Botswanan kiertomatka joulukuussa 2022

Pari vuotta oli ehtinyt kulua siitä, kun edellisen kerran suuntasin reissuun pohjoismaiden ulkopuolelle. Toki tämä Botswanan reissu oli ollut suunnitelmissa jo pitkään ja itse asiassa kertaalleen jo varattunakin osana peruuntunutta maailmanympärimatkaani. Matkustamisen suhteen koronan arvet näkyvät vielä pitkään – palvelun taso on laskenut ja hinnat nousseet, muutamien vuosien takainen helppous ja huolettomuus ei todennäköisesti palaa lentomatkailuun ainakaan lähivuosina. Turkish oli ottanut käyttöön ylimääräisen maksun paikan vaihtamiseksi check-inin yhteydessä, mikä on kyllä sen luokan kuraa, että vaikea ymmärtää, vaikka kustannuspaineet ovatkin ilmeiset. Suosittelen siis jatkossa menemään kentälle hyvissä ajoin ja tsekkaamaan sisään tiskillä, jos kerran aikaisesta tsekkauksesta ei enää hyödy mitään. 

No, matkaan päästiin joka tapauksessa ja reissu Istanbulin kautta Johannesburgiin sujui muuten aika lailla suunnitelmien mukaan.  Johannesburgista suunnattiin kohti pohjoista ja Botswanaa seuraavana aamuna. Kaksi ensimmäistä päivää olivat pitkälti pelkkää siirtymää, sillä ohjelmisto Ghanzissa ja Kangissa jäi vähäiseksi. Jos olisin tajunnut tämän jo matkaselosteesta, niin olisin todennäköisesti varannut reissun lyhyempänä ja aloittanut matkan Maunista yhdellä lisälennolla, koska samat pari päivää lusittiin sitten myös paluumatkalla. Kalaharin autiomaan San-kansan viisaudet olivat ihan mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa, mutta se ei mitenkään riitä puolustamaan neljää käytännössä tyhjää matkapäivää kalenterissa – etenkin, kun Botswanassa maisemat ovat aika pohjalaisia.

Kalaharin San-kansan kulttuurinäytös Ghanzissa.

Reissu alkoi oikeastaan vasta Okanvangon deltan maisemista Guman laguunilta, mutta ainakin tällä kertaa sekin oli erityisesti luontoarvojen puolesta kohtuullinen pettymys, sillä parin päivän aikana ei nähty käytännössä mitään muuta kuin lintuja ja niitäkin eniten meidän leirin puissa. Helikopterilennolla oli mahdollisuus saada hieman parempaa saalista, mutta itse koin lennon liian kalliiksi (200USD/15min) hyötyynsä nähden, sillä tiedossa oli kuitenkin kasa varsinaisia safaripäiviä luonnonpuistossa.  

Okanvangon suiston anti jäi tällä kertaa kevyeksi.

Etenimme seuraavaksi Maunin kautta Moremin suojelualueelle, missä leireilimme keskellä ei mitään neljän päivän ajan tehden kaksi safariajoa joka päivä. Tiestön kunto alueella oli varsin heikko ja ajoista tuli aika raskaita – välillä koin, että ajot olivat jopa vähän ylipitkiä, mikä tietysti on aika poikkeuksellista. Eläimistön ja linnuston suhteen päivät eivät tarjonneet mitään jättipottia, mutta muutamia hyviä sivuosumia kuitenkin urosleijonien, hyeenakoirien ja gepardin muodossa. Sivettikissa ja mesimäyräkin nähtiin, mutta kuviin kyseiset nisäkkäät eivät ennättäneet jäämään.

Hyeenakoira oli itselleni uusi tuttavuus.

Kuulimme monta versiota siitä, että oli sadekausi ja toisaalta joillain alueilla kuivaa ja sen johdosta eläimet olivat liikkuneet pois normaaleilta alueiltaan – tiedä sitten, mikä oli totuus; ainakin se, että luontokuvauksen suhteen ei koskaan ole mitään takeita, mutta toki se oli selvää jo muutenkin. Aluuen kasvillisuus on paikoin varsin pusikkoista ja sateiden jälkeen lehtien ollessa runsaimmillaan eläinten bongaus oli välillä haastavaa ja sanoisin, että tässä suhteessa Botswanan oppaat hävisivät Itä-Afrikan haukansilmäisille kollegoilleen.

Savannikotkan näkö helpottaa kohteen paikantamista.

Moremista suuntasimme sitten Maunin välipäivän jälkeen Choben kautta Zimbabween ja Viktorian putouksille. Matkalla oli myös lyhyt pysähdys Makgadikgadin suolatasangolla, joka oli ohjelmassa mainittu erillisenä pysähdyksenä. Siitä jäi kyllä vahvasti taas vähän hapan maku, sillä koko pysähdys kesti kokonaisuudessaan puolisen tuntia ja ohjelmisto oli käytännössä lyhyt kävely tasangolla paahtavassa keskipäivän auringossa sekä parit turistikuvat. 

Chobessa teimme safariristeilyn joella ja se osoittautuikin oivaksi parituntiseksi, kun paikallinen norsupopulaatio koki päivän mitä parhaaksi ajankohdaksi vesileikkeihin. Sen lisäksi saimme tuntumaa myös virtahepoihin. 

Chobessa norsuilla oli rantapäivä.

Victoria Fallsissa kävin putouksilla ensimmäisenä aamuna toteamassa, että oikein mitään ei näkynyt. Lisäksi tein yhden iltapäivän safarin yksityisessä puistossa, missä nähtiinkin neljä pensassarvikuonoa, joten kyseessä ei ollut ihan hukkareissu. Zimbabwesta tiputeltiin sitten parin päivän aikana takaisin Johannesburgiin, mistä lensin jouluksi kotiin.  

Victoria Falls aamun pärskeisissä tunnelmissa.

Matkan toteutti eteläafrikkalainen Drifters, joka on osa Tourvest-konsernia. Perusperiaatteet olivat aika lailla samat kuin esimerkiksi G-Adventuressin overland-matkoilla. Sanoisin, että ovat ihan vertailukelpoinen toimija tässä tour-matkailussa tämän kokemuksen pohjalta. Yleisesti ottaen kaikki toimi aika hyvin, eikä mielestäni mitään isompaa valittamisen aihetta ollut - toki ohjelma ei ihan täysin vastannut matkakuvausta, sillä joidenkin mainittujen asioiden painoarvo oli esitteestä luettuna todellisuutta suurempi (Kalahari, Makgadikgadi) ja noita mainittuja siirtymäpäiviä oli vähän liikaa. Toki, Afrikassa olosuhteet vaikuttavat aina olennaisesti matkaohjelmaan, mutta itselleni jäi vähän sellainen maku, että tässä muutamassa kohdassa oikaistiin ja syy jäi hieman hämärän peittoon.