28/05/2020

Karhujen valtakunta || Kingdom of the Brown Bears



Tervetuloa valtakuntaan! || Welcome to the Kingdom!
Kolmen kopla || Three amigos
Upea päivä! || What a great day!
Voin haistaa sen || I can smell it
Uusi sukupolvi || New generation
Merikotka vierailee valtakunnassa || White-Tailed Eagle visiting the Kingdom
Äidin valvova katse || Mother is always watching
Joskus äidinkin pitää rentoutua || Sometimes mommy needs to relax
Veljesten painiottelu || Brothers wrestling
Veljesten painiottelu || Brothers wrestling
Valtakunnassa kaikki hyvin || All is well in the Kingdom
Read more »

09/05/2020

Itä-Suomen kierros - osa 4: Norppasafarilla Oravissa


Kolilta suuntasin autoni kohti matkan viimeistä kohdetta - Oravin kanavakylää Savonlinnan pohjoispuolella. Norpparisteilyt alkoivat vapunpäivänä ja olin ilmoittaunut mukaan nähdäkseni ensimmäistä kertaa livenä tuon erittäin harvinaisen ja Suomen ainoan kotoperäisen nisäkkään. Lähdin Kolilta sen verran aikaikaisin, että tein matkalla myös pienen koukkauksen Koloveden kansallispuiston Nahkiaissalmeen, missä kiersin muutaman kilometrin mittaisen luontopolun ja bongasin niin ikään ensimmäistä kertaa luonnossa liito-oravan, jonka pako karikkeisessa maastossa sattui kiinnittämään huomioni ihan polun loppupuollella.


Oraviin saavuin iltapäivällä ja vappuaatto meni erittäin rauhallisesti kuvia koneella lajitellen ja telkkaria katsellen.

Liito-orava Koloveden kansallispuistossa

Rasittavin piirre korona-ajan matkailussa oli kyllä jatkuva ruuanlaitto ja eväiden miettiminen. Onko jääkaappia, onko ruuanlaitomahdollisuutta, onko vettä ja niin edelleen. Ja sama tietysti jatkuu myös kotona. Itse voin kyllä todeta, että en erityisesti nauti jatkuvasta kokkaamisesta. On se vain niin ihanan helppoa välillä käydä ravintolassa.

Vapunpäivä valkeni pilvipoutaisena ja jatkui samanlaisena koko päivän. Kävin aamulla kevyellä lenkillä Oravin hiekkateillä ja sen jälkeen pakkailin auton valmiiksi, jotta norppasafarin jälkeen voisin saman tien lähteä ajelemaan takaisin Jyväskylään.

Oravin avokanava

Porukkaa oli norppasafarille ilmaantunut noin tusina ja jakaannuimme kahteen eri venekuntaan, koska järjestäjä halusi mahdollistaa fyysisen etäisyyden pitämisen ajan hengen mukaisesti.

Ajo Linnansaaren kansallispuiston saaristoon oli viileä, mutta kuitenkin ihan nautittava - olin pukeutunut riittävästi, mitä suosittelen kyllä vahvasti vesille lähtiessä näin keväällä yleisestikin.
Saimaan noin 400 saimaannorpasta arviolta 60 uiskentelee kansallispuiston vesissä, joten Linnansaaressa norpan näkemiseen oli hyvät mahdollisuudet. Nyt oli lisäksi vielä suotuinen tuuli ja muutamissa poukamissa jäätä jäljellä, joten myöskin norppien bongaaminen oli aavistuksen helpompaa kuin myöhemmin keväällä ja kesällä, kun kaikki norppahavainnot pitää tehdä kiviltä, jolloin niiden havaitseminen vaatii hieman harjaantuneempaa silmää.

Sääksi on tuttu näky Linnansaaren kansallispuiston taivaalla

Ensimmäisestä potentiaalisesta poukamasta paljastui heti 3 norppaa, jotka tosin olivat liian kaukana kuvattaviksi. Puistossa oli myös useita sääksien pesiä ja saimme myöskin ihailla tämän ison linnun lentoa, kun yritimme lipua veneellä ohi pesien lintuja häiritsemättä. 

Kahvitauon pidimme Kirvessaaren tulipaikalla ja sen jälkeen suuntasimme vielä tarkistamaan pari potentiaalista lahtea, joista paljastuikin vielä kaikkiaan 5 norppaa lisää. Tällä kertaa myös sellaiselta etäisyydeltä, että muutaman kuvankin sai napattua. Näin safari oli onnistunut ja palailimme hyvillä mielin Oraviin.

Norpat pötköttelemässä jäällä.

Vähensin muutaman kerroksen vaatetusta ja suuntasin Kian nokan takaisin kohti Keski-Suomea. Vaajakoskella vielä auton pesu kaikkien kelirikkoisten teiden jäljiltä ja sen jälkeen matka alkoikin olla paketissa.

Reissu oli pääosin onnistunut - kohokohtina varmaankin Kuhmon eläimet sekä Oravin norpat. Ahman ja karhun suhteen homma jäi vielä hieman kaivelemaan, joten varmaan uuden reissun joutuu vielä tekemään, jotta nämäkin saa muistikortille tallennettua.



Read more »

08/05/2020

Itä-Suomen kierros - osa 3: Kolin kansallismaisemissa


Lieksasta ajelin noin 100 km Kolin kansallismaisemiin. Talviaikaan Kolille kulkee myös jäätie, joka lyhentää matkaa noin 60 km - tällä kertaa en enää lähtenyt kokeilemaan onneani, vaikka jäätä Pielisellä olikin vielä runsaasti.

Olin ennen matkaani suunnitellut alkuun pari pienempää kohdetta Kolilla ja iskin niihin heti kylälle saapumiseni jälkeen.


Ajoin ensin noin 10 km kelirikkoista Rantatietä Pirunkirkolle, joka on kallioluola Kolin jyrkillä rantakallioilla. Ihan en ollut hahmottanut, millaisesta luolasta oli kyse ja virheeni kävi ilmeiseksi, kun tajusin, että sulamisvedet olivat muodostaneet luolan pohjalle yhtenäisen vesipeitteen, joka tällä hetkellä oli siis kiinteässä olomuodossa. Näin ollen hivuttautuminen luolaan vaati suurta huolellisuutta, jotta ei sattuisi liukastumista ja jotta ylipäätään olisi mahdollista kiivetä takaisin ulos. Hivuttaiduin varovasti luolan kulmaan seiniä hyväksi käyttäen ja totesin, että alaosaan ei ollut ilman jäärautoja asiaa. Muutama foto ja sitten hivuttautuminen takaisin ulos.

Kolin Pirunkirkko

Seuraavaksi tein lyhyen iskun Tarhapuron vesiputoukselle, joka sijaitsi noin 7 km Pirunkirkolta takaisin kylälle päin. Putouskin oli vielä yllättävän talvisessa kunnossa ja kuvauksellisimmillaan paikka on varmaankin toukokuun alkupuoliskolla, kunhan lumet vielä vähän sulavat. Paikka paikoin reitti oli aavistuksen liukas, mutta ei mitenkään pahasti.

Tarhapuron vesiputous kevätasussaan


Lopulta iltapäivän puolella oli aika siirtyä majoitukseeni Vanhan koulun majatalolle, joka oli ainoa avoinna oleva majoituspaikka koko Kolilla. Koululta löytyi kaikki tarpeellinen ja majatalon emännän suhtautuminen vieraisiin oli erittäin mutkaton ja pragmaattinen - juuri minulle sopiva paikka siis. Lisäksi jälleen sama ihana hiljaisuus, joka niin monesta majoituksesta normaalioloissa loistaa poissaolollaan.

Seuraavana päivänä kävin Kolin pääpaikoilla kiertämässä niin sanotun Huippujen kierroksen, joka siis käsittää Kolin kolme päähuippua Ukko-Kolin, Akka-Kolin ja Paha-Kolin. Päivä oli harmaa ja tuulinen, lisäksi oli pikkupakkasta, mikä tarkoitti sitä, että ylhäällä huipuilla varsinkin tuulen puolella oli kylmä. Toisaalta myös varjopaikoissa vielä oleva lumipeite oli jäässä ja sen verran kiinteää, että lumessa ei tarvinnut kahlata.

Näkymä Ukko-Kolin huipulta

Ja kuten Kolilla muutenkaan, ei huipuillakaan hirveästi muita ihmisiä näkynyt. Aamupäivän aikana näin yhden perheen omalla retkellään. Siinä mielessä siis jälleen loistava aika tulla nauttimaan Kolin maisemista kaikessa rauhassa.


Paha-Kolin huipulla ei ollut ruuhkaa.

Read more »

07/05/2020

Itä-Suomen kierros - osa 2: Ahmaa väijymässä Lieksassa


Kuhmosta suuntasin tyytyväisenä kohti Lieksaa, missä otin yhden päivän ansaittua lepoa maineikkaassa Hotelli Puustellissa kahden kyttäysyön jälkeen. Puustellikin oli poikkeusoloissa ja oven avaus soitettiin viikonloppuaikaan paikallisesta talotekniikkayrityksestä. Sisään pääsi takaoven kautta ja muita majoittujia oli kuulemma vain kourallinen. Se täytyy sanoa, että kerrankin hotellissa oli juuri niin hiljaista kuin siellä yöaikaan pitäisikin olla!
Aamupalan hotellin henkilökunta suostui tekemään etukäteen sähköpostitse tiedustellun toiveeni mukaan, siitä iso kiitos.

Sunnuntaina suuntasin siis aamulenkin ja -palan jälkeen kohti Erä-Eeron maineikasta kämppää Kontiovaaran Keljänpurolla. Jälleen loppumatkassa pitkä pätkä polanteista soratietä keskelle ei mitään, kuten Kuhmossakin. Erä-Eero oli itse ottamassa minut vastaan ja kahvittelun jälkeen näytti minulle reitin muutaman sadan metrin päähän kujauskojuille. Ahma oli kuulemma liikkunut ihan kohtuullisesti ja pari karhuakin oli jo ollut liikkeessä.


Päivä ja ilta menivät kyllä vähän liiankin rauhallisesti - lokkien lisäksi ei juurikaan mitään liikettä. Aamulla, vähän ennen kuutta, ilmaantui ahma kojun kulmalle ja saman tien kaivamaan lihanpalaa pienen kuusen takaa. Takaa oli avainsana, sillä kuvaamaan ei pystynyt. Sen jälkeen eläin teki vikkelän lähietsinnän, eikä pysähtynyt hetkeksikään. Lopulta se kapusi puuhun ripustetun saaliin perään ja noin puolessatoista minuutissa kaikki oli ohi. Sen jälkeen oli taas aivan hiljaista puoleen päivään saakka, jolloin päätin sulkea kojun ja siirtyä Eeron toiselle paikalle Uuronlammelle seuraavaksi yöksi.

Kalalokki oli Lieksan ensimmäisen iltapäivän ainoa viihdyttäjä.


Sama hiljaisuus jatkui myös Uuronlammella - harmi, sillä valo olisi ollut loistava. Hämärän laskeuduttua metsästä ilmaantui karhu, joka repäisi voimalla irti koko haaskan vaijeristaan ja pakeni takaisin metsikköön. Näin oli aika lailla selvää, että aamullakaan ei ollut isommin odoteltavaa, kun kerran suurin houkutin oli jo metsän siimeksessä ja matkalla karhun kitaan. Olin sen verran väsynyt ja pettynyt, että kävin nukkumaan. Uuronlammen koppi oli aavistuksen pienempää kokoa kuin Keljänpurolla ja niinpä jouduin hieman säätämään, että pystyin nukkumaan suorin jaloin.

Ahma kampeaa kohti saalista.


Kun heräsin, totesin, että ahmat olivat yön aikana käyneet putsaamassa myös kaikki pienemmät syötit ja näin ollen oli aika lailla selvää, että mitään ei enää aamupäivän aikana tulisi todennäköisesti tapahtumaan. Varsin turhauttavaa. Yhteensä siis noin 26 tuntia kyttäystä, josta kohde-eläin näkyvissä 5 minuttia ja kuvattavissa noin 90 sekuntia. Itse tietysti vielä sössin kameran asetusten kanssa niin, että oikeastaan sain vain yhden ehjän sarjan viimeisen 30 sekunnin aikana. Urheilussa puhutaan usein ratkaisuhetkistä ja tämä oli juuri sellainen. Valitettavasti oma suoritukseni ei ollut ihan toivottu. Jäi siis hieman hampaankoloon.

Uuronlampi, Lieksa


Tämä tietysti myös näyttää tällaisen kojukuvauksen vaativuuden. Kuhmossa minulla kävi parempi tuuri, Lieksassa ei. Näin se vain menee. Uutta matoa koukkuun ja muistetaan seuraavalla kerralla laittaa kameraan illalla asetukset valmiiksi aamua varten!

Read more »

06/05/2020

Wildlife Roadtrip in Eastern Finland


I had a very different set of travel plans for this year, but for reasons beyond my control, they were practically canceled overnight, and I was given just a big pile of things to sort out instead. Well, I do not have any influence on how things are playing out at the moment, so the gaze in terms of travel had to be directed to homeland. After a quick research, I found that photography of large mammals in Finland is mainly an activity in Eastern Finland, so I headed towards Kuhmo and Lieksa, after which I visited the national landscapes of Koli National Park and the country's rarest and only native mammal, the Saimaa ringed seal in Linnansaari National Park in Oravi.

(Individual videos of the locations in this post are available in my Vimeo account. And some more photos in my Smugmug album.)

I started my trip on Thursday morning and headed towards Kuhmo. The trip was exceptionally smooth, as there was little crowd on the road. Apart from the very last ten kilometers, the roads were in summer condition. The road to Kuikka'scabin, on the other hand, was a gravel road with a couple of challenging points of ice and mud. However, they were resolved without outside help. I met my host Sami as agreed shortly before 2pm. Sami set out to guide me to my destination about 10 kilometers away, which is practically located on the edge of a swamp in the Russian border zone. In addition to the camera openings, the photo hides are typically equipped with dry toilets and some kind of sleeping area and a heater. In Kuhmo a camping cooker was also available, so I had the opportunity to cook some simple hot food as well.

To get animals to arrive to the swamp, they are provided with feeding which is practically the only way to be able to photograph animals in Finland because they are very cautious – after all, they are used to being hunted over the decades.

Common chaffinch entertaining the photographer during midday

And yet, one should not think that the animals are outright rushing to be photographed at the feeding site when people have disappeared from the view. It is still a game of patience, as animals often appear at dusk and in the evening, so light is hardly optimal, if available at all, for photography. It is then a personal decision whether to try to sleep during the dark time or to watch the animals roar and feed through the night. So, there is no certainty about the pictures, it all depends on luck, patience and maybe a little bit of the equipment as well.

I myself had no previous experience with photo hides, my attempts to photograph wildlife have taken place mainly from safari 4x4s in Africa which is a completely different type of activity compared to this (= I think a much more entertaining and easier experience).

The swamp was a playground for large ravens during the day, and the first larger animals did not appear until just before twilight, when two wolves appeared from the edge of the forest. Soon more wolves appeared and there were a total of six individuals researching the dinner table.

A wolf surrounded by the ravens

The light was already too dim to shoot when the king of the forest finally arrived from the shadows at the edge of the swamp. The two wolves disturbed the bear on the way to the feeding but after a few minutes of play fighting, the bear was let go and the wolves retreated to the background. It was around this time that I closed my eyes for the day. At night I woke up a few times to the howls of the wolves and the growls of the bear. 

I woke up early in the morning to the cold, as the temperature had dropped to about ten below and my sleeping bag was not quite adequate for those conditions.

The next day, a White-Tailed Eagle appeared to the swamp and made one spectacular attack for a piece of fish from the ravens, which I also caught on my camera. Just after dusk, a lone fox came to search of something to eat and was able to dig fish fodder hidden in the swamp to its hunger.

The sun rose early in the morning from behind a quiet swamp and, with the exception of ravens, there was little movement. I still hoped for a bear, even though I knew the chances in bright day light were slim. No bear, but some wolves! After a little after seven, two wolves appeared again for a light morning brunch.

After that I packed my stuff back in to the car and headed for the next stop in Kontiovaara, Lieksa.

Bear did not come out and play during the day.

In Lieksa I met the famous Erä-Eero at his cabin in Keljänpuro. He showed me to the photo hides just a few hundred meters in to the woods. I spend one night in Keljänpuro and one night a bit futher away in Uuronlampi where the surroundigs are a bit more open compared to wooded area of Keljänpuro.

Anyway, I did not have the best of luck in Lieksa. Quite frustrating, actually. I spend a total of about 26 hours watching, of which the target animal was visible for 5 minutes and able to be photographed for about 90 seconds. Personally, of course, I messed with the camera settings so that I actually only got one intact series during the last 30 seconds of available window. In sports, there is often talk about the key moments and this was clearly one like that. Unfortunately, my own performance was not quite up to the challenge. Something to be improved for the next time.

Wolverine catching some snack 

This, of course, also shows the difficulty of photo hide photography. I had better luck in Kuhmo, not in Lieksa. That's how it went this time. Towards the next challenge and be sure to remember to set the camera settings ready for the morning already in the previous evening!

Next up was Koli National Park – famous for its “national landscape”. First I did go and checked out a couple of smaller points of interest. First, so called Pirunkirkko, which is a rock cave on the steep cliffs of Koli. I hadn’t quite figured out what kind of cave it was and my mistake became apparent when I realized that the meltwater had formed a uniform water cover on the bottom of the cave, which was currently solid ice. Thus, my cave adventure became a bit more challenging and only a few photos later I headed out for some more secure ground.

Pirunkirkko, Koli


Next, I made a brief hike to Tarhapuro Waterfall, which was located about 7 km from Pirunkirkko back towards the village. The waterfall was still in a surprisingly snowy condition and I think its most picturesque time will be in the first half of May. In places the route was a bit slippery, but by no means bad.

Tarhapuro waterfall

Finally, in the afternoon, it was time to move to my accommodation at the Vanhan koulun majatalo (Old School Inn), which was the only open accommodation in all of Koli. At the inn everything necessary was in place and the hostel's attitude towards the guests was very uncomplicated and pragmatic - just the right place for me. Plus, again, the same wonderful silence that is missing from so many accommodations under normal circumstances.

The next day I went around the so-called Peaks Tour, which thus comprises Koli's three main peaks Ukko-Koli, Akka-Koli and Paha-Koli. The day was gray and windy, plus it was a little frosty, which meant it was cold at the top of the peaks, especially on the wind side. On the other hand, the snow cover was solid so there was no need to wade in the snow.

During the morning, I saw one family at the route. In that sense, again, a great time to come and enjoy the scenery of Koli in complete peace.

View from the top of Paha-Koli

From Koli, I headed to the last destination of my trip - Oravi canal village north of Savonlinna. The Saimaa ringed seal cruises began on Labor Day and I had signed up to see that very rare and Finland's only native mammal live for the first time. I left Koli so early that I also made a small detour on the way to Nahkiaissalmi in Kolovesi National Park, where I wandered a few kilometers of nature trail and also saw a flying squirrel for the first time in the wild.

Siberian flying squirrel in Kolovesi national park

The boat drive to the archipelago of Linnansaari National Park was cool, but still quite enjoyable - I had enough layers, which I highly recommend when going out on the water in spring time in general.
An estimated 60 of the approximately total of 400 Saimaa ringed seals swim in the waters of the national park, so there were good opportunities to see the ringed seal in Linnansaari waters. Now there was also a favorable wind and some ice left in a few coves, so it was also a little easier to spot the ringed seal than later in spring and summer, when all the ringed seal observations have to be made on the rocks, requiring a slightly more trained eye.

All in all we saw 8 seals and 3 of those were in my camera’s reach. So, the safari was successful, and we returned to Oravi in ​​good spirits.

The Saimaa Ringed Seal enjoying the Labour Day in Linnansaari National Park

I cut a few layers of clothes and headed my Kia back towards Central Finland. In Vaajakoski, I washed the car after all the broken roads and after that the trip started to be in the bag.
The trip was mostly successful - the highlights are probably the animals of Kuhmo and the Saimaa ringed seals in Oravi. As for the wolverine and the bear, those will have to wait for a second trip to be captured.


Read more »

Itä-Suomen kierros - osa 1: Kuvauskojussa Kuhmossa



Minullahan oli tähän vuoteen hyvin erilaiset matkasuunnitelmat, mutta itsestäni riippumattomista syistä ne kuitenkin peruttiin käytännössä yhdessä yössä ja tilalle sain vain ison kasan selviteltäviä asioita. No, siihen ei voi hirveästi vaikuttaa, joten katse oli matkailumielessä suunnattava kotimaahan. Pikaisen tutkimuksen jälkeen totesin, että Suomessa isojen nisäkkäiden kuvaus on pääasiassa Itä-Suomessa tapahtuva aktiviteetti, joten suuntasin matkani kohti Kuhmoa ja Lieksaa, minkä jälkeen kävin vielä katsastamassa kansallismaisemat Kolilla ja maamme harvinaisimman ja ainoan kotoperäisen nisäkkään eli saimaannorpan Linnansaaren kansallispuistossa Oravissa.

Aloitin matkani torstaiaamuna ja suuntasin kohti Kuhmoa. Matkanteko oli kyllä poikkeuksellisen sujuvaa, sillä porukkaa tien päällä ei juurikaan ollut. Lounas Nurmeksen ABC:llä ja siitä edelleen kohti Kuikan kämppää Kuhmon itäpuolella, missä Wildlife Safaris Finland pitää päämajaansa. Ihan viimeistä kymmenen kilometrin pätkää lukuun ottamatta tiet olivat kesäisessä kunnossa. Tie Kuikan kämpälle sen sijaan oli kelirikkoajan jääpolanteinen soratie, jossa oli pari haastavaa kohtaa eteläkorealaiselle ystävälleni. Niistä kuitenkin selvittiin ilman ulkopuolista apua. Tapasin isäntäni Samin sovitusti vähän ennen kahta ja vaihdoimme hieman kuulumisia, kunnes toiseen kojuun seuraavaksi yöksi majoittuvat ranskalaiset biologit olivat myös saapuneet paikalle. Sen jälkeen Sami lähti opastamaan meidät noin 10 kilometrin päässä sijaitsevaan kohteeseen, joka siis käytännössä sijaitsee suon laidalla Venäjän rajavyöhykkeellä. Kuvauskojuissa on varusteluna kuvausaukkojen lisäksi tyypillisesti kuivakäymälät, jonkinlainen makuutila sekä lämmitin. Kuhmossa kaveriksi sai myös trangian, jolla sitten oli mahdollisuus kokkailla hieman myös lämmintä ruokaa.


Kun kuvausvälineet oli saatu ojennukseen ja ravintopuoli kuntoon, niin sitten olikin aika suunnata katse suon tapahtumiin. Suolle oli siis aseteltu eläimiä varten ravintohoukuttimia. Suomessa isot nisäkkäät ovat erittäin arkoja (koska niitä metsästetään) ja niiden kuvaaminen ilman ruokintaa on käytännössä melkein mahdotonta. Eikä pidä siltikään ajatella, että eläimet suorastaan ryntäävät kuvattaviksi ruokintapaikalle, kun ihmiset ovat hävinneet näkyvistä. Kysymyksessä on edelleen kärsivällisyyslaji, sillä eläimet ilmaantuvat usein aamu- ja iltahämärän aikaan, jolloin siis valokuvauksen kannalta ei ole optimaalisesti valoa, jos sitä on ollenkaan. Se on sitten henkilökohtainen ratkaisu, yrittääkö pimeään aikaan nukkua vai haluaako tarkkailla eläinten rymyämistä ja ruokailua läpi yön. Kuvista siis ei ole mitään varmuutta, kaikki riippuu onnesta, kärsivällisyydestä ja ehkä vähän kalustostakin.

Itselläni ei ollut aikaisempaa kokemusta kojukuvauksesta, vaan villieläinten kuvaamisyritykset ovat tapahtuneet lähinnä safariauton suojista Afrikassa, mikä on tähän verrattuna ihan eri laji (= mielestäni huomattavasti viihdyttävämpi ja helpompi kokemus).

Suo oli päiväsaikaan isojen korppien temmellyskenttä ja ensimmäiset isommat eläimet ilmaantuivat vasta juuri ennen hämärän laskeutumista, kun kaksi sutta ilmaantui haaskalle metsän siimeksestä. Pian susia ilmaantui lisääkin ja kaikkiaan niitä oli kuusi yksilöä tutkimassa illallispöydän tarjontaa.

Korpit hallitsevat suota joukkovoiman turvin.

Valo oli kuvaamiseen jo liian hämärä, kun metsän kuningas vihdoin saapui varjoista suon reunaan. Kaksi sutta häiriköi otsoa matkalla haaskalle ja karhulla oli kärsivällisyys koetuksella vikkelien kiusankappaleiden näykinnän kanssa. Muutaman minuutin kamppailun jälkeen karhu kuitenkin päästettiin haaskalle ja sudet vetäytyivät taka-alalle. Näihin aikoihin laitoin itse silmät kiinni. Yöllä havahduin muutamaan otteeseen susien ulvontaan sekä karhun urahteluihin. Aamuyöstä heräsin todella aikaisin kylmyyteen, sillä lämpötila oli yön aikana laskenut noin kympin pakkaselle ja minun makuupussini ei ihan ollut riittävä niihin oloihin. (Aikaisemmin mainitsemani lämmitin siis oli yöllä pois päältä, joten myös kojussa oli reippaasti pakkasta.)

Susilauma saapuu paikalle hämärän koitossa.


Tämä oli kuitenkin ihan hyvä juttu, sillä sudet pyörivät edelleen haaskalla ja häipyivät vasta juuri ennen auringonnousua. Sitten menikin pitkään ennen kuin merikotka saapui korppien seuraksi jääden tarkkailuasemaan hieman kauemmaksi. Yllättävää oli se, miten paljon muut eläimet kunnioittivat korppilaumaa, joka siis oli haaskan kimpussa heti ensiminuuteista lähtien. Lukumäärässä on vahvuutta.

Keskipäivällä ei tapahtunut juuri mitään, joten kävin vähän kävelemässä läheisillä hiekkateillä. Sielläkään ei korppeja lukuun ottamatta hirveästi muita liikkujia näkynyt. Kun palasin kojuun, oli Sami tuomassa eläimille lisää sapuskaa ja päätin itsekin hieman ravita kehoa. Hieman myöhemmin merikotka ilmaantui suolle ja teki yhden näyttävän kalapalan riiston korpeilta, minkä sain napattua myös kameralle. Aika passiivinen on tuo kotkankin keskimääräinen strategia metsästyksen suhteen.
Illalla sitten ei tapahtunutkaan mitään. Juuri hämärän laskeuduttua yksinäinen kettu tuli etsimään syötävää ja saikin kaivettua suohon kätkettyjä kalanperkeitä nälkäänsä.

Merikotkan isku.

Aurinko nousi aamulla varhain hiljaisen suon takaa ja korppeja lukuun ottamatta liikettä ei juurikaan ollut. Elättelin vielä toivetta karhusta, vaikka tiesin mahdollisuuksien olevan valoisaan aikaan vähäiset. Ei karhua, mutta sudet kylläkin! Vähän seitsemän jälkeen ilmaantui jälleen kaksi sutta kevyelle aamubrunssille ja mikäs siinä – kuvausolot olivat toistaiseksi reissun parhaat.

Muuta ei sitten enää tapahtunutkaan ennen kuin oli aika pakkailla kamat takaisin autoon ja lähteä kohti seuraavaa kohdetta Lieksassa. 

Read more »