 | ||
| Ensimmäisiä safareja vuonna 2009. Panasonic DMC-TZ2. |
Hinta
Suomessa hinnat liikkuvat noin 200 euron tuntumassa per yö plus ruuat (ruokapaketti palveluna noin 50 euroa/pv) ja 1-2 tankillista bensaa, Afrikassa full-service camping viikon ajan esimerkiksi Arushasta halvimmillaan noin 1500 euroa plus lennot ehkä noin 700-800 euroa (ennen koronaa olevilla hinnoilla – nythän esim. Kilimanjaron lentojen hinta oli pompsahtanut kevyet 40% ylöspäin).
Viikon reissu kotimaassa siis tulee aavistuksen halvemmaksi ainakin silloin, mikäli kamerakalustoa ei tarvitse vuokrata lisäksi. Leirinnässä Afrikassa on tietysti oma eksotiikkansa, toki samaa on vähän myös kuvauskojuilla elämisessä ja yöpymisessä. Afrikassa homma on selvästi virikkeellisempää kuin kojupuuhissa keskimäärin.
Jos Afrikkaan lähtee jonkun kuvausmatkoja myyvän matkatoimiston kautta, silloin hinta on tuohon perusleirintävaihtoehtoon verrattuna 2-5 kertainen, joten katson, että se ei ole vertailukelpoinen kojukuvauksen kanssa, sillä palvelu on ihan eri luokkaa.
Lajisto
Suomessa luonnollisesti paljon suppeampi tarjonta Afrikan lajikirjoon verrattuna.
Ensimmäistä kertaa kojussa itärajalla. Sony A7M3.
Päivärytmi
Suomessa korostuvat varhaiset aamut ja iltahämärän aika, kesällä tietysti valoa on melkein vuorokauden ympäri. Afrikassa kuvattavaa on vuorokauden ympäri – toki eläinten aktiivisuus päivällä on laimeampaa, mutta toisaalta se helpottaa kuvaamista merkittävästi, kun eläimillä ei ole kiire yhtään minnekään. Se, että saisi jotain saalistuskuvia tai muita harvinaisempia tai tunnelmallisempia tilannekuvia on sitten ihan kokonaan toinen juttu, eikä oikein ole realismia, jos nyt vaikka otetaan tällainen viikon reissu lähtökohdaksi.
Ihan vaan perspektiivin vuoksi – eräs kansainvälinen tuotantoyhtiö oli varannut yli 100 kuvauspäivää Itä-Suomessa tehdäkseen luontodokumenttia yhdestä kotimaisesta nisäkkäästä. Ja lopputulos lienee sitten luultavasti korkeintaan 2-4 tunnin mittaista jaksoa. Tämä kertonee aavistuksen vaadittavasta raakamateriaalin määrästä ammattituotannossa.
Amatöörinä on luottaminen enemmän onneen, sillä harvan budjetti ja arkielämä kestää edes enemmän kuin muutaman päivän kuvauksia jossain itärajalla tai Afrikassa.
 |
| Bwindin kansallispuisto 2018. Sony A6300. |
Kokemus ja ergonomia
Suomessa vaaditaan kärsivällisyyttä ja vähän onneakin. Afrikassa on vielä toistaiseksi (tosin tilannehan heikkenee koko ajan, kun ajamme lajit pikkuhiljaa uhanalaisiksi) melko varmaa, että kuvia kertyy aikamoinen kasa – siinä mielessä siis safari pitää mielen virkeämpänä, kun koko ajan on jotain toimintaa näköpiirissä.
Suomessa huomattavaa on myös se, että odotellessa pitää olla täysin hiljaa. Safariautojen ergonomia ei ole parasta A-luokkaa, mutta on se kuitenkin aavistuksen parempi kuin kuvauskoppien, joissa joutuu istumaan jonkinlaisessa kyyryssä tai seisomaan polvillaan kuvausaukkojen tyypillisen korkeuden takia. (Näin siis ainakin 180+ pituisilla immeisillä.)
Karhukojussa Suomussalmella 2020. Sony A7M3.
Kalusto
Kalusto on tietysti aina henkilökohtainen resurssikysymys ja villieläinten suhteen yleinen ”pidempi on lähes aina parempi” pitää kyllä paikkansa. Sanoisin, että Afrikassa pääsee kuitenkin monta kertaa aavistuksen lähemmäksi, jolloin ehkä vähän lyhyempikin objektiivi saattaa olla riittävä. Sanoisin kuitenkin, että kohtuullista laatua odottavien minimi lienee 300mm kroppirungossa tai 400mm fullframessa.
600mm saa Afrikassa odotusarvon jo kohtuullisen korkealle ja Suomessakin nostaa todennäköisyyksiä merkittävästi. Luonnollisesti rungon ISO-suorituskyky on toinen asia, millä on kuvien laadun kannalta merkitystä. Harvalla on kuitenkaan varaa ostaa esim. f2.8 400mm tai f4 600mm prime-optiikkaa, joten on syytä tsekata, missä kulkee oman kamerarungon suorituskyky, kun aurinko ei paista täydeltä taivaalta.
 |
| Serengetin kansallispuisto 2021. Sony A9. |
F-luku tulee realistisesti olemaan 5.6-11 riippuen optiikasta ja mahdollisesta telejatkeesta, joten ISO heilahtaa kyllä nopeasti yli 4000:n, mikäli kohde on liikkeessä, jolloin suljinaika on tyypillisesti 1/1000-1/2000.
Toki toinen mahdollinen taktiikka on se, että tuelta tai jalustalta kuvattaessa pudottaa suljinajan tietoisesti mahdollisimman alas ja kompensoi sillä ISO:n nousua olosuhteiden hämärtyessä. Kohtuullisen staattiseen kohteeseen voi sarjakuvauksessa odottaa saavansa muutamia osumia myös tällä tavalla. Itse olen kuvannut pöllöjä yöllä keinovalaistuksessa 600mm + 1.4x telejatkeella 1/20s suljinajalla. Kamera oli kiinni kuvauspäässä ja laukaisu tapahtui kaukosäätimellä.
Omalla kalustollani tarkennuksen osuessa hyvin kohdilleen ja kuvausetäisyyden ollessa kohteen kokoon nähden kohtuullinen (=eläimen koko on vähintään 30% kuva-alasta), ISO 6400-12800 on vielä mielestäni käyttökelpoista materiaalia. Toki tämä on myös subjektiivinen asia. Täytyy myös todeta, että tekemäni runkopäivityksen jälkeen tämä tilanne on mennyt huonompaan suuntaan. ISO 3200-6400 on nyt mielestäni maksimi. Sony A7M3 oli ISO-suorituskyvyltään huomattavasti parempi kuin nykyisin käyttämäni Sony A9 ja Sony A7R4.
 |
| Suokukkojen soidin 2021. Sony A7R4. |
Erityisesti jälkimmäinen runko on ollut pettymys. Tarkennus ei ole nopea, eikä johdonmukaisesti luotettava ja lisäksi ISO-suorituskyky on tosiaan aika heikko. Lisäksi suuresta megapikselimäärästä (ja tiedostokoosta) on mielestäni selvää hyötyä todella harvoin. Tämä oli itseltäni jälkikäteen arvioituna vikatikki, mutta tällä mennään nyt jonkin aikaa.
