kertaa otin kohteeksi Finnaturen ylläpitämät Oulun seudun lintukojut, joissa oli tarkoitus kuvata huuhkajaa, kanahaukkaa ja maakotkaa. Ajoin sunnuntaina 14.3. Liminkaan ja tapasin oppaani Liminganlahden luontokeskuksen parkkipaikalla. Hän johdatti minut ja toisen kuvaajan läheisen aukion laidalla sijaitseville huuhkajakojuille, jotka käytännössä olivat vanhoja asuntovaunuja, jotka oli konvertoitu kuvauskäyttöön. Laitoimme lämmöt tulille, katsoimme valokatkaisijat iltaa varten ja tarkistimme syöttinä olevan rusakon kunnon. Sen jälkeen vielä kamerat valmiiksi ja sitten ei muuta kuin odottelemaan. Olimme sytyttäneet valot ja ilta oli ehtinyt jo hämärtyä, kun huuhkaja ilmaantui ensimmäisen kerran pimeydestä rusakolle. Otin nopeasti muutamat kuvat ja videot siltä varalta, että tämä jäisi illan ainoaksi mahdollisuudeksi. Kuvauksen puolesta olosuhteet ovat suhteellisen eksoottiset, sillä valoa on niin vähän, että käytännössä suljinnopeudet pitää hakea haarukasta 1/50 - 1/20, mikä tietysti yli 400mm optiikalla on jo aika lailla harvinaista. Toki se tarkoittaa myös sitä, että kameran tulee olla tuettuna alustalla ja laukaisu tapahtuu kaukosäätimellä. Huuhkaja kohteena kyllä sallii alhaiset suljinajat, sillä se välillä pysähtyy tuijottelemaan täysin liikkumatta. Ainoastaan hengityshöyry paljastaa liikkeen. Huuhkajan vierailu ei jäänyt ainoaksi vaan se palaili syötille parin tunnin välein koko yön läpi. Siinä ehti kyllä kokeilemaan monenlaisia kombinaatioita. Toki on selvää, että suljinajat rajoittivat kuvausta aika lailla istumakuvien ottamiseen. Illan mittaan yltynyt lumisade toi kuviin lisäksi oman efektinsä.
 |
| Huuhkaja rusakolla lumisateessa |
|
|
Seuraavana aamuna odottelin vielä muutaman tunnin kanahaukkaa tuloksetta, jonka jälkeen pakkasin kamppeeni ja ajoin Sankivaaraan kevyelle hiihtolenkille ennen kuin jatkoin Muhokselle Villa Finnatureen, missä yöpyisin reissun loput yöt. Maanantai kului käytännössä palautuessa edellisen yön valvomisesta. Maanantaina päivällä tapasin myös Finnaturen Jari Peltomäen, joka on meritoitunut lintukuvaaja jo vuosikymmenten kokemuksella. Hän ohjeisti minulle lyhyesti seuraavan aamun ja päivän kuvaukset Utajärvellä. Aamulla kohteena olisi teerien juuri alkanut soidin ja iltapäivällä maakotka. Startti olisi aamuyöllä, jotta teeripellon laitaan ehdittäisiin ennen auringonnousua.
 |
Ei kanahaukkaa, mutta tintti kylläkin
|
Ajoimme aamuyöstä Muhokselta Utajärvelle ja Jari opasti minut pellolle, missä kuvauskoju könötti yksinäisenä pikkupakkasessa. Kävin makaamaan makuupussiin ja virittelin kamerat taas valmiiksi. Teeret ilmaantuivat kellontarkasti auringonnousun aikaan ja kävivät heti toimeen. Ensikokemuksena teeren soidin oli kyllä ihan jännittävää seurattavaa, harmi vain, että kuvauksen kannalta linnut jäivät aavistuksen liian kauas. Yritin soittaa soidinääniä myös kaiuttimelta, mutta sillä ei näyttänyt olevan suurempaa vaikutusta asiaan tai etäisyyteen. Kun teeret parin tunnin jälkeen lensivät tiehensä, oli taas aika pakata varusteet ja siirtyä syvemmälle Utajärviseen metsään, josta löytyi kuin löytyikin maakotkan mentävä aukio kuvauskojuineen. Kotka kävi haaskalla kahdesti ennen hämärän tuloa, jolloin suuntasin takaisin Muhokselle.
 |
Teeret soitimella jäivät aavistuksen kauas kuvauksen kannalta
|
Seuraavana aamuna toteutin edellisen päivän kuvion itsenäisesti ainoastaan navigaattorin paikkamerkinnät tukenani. Ainoa merkittävä ero edelliseen aamuun oli pakkanen, joka oli huomattavasti napakampi ja erityisen purevan siitä teki navakka viima, joka puski suoraan kasvoille ja sormille peltokojun kuvausaukoista. Teeret ilmaantuivat tällä kertaa hieman myöhemmin, mutta jäivät jälleen valitettavan kauas. Toimintaa olisi kyllä ollut, mutta kamerani 840mm eivät yksinkertaisesti olleet riittävästi. Valoa olisi kyllä ollut juuri sopivasti, sillä lintujen aavistuksen myöhäisempi saapuminen ehti valaista soidinpaikkaa hieman enemmän kuin edellisenä aamuna. Parin tunnin jälkeen näpit olivat ihan jäässä jäisen viiman seurauksena, joten kamojen pakkaaminen oli yllättävän haastavaa. Siitä sitten taas kotkia kyttäämään ja parin lentoesityksen jälkeen olin valmis suuntaamaan takaisin Muhokselle palautumaan.
 |
Palokärki kelolla Utajärvellä
|
Illalla Villaan oli ilmaantunut myös muita kuvaajia, kun pari yötä olin ollut ainoa vieras. Yleensä täällä majoittuu pääasiassa ulkomaisia ryhmiä, mutta koronavuosi on luonnollisesti muuttanut hommaa radikaalisti, kun kansainvälistä matkustusta ei käytännössä ole. Suomalaiset ovat kuulemma jonkin verran paikanneet tätä aukkoa, mutta kokonaisuudessaan bisnes on pienemmällä liekillä kuin viime vuosina keskimäärin. Tuttua puhetta kaikkien kojuyrittäjien suusta jo viime vuodelta.
 |
Maakotka liitää haaskalle
|
Perjantaina aamulla kyttäsin vielä muutaman tunnin kanahaukkaa Villan takapihan kuvauskojussa, mutta tuloksetta. Sitten olikin aika ajella takaisin Jyväskylään. Kokemus oli aika lailla odotettu, mitään erityisen yllättävää ei näissä lintukojupuuhissa ollut verrattuna viime vuonna kokeilemiini nisäkäskojuihin Kuhmossa, Suomussalmella ja Lieksassa. Suokukot olisivat Limingassa soitimella toukokuun alussa. Pitänee miettiä, josko sitäkin pitäisi kokeilla, sillä näyttää melko selvältä, että kansainvälisiä pitkän matkan reissuja ei vielä tänä vuonna ole luvassa järkevällä toteutuksella.
