Arizona Roadtrip

Starttasimme Arizonan roadtripin Phoenixista, missä olimme ottaneet päivän happea upean Yellowstonen vierailun jälkeen. Phoenixissa lämpötila oli yli satasen eli suomalaisittain huideltiin noin neljänkympin kieppeillä ja se on jo vähän liian kuumaa ainakin itselleni.

Suuntasimme kuitenkin pohjoiseen ja hieman korkeampaan ilmanalaan, joten lempeämpää ilmaa oli tiedossa. Matkamme ensimmäinen etappi suuntautui kohti Meteor Crateria, joka on maailman parhaiten säilynyt meteorin iskun aiheuttama kraateri maailmassa. Fyysisesti kyseinen kuoppa sijaitsee keskellä ei mitään pienen Winslown kaupungin ulkopuolella. Miten iso monttu on kyseessä? Aika iso - mittasuhteita ei ihan pysty hahmottamaan siinä reunalla seisten. Sen sisään mahtuisi kuitenkin 20 täysimittaista futiskenttää ja 2 miljoonaa ihmistä katsomoon jännäämään, joten ehkäpä tässä ideaa FIFAlle vuoden 2026 kisoja silmällä pitäen. Merkille pantavaa oli myös todella navakka tuuli, joka aiheutti mm. sen, että tiputin GoPro-kamerani sillä seurauksella, että linssin suojus kosahti rikki. Onneksi kuitenkin sen verran reunasta, että kuvaaminen saattoi jatkua.

Vietimme yön Winslowssa ja seuraavana aamuna piipahdimme ensin Eaglesin kaupunkiin sijoittaman musikaalisen muistomerkin kulmalla. (Biisi: Take it easy...) Siitä jatkoimme edelleen Petrified Forestin kansallispuistoon, mikä pitää sisällään myös värikkään Painted Desert -alueen. Kansallispuistossa tuuli oli edelleen niin kovaa, että pystyssä pysyminenkin oli välillä haastavaa valokuvauksesta puhumattakaan. Niinpä päivän mielenkiintoisin pysähdys olikin jo ennen kansallispuistoa, kun vierailimme Jim Grayn Petrified Wood Co. -liikkeessä, missä näytillä oli tätä kivettynyttä puuta sekä monenlaista muuta mineraalia. Jos yksilöllinen sisustus kiinnostaa, niin täältä se löytyy.

Standin' on the corner -muistomerkki, Winslow

Tuulen takia suuntasimme jo hyvissä ajoin iltapäivällä kohti Chinleä ja Canyon de Chellyn kansallista monumenttia. Sielläkin tuuli oli vielä navakkaa ja ilmassa oli runsaasti pölyä ja hiekkaa, kun pyörähdimme kanjonin eteläreunalla ilta-ajolla. Kanjoni sijaitsee Navajojen alueella, eikä siis teknisesti kuulu Yhdysvaltoihin. Myöskin kellonaika on tunnin edellä muuta Arizonaa, mikä kannattaa huomioida.

Hotellimme respa oli hyvä tietolähde ja hänen ohjeidensa perusteella buukkasimme itsellemme jeeppikierroksen kanjoniin seuraavalle aamulle. En mainosta kyseistä yritystä tässä, sillä vaikkakin he tekivät ihan hyvää duunia, niin mielestämme jeeppiajelu ei anna rahoille vastinetta, joten emme suosittele sitä lainkaan. Kanjoniin pystyy tutustumaan paremmin eteläreunan näköalapaikoilta ja patikoimalla itse niin sanotun White House Trailin, joka on ainoa sallittu ilman paikallisopasta tapahtuva patikointiaktiviteetti itse kanjonissa. Näin teimme siis itsekin toisena päivänä tuulen aavistuksen laannuttua.

Kannattaa myös huomioida tuulen vaikutuksista erittäin hienojakoinen pöly joka menee sitten aivan kaikkialle - myöskin kameralaitteissa.

Spider Rock, Canyon de Chelly National Monument

Chinlestä suuntasimme kohti Kayentaa ja legendaarista Monument Valleytä, missä lännenelokuvien kulta-aikojen tutut maisemat edelleen ihastuttavat lukuisia vierailijoita päivittäin.

Puiston pääaktiviteetti on niin sanottu Loop Drive, joka kiertää laakson pohjalla ja tarjoaa erilaisia näkökulmia monumentteihin. Isäntäni Ken oli käynyt puistossa aiemmin muutamia vuosia sitten ja silloin patikointimahdollisuuksia oli ollut enemmän. Nyt koko puistossa oli avoinna oikeastaan vain kaksi luvallista reittiä, joista parempi starttaa North Window -näköalapaikalta ja suuntaa parkkipaikalta oikealle Cly Butten taakse varjoon. Tunnetumpi reitti on niin sanottu Wildcat Trail, mutta se ei mielestäni tarjoa oikein mitään sen kummallisempaa kuin kierroksen maailmankuulun Mittenin ympäri.

Monument Valley

Kayentasta iskimme aamulla kohti Pagea, jonka ulkopuolella osallistuimme Antelope Canyon X:n valokuvakierrokselle, joka nousi omassa asteikossani ehkäpä koko roadtripin ygöseksi - sen verran huikeita ovat nuo hiekkakivikanjoneiden muodot, valot, varjot ja värit. Tadidiin Tours tarjoaa myös valokuvauskierroksen (80$) ostaneille asiakkailleen huomattavaa suosimista peruskierroksiin nähden, joten se on selvästi parempi tuote erityisesti niille, jotka ovat kuvauksesta kiinnostuneita.

Antelope Canyon X

Pagen ympäristössä vierailimme lyhyesti myöskin Lake Powellin rantamaisemassa ja totesimme masiivisen järven vetäytyvän hyvää tahtia, kun Arizona myy järven vettä kalifornialaisille. Illalla teimme myös uusintavisiitin Horseshoe Bendille, missä kävimme edellisen kerran täällä ollessani kuusi vuotta sitten. Rakennustyöt olivat mutkalla kesken ja todennäköiseti jatkossa täälläkin on aidat, mikä on mielestäni valitettavaa. Päätimme illan hyvällä illallisella mukavassa Fiesta Mexicanassa.

Pagesta jatkoimme kohti matkamme viimeistä etappia, Bryce Canyonin kansallispuistoa Utahissa. Bryce on kuuluisa punaisesta kivestään, mitä tietysti on Arizona ja Utah pullollaan, sekä niin kutsutuista hoodooista, jotka ovat luonnollisen eroosion synnyttämiä kivitoteemeja, jotka ovat erittäin hämyn näköisiä, kun kärki on usein tyveä leveämpi.

Brycessä (matkailu)kausi oli jo selvästi enemmän päällä kuin viikko sitten Yellowstonessa. Myöskin palveluinfra on helpommin saatavilla Bryce Canyonissa. Opasteet kävijöille ovat sen sijaan huomattavasti heikommassa hapessa kuin Wyomingissa. Nautimme kanjonin näkymistä useilta eri kanteilta sekä haikkasimme pari lyhyempää patikkareittiä. Mitään erityisen selvää suosikkia näistä ei nouse esiin.

Amphitheater, Bryce Canyon National Park, Utah

Lopulta olikin sitten aika suunnata takaisin kohti Phoenixia ja siitä edelleen kotimaan suuntaan.

Pariviikkoinen kavalkadi Ameriikassa oli täynnä upeita luontoelämyksiä sekä ikonisia maisemia. Aikataulumme oli kohtuullisen tiukka ja siinä ei juurikaan mitään välipäiviä ollut, joten sanoisin, että tuolle meidän tekemälle noin 1500 mailin (~2400 km) ringille (plus ajot itse puistoissa) voi hyvinkin laskea pari päivää ekstraa, jos haluaa reissata aavistuksen rennommin tai tutustua vielä syvällisemmin johonkin tiettyyn kohteeseen. Meidän retki tien päällä siis kesti 8 päivää.

Bensahan Jenkeissä on halpaa, mutta mikään muu ei sitten olekaan, joten jonkin verran budjettia reissu vaatii tai sitten on lähdettävä liikkeelle siitä, että ottaa teltan mukaan ja kokkailee omat sapuskat.

Read more »

Lamar Valley - Yellowstonen kruunu

Lamar Valley

Tein lopultakin kauan haaveilemani matkan maailman kuuluisimpaan ja ensimmäiseen  kansallispuistoon Yellowstoneen, joka sijaitseen Yhdysvalloissa Montanan, Wyomingin ja Idahon osavaltioiden alueella. Yellowstoneen matkaava ulkomaan immeinen kulkee matkallaan todennäköisesti Bozemanin kautta, sillä siellä on lähin kansainvälinen lentokenttä puiston välittömässä läheisyydessä. Näin siis tein minäkin. Majoittauduin yön Bozemanin Ramadassa, joka ei erityisiä riemunkiljahduksia aiheuttanut - tosin ei tällä kertaa ollut erityistä tarvettakaan.

Bozemanista ajo Yellowstoneen kestää parisen tuntia ja matkanteko on helppoa maantieajoa.

Sisäänpääsymaksun puistoon voi maksaa sisäänkäynnillä ja se onkin helpoin ja nopein tapa hoitaa asia. Tällä hetkellä maksu on 35$ per autokunta, mutta ilmeisesti maksut ovat jonkin verran nousemassa tällä kesäkaudella.

Portilta ajo Mammothiin on varsin mäkinen pätkä ja korkeutta noustaan reippaasti. Muutenkin on vähän vähemmän tunnettua, että Yellowstonen koko puisto sijaitsee itse asiassa varsin korkeassa ilmanalassa (~1600-2400m) ja tämä vaikuttaa luonnollisesti hieman myös säähän ja erityisesti lämpötiloihin, joiden vaihtelut voivat olla hyvinkin jyrkkiä. Mammothista jatkoimme edelleen kohti etelää ja Old Faithfulin aluetta pysähtyen useilla välipysäkeillä tarkastelemaan erityisesti erilaisia Yellowstonen supertulivuoren aiheuttamia vulkaanisia ilmiöitä maanpinnalla. On vesiallasta, geysiriä, muta-allasta, höyryä, rikkiä ja ties mitä. Ja kaikki tietysti äärimmäisen kuumaa, joten etäisyys kannattaa pitää sopivana.

Grand Prismatic Spring

Illaksi saavuimme Old Faithful Snow Lodgeen, joka toimi tukikohtanamme puistossa pari ensimmäistä päivää. Sieltä teimme päiväretket ensin Yellowstonen itäpuolelle Hayden Valleyn ja Yellowstone-järven alueelle ja siitä edelleen Grand Canyonin alueelle (siis Yellowstonen Grand Canyon, ei Colorado-joen Grand Canyon) ja sitten myös ihan Old Faithfulin geysiralueelle, jossa porisee suurin osa maailman aktiivisista kiehuvaa vettä syöksevistä lähteistä.

Hayden Valley oli vielä kovasti lumen peittämä ja niinpä oli selvää, että mitään suurta villieläinten vaellusta ei ollut tiedossa. Niinpä Yellowstone-järven kupeessa laiduntavat biisonit olivatkin aamupäivän viihdyttävintä antia.

Grand Canyonin alueella lumikuorma oli niin ikään vielä varsin kova ja niinpä suurin osa näköalapaikoista oli vielä suljettuna, mikä tietysti oli harmi. Samoin myöskin iltapäivän mittaan harmaantunut sää aiheutti näkymiin akuuttia heikennystä.

Old Faithfulin kuumien lähteiden alueella saimme todistaa etäältä paria purkausta ja luonnollisesti tietysti myös kuuluisan ja vanhan luotettavan oman näytöksen toisen iltapäivän päätteeksi.

Old Faithful

Yhdysvaltain kansallispuistopalvelu (NPS) tarjoaa puistossa vierailijoille kaksikin eri mobiiliaplikaatiota, joista on rajallinen hyöty parista eri syystä. Matkapuhelinten verkko puiston alueella on heikko tai olematon, joten data ei hirveästi liiku. Kannattaa siis ladata ainakin tarvittavat kartat offline-versioina, jos niitä aikoo käyttää. Toinen sovellus on pelkästään geysireitä varten ja siinä ilmoitetaan arvioituja purkausaikoja. Tämän sovelluksen suurin rajoite on se, että se on toiminnassa ainoastaan toimistoaikoina henkilökunnan ollessa paikalla. Yhdessä huonon datayhteyden kanssa palvelun erittäin rajoitettu päivtysaikataulu, tekee ko. sovelluksesta potentiaaliaan paljon huonomman erityisesti niille, jotka yöpyvät puistossa.

Molemmat ovat ladattavissa esim. Google Play -kaupasta.

Siirryimme parin päivän jälkeen etelästä kohti puiston pohjoista osaa, missä majoituimme kaksi viimeistä yötä Mammoth Springs Hotellissa, joka on puiston vanhin majoitusliike ja tyylillisesti edustaa juurikin omaa aikakauttaan 1800-luvun lopulta yhdessä tien toisella puolella sijaitsevan ravintolan kanssa.

Matkalla Mammothiin pysähdyimme Norrisin geysiralueella, missä näkymät ovat varsin epätyypilliset, kun värimaailma on tuliperäisen toiminnan johdosta ihan jotain muuta kuin normaalisti.

Norris Geyser Basin

Päivän päätteeksi teimme koukun vielä Lamar Valleyhin, joka olisi seuraavien kahden paivän pääkohde. Toisin kuin Hayden Valley, Lamar oli jo hyvinkin vehreä ja törmäsimmekin isohkoon biisonilaumaan jo muutaman kilometrin ajon jälkeen. Myöskin laakson jylhät maisemat tekivät välittömän vaikutuksen. Luonnon parhaan puolet jatkoivat antamistaan parin päivän ajan, kun tutustuimme laaksoon autolla sekä jalan. Näimme ison osan puiston kuuluisimmista asukeista: harmaa-, ja mustakarhut poikasineen, biisonit, kauriit, lampaat, kojootit, ketut, lukuisat linnut ja preeriakoirat. Myös sudet olivat teleskoopin päässä, mutta eivät olleet kuitenkaan kuvausetäisyydellä.

Lamar Valley

Päiväpatikoista mainitsen erityisesti Specimen Ridgen, jonka teimme molempiin eri suuntiin - Yellowstone Riverin laaksoon sekä varsinaisen harjun päälle. Trout Lake ja Slough Creek antoivat myös oman makunsa, vaikkakaan eivät tällä kertaa tarjonneet Specimen Ridgen tasoisia elämyksiä.

Ihan lopuksi teimme vielä kierroksen Mammothin terasseilla ja sen jälkeen suuntasimme tyytyväisinä takaisin Bozemaniin, missä nautimme maittavan illallisen Cantina El Toron kuplivassa tiistai-illassa.

Voin suositella Yellowstonea lämpimästi kaikille luonnonpuistoista ja eläimistä kiinnostuneille matkailijoille. Oikeastaan vain Serengeti Tansaniassa ja South Luangwa Sambiassa ovat omista kokemuksistani eläinmaailman puolesta tämän yläpuolella. 

Tuliperäisen toiminnan puolesta mikään aikaisemmin näkemäni ei oikein vertaudu Yellowstoneen - ehkä Rotoruan Waiotapu Thermal Wonderlandissa Uudessa-Seelannissa oli samoja elementtejä pienemmässä mittakaavassa.

Ruokahuolto puistossa on hieman haasteellista, sillä välimatkat ovat pitkiä, joten käytännössä se tarkoittaa varautumista eväillä. Sekään ei ole ihan ongelmatonta, sillä erityisesti näin keväisin ruoan tuoksu on omiaan tuomaan myös kutsumattomia ja potentiaalisesti vaarallisia vieraita eväitä jakamaan.

Sanoisin, että otimme riskin tullessamme puistoon juuri kauden alussa, kun osa puiston teistä ja suurin osa puiston palveluista oli vielä suljettuina. Mielestäni kuitenkin vierailijoiden määrä oli juuri nyt ihanteellisella tasolla, sillä minnekään ei tarvinnut jonottaa, eikä myöskään suurempia liikenneruuhkia esiintynyt. Samalla saimme myös nähdä hyvin erilaiset maailmat Hayden Valleyn kevättalvesta Lamar Valleyn alkukesään samalla reissulla.

Lisää kuvamateriaalia kiinnostuneille löytyy täältä.

Videot ovat vielä tekeytymässä.

Read more »