Paluu Serengetiin

Kävin Tansaniassa viimeksi vuoden 2009 lopulla, kun tein niin kutsutun Overland-matkan Kenian Nairobista Etelä-Afrikan Johannesburgiin. Käytännössä siis ajoimme noin 8000 km Itä-Afrikkaa alas parinkymmenen hengen matkailuautolla, yöt vietimme teltoissa eri leirintäalueilla. Tuolloin Serengetin kansallispuisto teki mieleeni unohtumattoman vaikutuksen ja niinpä päätin vuosikymmenen jälkeen lähteä katsomaan, onko sama taika edelleen tallella itäisen Afrikan sydänmaiden loputtomilla ruohotasangoilla.


Matkustin Tansaniaan Turkish Airlinesin siivillä ja täytyy sanoa, että lento ei ollut kyllä mistään kotoisin, kun yhdeksän tunnin yölentoa lusittiin kapearunkoisessa Boeing-koneessa. Kaiken hyvän lisäksi keskellä yötä oli lisäksi välilasku Sansibarilla. Mukavuus ei siis ollut kovinkaan korkealla. Jos jotain positiivista haetaan, niin perillä oltiin aikataulussa ja meikäläisen etukäteen varaama kuljettajakin oli aamuvarhaisella paikalla kylttinsä kanssa. Kilimanjaron lentokentän ja Arushan välinen noin 50 kilometrin mittainen pätkä on eräs maailman arvokkaimmista tieosuuksista, jos lentokenttäkuljetusten hintoja arvioi kansainvälisestä perspektiivistä. Minulle ei ihan käynyt selväksi, miksi näin on, mutta joka tapauksessa taskuja saa varautua kaivamaan kohtuullisen syvältä.

Varsinainen safariretkemme alkoi Arushasta matkan toisena päivänä, jolloin suuntasimme Landcruiserimme kohti länttä ja Mto Wa Mbu:n kylää, missä tutustuimme paikalliseen kulttuuriin ja kylän erilaisiin hankkeisiin riisinviljelystä, puunkaiverrukseen ja banaaniolueen. Kyläkierros päättyi maittavaan lounaaseen, joka oli paikallisten leidien valmistama. Kylävierailun jälkeen teimme iltapäivän mittaisen safarin läheiseen Lake Manyaran kansallispuistoon, joka on tunnettu erityisesti puuhun kiipeävistä leijonistaan. Käytös ei siis ole tyypillistä kaikille leijonille, vaan jotain, joka tapahtuu erityisesti täällä. Muutaman tunnin aikana ehdimme nähdä monipuolisesti puiston eläinkuntaa ja ihan kierroksen loppuun saatiin vielä kohtaaminen myös kahden puussa makoilevan leijonan kanssa. Safaripuoli siis lähti liikkeelle oikein mallikkaasti.

Leijona puussa Lake Manyaran kansallispuistossa

Seuraavana aamuna suuntasimme aamulla kohti yhtä läheisistä Maasai-kylistä, jossa tutustuimme matkanjärjestäjämme (ja käytännössä siis itsemme) sponsoroimaan yhteisöprojektiin, jonka tarkoituksena oli parantaa heimolaisten majojen sisäilman laatua lahjoittamalla heille materiaalit tulisijojen ja piippujen muuraukseen. Ero täysin perinteisessä ja muuratussa majassa oli kuin yöllä ja päivällä. Ei ole ihme, että hengityselinsairaudet ovat Maasai-populaatiossa paljon yleisempiä kuin kaupungissa asuvilla serkuillaan.

Vierailu Maasai-kylässä Mto Wa Mbu:n seudulla

Kylävierailun jälkeen jeepit suunnattiin kohti Ngorongoron suojelualuetta ja Serengetin kansallispuistoa, jonne olisi usean tunnin pölyinen ja kuoppainen taival. Tie Ngorongoron portilta eteenpäin on nimittäin edelleen täysin sorapohjainen ja afrikkalaiseen tapaan surkeassa kunnossa. Tosin huomattavasti ajettavampi kuin monet taipaleet, joihin tulisimme puistossa törmäämään. Serengeti-Maran ekosysteemin massiivisin nähtävyys – vaeltavat gnuuantiloopit ja seeprat – ruokaili tällä kertaa suurimmaksi osaksi puiston porttien ulkopuolella olevilla tasangoilla ja muodosti suuren kontrastin puiston savanniin, jossa tällä kertaa majaili vain muutamia pienempiä laumoja. Joka tapauksessa laumojen mittakaava tuntui edelleen olevan sama kuin kymmenen vuotta sitten. Eläimiä oli silmänkantamattomiin kaikkiin ilmansuuntiin.

Itse puistossa majoituimme pariksi yöksi Dikdik-leiriin ja teimme siitä päivittäiset safariajot. Saapumispäivän ehdoton kohokohta oli ruholta yllätetyt gepardit, joita en edellisellä matkallani onnistunut oikein kunnolla edes näkemään. Ensimmäisen iltapäivän ajo tarjosi muutenkin monipuolisen kattauksen ja muistikuvieni huikea Afrikka näyttäisi edelleen olevan olemassa ainakin täällä. Valitettavasti tilanne mantereen eläinpopulaatioiden suhteen on kuitenkin synkkä erityisesti salametsästyksen ja elinalueiden kutistumisen takia. On todennäköistä, että luonnonvaraiset sarvikuonot menetetään lopullisesti vielä omana elinaikanani ja kyllähän tulevaisuus näyttää tällä rintamalla muutenkin todella huonolta, jos Afrikan väestöennusteita katsoo.

Teltassa Afrikan tähtitaivaan alla

Toinen ja kolmas safaripäivä tarjosivat taattua Serengetiä eri muodoissaan (leijonat, elefantit, kirahvit, impalat, antiloopit, linnut, puhvelit ja monet muut) ja kun lopulta suuntasimme kohti Ngorongoron kraatteria, käteen oli jäänyt sarvikuonoja lukuun ottamatta kaikki niin kutsutun Big Five -jäsenet sekä lukuisia muita hienoja eläimiä ja mieleenpainuvia maisemia. Itä-Afrikkaa koetelleet sateet olivat niin ikään jättäneet jälkensä puistoon, kun ajourat olivat monin paikoin vielä niin kosteat, että niistä ei päässyt ajamaan edes nelivetoisilla jeepeillämme. Tänä vuonna on satanut paikoittain jopa kolme kertaa enemmän kuin normaalisti niin kutsuttujen lyhyiden sateiden aikaan marras-joulukuussa. Samaan aikaan Australiassa kärsitään historian pahimmasta kuivuudesta ja maastopaloista. Nämä ääri-ilmiöt ovat niin kutsutun IOD-ilmiön kaksi eri puolta. Indian Ocean Dipole aiheuttaa Itä-Afrikan rannikolla meriveden lämpenemistä ja vastaavasti Australian-Indonesian vesillä veden viilenemistä. Näistä seuraa poikkeuksellisiä sateita Itä-Afrikassa ja poikkeuksellista kuivuutta Australiassa. Ilmiö todennäköisesti liittyy jotenkin ilmastonmuutokseen.

Serengetin loputon savanni

 Serengetin onnistuneiden safarien jälkeen suuntasimme viimeiseksi yöksi jo kymmenen vuoden takaa tuttuun Simba-leiriin Ngorongoron kraatterin reunalle. Sieltä siirryimme seuraavana aamuna alas kraatteriin viileän ilmavirran tuulettaessa aikaisempien päivien helteiden tunteen nopeasti pois iholta. Ngorongoron kraatterin aamun usva yhdessä nousevan aurigon kanssa muodostavat taianomaisen maiseman, missä eläinhahmojen varjot kulkevat läpi sumun kuin sadussa. Kraatterissa näimme lopulta myös harvinaiset sarvikuonot – tosin kovin pitkän etäisyyden päästä. Päätimme matkamme lounaaseen kraatterissa ja sen jälkeen suuntasimme takaisin Arushaan, joka oli yhteisen matkamme päätepiste.

Jos ei ole tarkkana, niin eväät saattavat joutua parempiin suihin

Vuosikymmenen takaiset muistikuvani Afrikasta olivat vielä voimissaan mantereen tunnetuimmassa kansallispuistossa. Kehityskaari on kuitenkin kaikkea muuta kuin positiivinen. Toivon, että pystyisimme löytämään oikeasti globaalisti vaikuttavia toimenpiteitä elinympäristöjen ja populaatioiden elinvoimaisuuden säilyttämiseksi niin maalla kuin merellä. Asia on erittäin vaikea, sillä monet intressit ovat ristiriidassa luonnonsuojelun kanssa, kuten olemme voineet nähdä ilmastonmuutoskeskustelun yhteydessä.

Tosiasia on, että talouskasvuun perustuva talousjärjestelmä ei voi meitä pelastaa vaan on ryhdyttävä miettimään, miten kulutusta voitaisiin vähentää merkittävästi. Se puolestaan tarkoittaa käytännössä elintasomme tietoista laskemista ja ymmärrän hyvin, että se aiheuttaa paljon negatiivisia tunteita ja tapahtumia. Siksi en valitettavasti oikein näe sitä realistisena poliittisena vaihtoehtona. Niinpä tilanne varmaankin pahenee vielä muutamia vuosikymmeniä ennen kuin toimiin on viimein pakko ryhtyä, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Siihen asti sama meno varmaankin jatkuu ja se ei ole hyvä asia ympäristömme, eikä itsemmekään kannalta.

Read more »

Back to Serengeti

The last time I visited Tanzania was in late 2009, when I made a so-called Overland trip from Nairobi, Kenya to Johannesburg, South Africa. So, in practice, we drove down about 8,000 km of East Africa in a motorhome for about 20 people, spending the night in tents in different campsites. At that time, the Serengeti National Park made an unforgettable impression on me, so after a decade I decided to go and see if the same magic is still preserved in the endless grasslands of the heartlands of eastern Africa.



I traveled to Tanzania on the wings of Turkish Airlines and I have to say that the flight wasn't very comfortable when the nine hours of flight was done in a narrow body Boeing. In addition there was also a stopover in Zanzibar in the middle of the night. On the positive side of things, we arrived the destination on time and the driver, booked in advance, was also waiting with his sign. The approximately 50 kilometer stretch between Kilimanjaro Airport and Arusha is one of the most valuable road sections in the world, if you look at airport transfer prices from an international perspective. It wasn't quite clear to me why this was the case, but one should be prepared to dig pockets reasonably deep.

G Adventurers at the Ngorongoro Crater viewpoint

Our actual safari tour began on the second day of our trip from Arusha when we headed west with our Landcruiser towards the village of Mto Wa Mbu, where we learned about the local culture and the village's various projects (among others) in rice cultivation, wood carving and banana production. The village tour ended with a delicious lunch prepared by local ladies.

After the village visit, we made an afternoon-long safari to nearby Lake Manyara National Park, which is especially known for its tree climbing lions. Behavior is not typical of all lions, but something that happens especially here. Within a few hours we had plenty of time to see the park's fauna, and at the end of the tour, we also encountered two lions lying in a tree. So the safari side got off to a pretty good start. The next morning we headed towards one of the nearby villages of Maasai, where we came across a community project sponsored by our tour operator (and practically ourselves) to improve indoor air quality in tribal huts by donating materials for fireplaces and chimneys. The difference between a completely traditional and a modernized hut was like night and day. No wonder respiratory diseases are much more common in the traditional Maasai population than their cousins in the city.

Clean Cookstove Project in action.

After the village visit, the Jeeps headed for the Ngorongoro Conservation Area and the Serengeti National Park. The drive was dusty and bumpy road for several hours. The road from the Ngorongoro gate is still completely gravel-based and in poor condition. It's much more drivable than many of the roads we would come across in the park, though. This time, the most spectacular sight of the Serengeti-Mara ecosystem - migratory wildebeests and zebras - was for the most part feeding on the plains outside the park's gates, creating a stark contrast to the park's Savannah, which this time housed only a few smaller herds. In any case, the scale of the herds still seemed to be the same as ten years ago. There were animals all the way to the horizon to all directions.

Serengeti-Mara Ecosystem is the home of 2,5 million Wildebeests.

We stayed at the Dikdik camp for a couple of nights in the park and made our daily safari rides from there. The absolute highlight of the day of arrival was the cheetahs that were surprised by the carcass. I couldn't see cheetahs at all on my last trip ten years ago. The first afternoon's ride provided a varied setting of different species and the stunning Africa of my memories still seems to exist, at least here. Unfortunately, however, the situation regarding the continent's animal populations is bleak, especially because of poaching and shrinking habitats. It is likely that wild rhinoceros will be permanently lost during my lifetime and, indeed, the future will look very bad on this front, if one looks at the population projections in Africa.

The second and third day of the safari offered guaranteed Serengeti in its various forms (lions, elephants, giraffes, Impalas, antelopes, birds, buffaloes and many others) and when we finally headed towards Ngorongoro Crater, we had already seen four out of the so called Big Five in the memorable landscapes of Serengeti. The rains that had hit East Africa hard this year had also left their mark on the park, with the tracks still so wet in many places that they could not even be driven by our four-wheel drive jeeps. This year it had rained up to three times as much as usual during the so-called short rains in November-December. At the same time, Australia is suffering the worst drought and wildfires on record.

Cheetah lunch after a successful hunt. 

 These extremes are the two sides of so-called IOD phenomenon. The Indian Ocean Dipole causes seawater warming off the East African coast and, consequently, cooling water in Australian-Indonesian waters. These result in exceptional rains in East Africa and exceptional drought in Australia. This phenomenon is probably somehow related to climate change.

After the successful safaris in the Serengeti, we headed to the Simba camp on the rim of the Ngorongoro Crater for the last night. From there, we moved down to the crater the next morning, with the cool air taking away the warmth of the previous days. The morning mist of the Ngorongoro crater, along with the rising sun, forms a magical landscape where the shadows of the animal figures pass through the mist like in a fairy tale. In the crater, we also saw some rare rhinos - albeit at a very long distance. We ended our trip having lunch in the crater and then headed back to Arusha, the end point of our shared trip.

Ngorongoro Simba camp in sunrise.

My decade old memories of Africa were still alive in the continent's most famous national park. However, the development path is anything but positive. I hope we can find truly globally effective measures to maintain the vitality of our natural habitats and animal populations, both on land and at sea. This is extremely difficult, as many interests conflict with nature conservation, as we have seen in the climate change debate.

The fact is that an economic system based on economic growth cannot save us, but instead we must start thinking about how we can reduce consumption significantly. That, in turn, means practically lowering our standard of living, and I understand that it causes a lot of negative emotions and events. Therefore, unfortunately, I do not quite see it as a realistic political option. Therefore, the situation will probably worsen for a few decades before finally having to take actual action, as there are no other alternatives left. Until then, I think the same will unfortunately continue and that is not good for our environment or ourselves for that matter.

Read more »

Vappua Minskissä

Vappupäivä valkeni Jyväskylässä aurinkoisena, mutta viileänä. Omassa hengityselimistössäni puolestaan juhlia piti vihamielinen virus, joka oli tehnyt tuloaan jo muutaman päivän ajan. Reissufiilis ei aamulla ollut kovinkaan korkealla, mutta lantinheiton jälkeen päätin kuitenkin lähteä ajelemaan kohti Helsinkiä. Parkkeerasin Kian P4B:n sivustalle ja kävelin terminaaliin, missä perussäätöjen jälkeen yritin hieman lepäillä ennen Belavian suoraan iltapäivälentoa Valko-Venäjän pääkaupunkiin. Ne, jotka ovat nähneet Belavian koneita Helsingissä, tietävät, että kovinkaan modernista kalustosta ei ole kyse. No, luotettavuus on ilmailuteknologiassa tärkeämpi arvo, eikö?

Saavuimme Minskiin aikataulussa ja vain reilu vartti myöhemmin istuin jo varaamassani kyydissä (Vadim ei ole halvin, mutta on hyvä ja pystyy tarvittaessa fiksaamaan myös muita matkailijan tarvitsemia asioita) kohti keskustaa. Rajamuodollisuudet sujuivat todella näppärästi, ainoa säädön paikka suomalaisin silmin oli tuo vakuutustodistus, joka siis on vastaava juttu kuin Venäjällä. Se olisi kannattanut tulostaa vakuutusyhtiön sivuilta virallisena dokumenttina, mutta itsehän en sitä muistanut. Onneksi tällä kertaa asiaa hoitanut virkanainen oli joustavalla päällä ja IFin vakuutuskortti kävi todistuksesta.

Ajo Minskiin kesti vajaan tunnin ja pian olinkin jo hotellihuoneessani. Todella sujuvaa - näinhän sen pitikin mennä. Illallinen hotellilla ja ensitutustuminen perunapannukakkuihin (draniki) paikallisen makkaran kera oli erittäin maistuva kokonaisuus. Sitten olikin aika siirtyä levolle palauttelemaan flunssan runtelemaa miestä.

Torstaiaamun ohjelmassa oli kävelykierros Minskin keskusalueella. Valitettavasti samoin olivat ajatelleet suurinpiirtein aivan kaikki muutkin lomailijat, jotka siis suurimmaksi osaksi olivat venäläisiä ja liikkuivat noin yhden bussin kokoisissa yksiköissä pitkälti samaa reittiä, jota itsekin olin kaavaillut. Jotka minua tuntevat, tietävät, että en erityisemmin nauti tällaisissa ihmisjoukoissa pyörimisestä, joten aamupäivä oli kyllä osin varsin tuskaistakin taivalta. Onneksi kovin kauas ei tarvinnut kävellä, kun isommat joukot jo jäivät taakse.

Päätin aamupäivän lounaalle U Ratushi -ravintolaan hotellin vieressä, missä niin ikään paikallinen ruoka oli ruokalistalla pääosassa. Sen jälkeen siirryin taas strategiapalaveriin oman huoneeni rauhaan.

Voitonpäivän valmistelut olivat vahvasti nähtävillä jo vapun aikaan eri puolilla Minskiä.

Illaksi olin sopinut ohjelmaa vanhan erotuomarikollegani kanssa, joka lupasi viedä minut illalliselle. Hän saapuikin sovitusti noin seitsemän aikoihin noutamaan minut hotellilta, josta ajoimme Talaka-kellariravintolaan uuden Hilton hotellin lähettyville. Nautimme mukavan illallisen Denisin ja hänen vaimonsa kanssa, jonka jälkeen sain vielä kyydin takaisin hotellille.

Karttojen suhteen suosittelen lämpimästi MAPS.me sovellusta Androidin sovelluskaupasta. Siihen voi ladata tarvittavat kartat offline-käyttöä varten. Erona Google-mapsiin on se, että myös itse tallennetut paikat on mahdollista tuoda offline-kartalle ja se on aika oleellinen ero Kuukkeliin verrattuna. Toki voi yrittää hankkia myös paikallisen sim-kortin, mutta on aika haastava projekti. Ja roaming tietysti aika lailla tyyristä ainakin toistaiseksi.

Palattuani kämpille, saksalainen kaverini Felix oli laittanut viestiä, että hänkin oli saapunut Minskiin. Niin, koko reissun ideahan lähti jostain sivulauseesta joskus Felixin kanssa, kun puhuttiin, että jos jompi kumpi on joskus Minskiin menossa, niin ollaan yhteyksissä. Alunperin tapasin kaverin Egyptissä 2015 G-Adventuressin matkalla.

Felix pölähti hotellille noin tuntia myöhemmin, kun itse olin vielä käynyt kameran kanssa pienellä iltakävelyllä. Seuraavan päivän ohjelmassa meillä oli päiväretki Mirin linnaan ja Nesvizhin palatsiin noin 1,5h matkan päässä Minskistä.

Perjantain valkeni sateisena ja kylmänä. Lisäksi minulla oli paha aavistus, että Minskissä lomailevat venäläiset olisivat niin ikään lähteneet maaseudulle tutustumaan nähtävyyksiin ja näinhän se olikin. Sekä linna ja palatsi olivat tupaten täynnä bussiryhmiä. Ei siis taaskaan mikään erityisen nautittava päivä siinä mielessä. No, onneksi sisätiloissa oli sentään lämpimämpää kuin ulkona, jossa sateen välistä puhalsi hyytävä pohjoistuuli. Olisi pitänyt ottaa talvitakki mukaan! Vähän myöhemmin aurinko pilkahti ajoittain pilvien lomasta ja niinpä lähdin välittömästi ulos linnaa ympäröivälle polulle, missä ilmapiiri olikin heti paljon mukavampi.

Visiitti Nesvizhiin oli aika lailla identtinen yllä kuvatun linnakokemuksen kanssa. Sanoisin, että alkukesästä venäläisten poissa ollessa nämä kohteet voivat olla todella nautittavia kaikkine pikantteine yksityiskohtineen. Tällä kertaa tilanne oli valitettavasti toinen.

Nesvizh Palace

Viiden jälkeen suuntasimme takaisin Minskiin kuskimme kevyen hapuilun jälkeen.

Sovimme lähtevämme illalliselle aika lailla pian hotellille saapumisen jälkeen, kun Felix huomasi kadottaneensa pankkikorttinsa. Hän järkeili jättäneensä sen automaattiin, josta kävimme aamulla nostamassa käteistä (myöhemmin paljastui, että juuri näin olikin käynyt).

Kun kortti oli suljettu, siirryimme illalliselle Ayahuasca-ravintolaan noin korttelin päähän hotellilta. Ravintola oli erittäin moderni ja muodikkaan oloinen. Myöskin ruoka oli laadukasta ja maistuvaa, vaikkakin sitä sai odottaa kohtuullisen pitkään.

No, siinä oli hyvää aikaa vaihtaa vähän kuulumisia reissumiesten kesken. Nautimme cocktailit myös Egyptin ryhmän Chrisin syntymäpäivän kunniaksi, minkä Felix oli bongannut Facebookista.

Lauantaina suunnitelmanamme oli suunnata varhain aamusta samalle kävelyreitille, jonka suhteen olin torstaina pettynyt venäläistungokseen. Niinpä starttasimme heti seitsemän jälkeen ja tämä taktiikka luonnollisesti puri kohtuullisen hyvin, sillä saimme käppäillä aika lailla rauhassa Minskin lokaaleja lukuun ottamatta. Pohjana käytin puolalaisen bloggarin karttaa, joka toimi mainiosti.

Kaupungintalo, KFC (vanhan neuvostotyylisen kaiverruksen kera), kyynelten saari (en tiedä suomennoksesta), oopperatalo, Lee Harvey Oswaldin asunto, voiton aukio, tivoli, tankkimuistomerkki, palatsit, GUM-tavaratalo, KGB:n päämaja, itsenäisyyden aukio ja Minskin portit oli kaikki nähty noin neljän tunnin sisään ja siitä suuntasimme sitten metrolla (metro on muuten erittäin edullinen, siisti ja helppo kulkuväline Minskissä - suosittelen) takaisin hotellin lähettyville lounaalle ja edelleen kevyelle päivälevolle.

Eräs tunnetuimmista ja asetelmaltaan mielenkiintoisimmista rakennuksista Minskissä.

Illaksi olimme suunnitelleen pienen pubikierroksen Bundesliigan otteluiden ympärille. Aloitimme läheisestä 4-4-2 baarista, josta Bayernin pelin jälkeen jatkoimme metrolla Clever Irish Pubiin hieman ulommaksi keskusalueelta. Irkkupubissa juhlat olivat toden totta käynnissä ja paikka oli tupaten täynnä paikallisia, joista iso osa oli ManU-faneja hoilaamassa kannatuslaulujaan. Nautimme tiskillä muutamat oluet ja maittavan pubi-illallisen, kunnes meille ilmoitettiin, että nyt olisi aika lähteä, sillä paikat oli varattu. (Itse asiassa tämä ilmoitettiin meille kyllä heti saapuessamme, mutta kolmisen tuntia varmaankin oli ihan ok jousto...).

Suunnatessamme ovelle seurasi matkan hämmentävin hetkin, kun baarimikot tarjosivat meille ensin puolukkashotit matkan päälle ja sitten eräs heistä kaivoi esiin vanhan kurkkupurkin, josta kaatoi laseihin vielä uudet shotit saatesanoilla "My grandad made this...". Eli paikallisen isoisän kotipolttoista vielä huiviin ennen poistumista.

GUM-tavaratalon valikoimaa.

Siitä metrolla vielä tsekkaamaan paljon mainostettu kirjasto yövalaistuksessa ja sen jälkeen takaisin hotellin läheiseen ravintolaan viimeiselle drinkille ennen siirtymistä ansaitulle levolle pitkän päivän jälkeen.

Sunnuntaina kamat kasaan pienessä kankkusessa, lentokentälle ja Air Balticin siivin Riikan kautta Helsinkin, mistä edelleen ajaen kotiin.

No, mitäs mieltä Minskistä? Sanoisin, että helppo ja kustannuksiltaan edullinen Europpalainen matkakohde. Missään en kokenut minkäänlaista säätöä, kaikki toimi hienosti. Jos joku haluaa laskea paikallisten puutteellisen englannin kielen taidon miinukseksi, niin se kyllä aavistuksen hankaloittaa tiettyjä asioita, mutta ei käytännössä aiheuta hyvin valmistautuneelle matkailijalle juurikaan ongelmia. Valkovenäläiset ovat täsmällisiä ja varsin pragmaattisia, joten siinä mielessäkään mitään kulttuurishokkia ei ole tiedossa. Kortilla maksaminen onnistuu missä vain ja automaatteja on runsaasti. Nettiyhteyden hoitaminen kännyyn lienee hankalin perusasia - kuulemma useamman tunnin säätö, jos itse lähtee asiaa hoitamaan. Oman offline-lähestymistapani jo lyhyesti yllä selostinkin. 5 päivää nyt pärjää kevyesti pelkän hotellinkin WiFillä. Ruokapuolelta ehdoton suositus erilaisille draniki-kombinaatioille ja kaiken kaikkiaan vahva suositus Minkille.

Read more »

Winter Break in Lisbon

Lisbon is now on everyone’s radar and it is not so without merit. Lisbon is vibrant, colourful and charming city with plenty of options for everyone. I stayed with Airbnb host in Sao Jose, location which to me was almost perfect – central, yet quiet and only 450 m from Avenida metro. 

Public transportation in Lisbon is good and all the buses, trains and ferries are under same ticketing system which is Viva Viagem. Viva card can be purchased from machines on every metro station for 50 cents so it is easy and cheap. There are multiple options to load on your card and so-called zapping-option is the most flexible. The other good option is 24h all you can travel ticket for 6,40 if your staying only for a short period and traveling the city a lot. There is also one interesting newcomer in Lisbon city transportation market that is worth noting – the electric scooters that can be rented by the minute with a convenient app like Lime. These scooters are an absolute relief for your weary feet after couple of days walking the cobble stoned hills in Lisbon. It is not for everyone, but younger and daring older definitely will appreciate this option. Also worth noting that Google has the schedules of Lisbon 100% under control so all you need to navigate the city is a suitable mobile subscription.

These electric scooters worked wonders for me.

So what to visit then? 

Every article is talking about these same things: Baixa basic sights, Belem tower, Mosteiro dos Jeronimos, Castelo de Sao Jorge, Alfama alleys, Se de Lisboa, Casa de los Bicos, several Miradores, MAAT, LxFactory, Oceanario, both Bridges, Parque dos Nacoes, Sintra, Cascais and so on…

All of this would take at least a week so I did cut some corners, because I’m not really interested waiting in lines or hanging out in the crowds. 

Lights of Alfama during blue hour.

I visited the alleys of Alfama and especially enjoyed doing so in the quiet Sunday afternoon – the atmosphere compared to busy Saturday daytime is totally different. Start from Jardim Botto Machado and make your way towards Baixa through alleys and staircases as the light is changing during sunset.

Baixa after sunset.

I can also recommend going to Belem area for sunset because the scenery behind tower (weather being correct) can also be magical. While I was there I also had a look at Mosteiro dos Jeronimos and MAAT after sunset. Both are lit up so they look pretty nice night time – and it is totally free.

Another area worth visiting after dark, if urban lights are interesting to you, is Parque dos Nacoes where some fascinating spots can be found. Belem and Parque dos Nacoes make these electric scooters really a good value for your money since both areas stretch very long to cover by foot.

Torre de Belem.

If you are spending a bit more time in Lisbon, a daytrip to Sintra is totally recommended. I hired myself a jeep and continued avoiding the crowds on the bus tours. Instead I had a customized day around Sintra lookouts and then had a drive over the hills to Cascais. I did make one exception though – Quinta da Regaleira and I will recommend that one although crowds can not be totally avoided. Initiation well and the tunnels are very interesting and also the walk up in the maze-like pathways is fascinating and special.

In the Cascais side there are couple of hidden spots that are amazing. Restaurant Refugio do Ciclista serves the best barbecue meat in Europe. Great taste and original atmosphere at very reasonable price. Everyone is talking about Cabo da Roca which is the westernmost point in continental Europe. However, there is a much more spectacular view just a little bit up north on the coast on top of Fogo. All this is nicely packaged to you by Sintra locals Francisco and Mario whose jeep tours can be found at withlocals.com.

If interested join with this link and get 15€ discount for first booking: http://join.withlocals.com/mJeMWxv/m 

Me and my jeep tour host Francisco at Fogo viewpoint.

Read more »

Talviloma Lissabonissa

Lähdin tällä kertaa hiihtolomalla Lapin sijasta Lissaboniin, joka oli houkuttanut jo pidemmän aikaa.  Muutenkin tuntuu siltä, että Lissabon on nyt kaikkien kartalla, sillä silmään on osunut todella monia eri lehtien/saittien artikkeleita ja useiden ystävien ja tuttavien matka-aikomuksia Portugalin pääkaupunkia koskien. Mistä siis tämä yhtäkkinen innostus loputtomien kujien kaupunkia kohtaan?

Viikon jälkeen voin todeta, että Lissabon on värikäs, tunnelmallinen ja monipuolinen kaupunkikohde, josta löytyy mahdollisuuksia moneen makuun.

Lissabonin laattamallit omaan jääkaapin oveen?

Julkinen liikenne toimii hyvin ja Google tietää 100%:sti kaikki kaupungin aikataulut – tässä siis viimeistään syy hankkia kansainvälisen datapaketin sisältävä liittymä, jos ei sellaista jo ennestään ole. Lisäksi Uber (ja Taxify) toimii kaupungissa joka päivä kellon ympäri ja uusimpana tulokkaana ihmisten liikuttelussa ovat sähköpotkulaudat, joita tarjotaan useankin operaattorin toimesta. Ne ovat siunaus kävelystä turtuneille jaloille, vaikkakin on sanottava, että kaupungille tyypillinen mukulakivialusta ei ole kaikkein paras lautailumielessä. Itse ajelin kyseisellä menopelillä melkein 10 kilometriä parissa päivässä Belemin ja Parque dos Nacoesin loputtomilla rantakaistoilla. Käyttämäni operaattorin (Lime) hinta oli 15 senttiä per minuutti ja lautojen kontrollointi ja löytäminen sujui todella näppärästi mobiiliapplikaation kautta. Ei sovi kaikille, mutta itse koin sen erittäin käytännölliseksi liikkua pidempiä etäisyyksiä saman kaupunginosan sisällä. Pakollinen hankinta (sen EU-liittymän lisäksi) kaupungilla kulkemiseen on Viva Viagem -lippu, jonka voi helposti ostaa kaikkien metroasemien automaateista. Kortti maksaa 50 senttiä ja siihen voi sitten ladata matkarahaa tarpeen mukaan (nk. Zapping-vaihtoehto, mikä on selvästi paras/joustavin, jos aikoo käyttää monia kulkuvälineitä useamman päivän ajan). Kortin voi ostaa myös rajattomaan käyttöön yhdelle päivälle hintaan 6,40. Vähän käytöstä riippuu, mikä toimii parhaiten lyhyellä, muutaman päivän matkalla.

Sähköpotkulauta - rasittuneen jalankulkijan pelastus.

Itse asuin Airbnb majoittajan kämpillä Sao Josen kaupunginosassa, mikä toimi mielestäni todella hyvin. Sijainti oli rauhallinen, mutta keskeinen. Avenidan metroasema oli noin 400 metrin päässä ovelta. Tarjontaa on paljon ja joka makuun – itse jätin biletysalueet suosiolla hieman kauemmaksi.

Erilaisissa lukemissani, Lissabonia koskevissa, artikkeleissa korostuu tietty perussetti, jota Lissabonin osalta aina nostetaan esiin. Se täytyy sanoa, että aikamoisia päiviä tulee, jos aikoo kaiken tyypillisessä listauksessa esiintyvän käydä parissa päivässä läpi. Siinä ei nimittäin sitten hirveästi pysähdytä erityisesti missään, vaan suoritetaan kaupunkipassia. Itse käytin kaupungin tutkimiseen 6 päivää ja täytyy sanoa, että siltikin  ahnehdin vähän liikaa ohjelmistoa – erityisesti jalat ja selkä olivat koetuksella, kun päiväkohtaiset kävelymatkat nousivat melkoisiksi.

Sao Josen kotikujat iltavaloissa.

No, mitä sitten suosittelisin? 

Itsehän en ole profiloitunut kaupunkikohdematkailija vaan enemmänkin kansallispuistojen ja luontokohteiden ystävä. Siispä en erityisesti hae paikkoja ja tilanteita, missä turistibusseja ja kälättäviä ihmisjoukkoja näkyy silmänkantamattomiin. Niinpä jätin suosiolla käymättä useampia kohteita ja keskityin ihailemaan niitä kameran läpi ulkoa päin. Erikseen maksullisista nähtävyyksistä vierailin Lissabonissa ainoastaan Pyhän Yrjänän linnassa (Castelo de Sao Jorge) sekä Quinta da Regaleirassa (tämä jälkimmäinen siis Sintrassa). Näistäkin ensimmäisen voi jättää väliin, jos aikoo vierailla kaupungin lukuisilla näköalapaikoilla, jotka tarjoavat pitkälti samat näkymät punaisten kattojen ylle. Jos linnaan haluaa kuitenkin tutustua, niin paikalle kannattanee iskeä heti aukeamisen aikoihin tai juuri ennen sulkemista.

Alfaman kujilta löytyy aina uusia yksityiskohtia, joista riittää ihmeteltävää vaikka vuosiksi. Suosittelen lähtemään liikkeelle vaikkapa Jardim Botto Machadon pienestä puistosta (lähin metroasema on tällöin Santa Apolonia – ja siitä Google kertoo tien ylös) ja siitä liikkumaan kohti hieman hiljaisempia kujia Alfaman laidalla. Erityisesti sunnuntain iltapäivä on todella hyvää ja hiljaista aikaa – myös ilmapiiri on täysin erilainen kuin muulloin viikolla.

Alfaman kujat tarjoavat loputtomasti nähtävää.

Lissabonin eri laidoilla sijaitsevat Belem ja Parque dos Nacoes tarjoavat parhaat mahdollisuudet ulkoiluun Lissabonin keskusalueella, lenkkeilijöitä liikkuukin rantaraiteilla runsaasti. Parque dos Nacoesin alueella (paikallinen messukeskus yms.) sijaitsevat mm. Vasco da Gaman silta, Magalhaesin torni sekä kuulemma erinomainen meriakvaario (Oceanario). Metrolla siltaa lähinnä oleva asema on Moscavide. Belemin seudulla puolestaan ovat Belemin torni, Hieronymuksen luostari, MAAT-museo sekä Huhtikuun 25. päivän silta. Belemistä voi auringonlaskun jälkeen myös tehdä iskun muodikkaaseen LxFactoryyn.

Parque dos Nacoesin valoja iltaaikaan.

Siinähän sitä jo onkin parille päivälle puuhaa – varsinkin, jos on aikeissa iskeä vielä yöelämään.

Paikalliset jalkapallojättiläiset Benfica ja Sporting ovat niin ikään molemmat helposti saavutettavissa – erityisesti Benfican stadionin kulmalle pääsee suoraan metrolla (Colegio Militar tai Altos do Moinhos). Lippu matsiin kustansi 28 euroa kohtuullisille paikoille.

Benfican fanit kuvastavat portugalilaista intohimoa parhaimmillaan ja pahimmillaan.

Sintran päiväretki on yhtään pidemmällä vierailulla ehdottomasti toteuttamisen arvoinen. Itse varasin withlocals.comin palvelun kautta (Jeep Private Tour of Sintra) itselleni jeepin ja paikallisen kuljettajan, jolloin pystyn yhdistämään päivään sekä Sintran että rannikon Cascain (tyypilliset bussikierrokset käyvät vain Sintrassa). Jätin oman filosofiani pohjalta suosiolla palatsit ja linnan vierailematta ja keskityin vain Quinta da Regaleiraan, jonka jälkeen nautin päivästä Sintran kukkuloiden pienillä metsäteillä ja käytännössä autioilla näköalapaikoilla bussireittien ulottumattomissa. Reittiin sisältyi myös vierailu Euroopan läntisimmässä pisteessä Cabo da Rocassa, mutta mielestäni rannikon parhaat näkymät olivat ehdottomasti vähän pohjoisempana sijaitsevalta Fogon kukkulalta. Tältä reissulta täytyy nostaa esiin myös Refugio do Ciclista -ravintola, jossa tarjoillaan lähinnä liharuokia ilman mitään hienostelua. Ilmapiiri on tuttavallinen, paikallinen ja luonnollinen. Tule sellaisena kuin olet. Kympillä saa syödä Euroopan parasta grilliruokaa. Ainoastaan Argentiinan Mendozassa olen nauttinut vastaavan tasoisesta pihvistä. Minulle hienostelu ei koskaan ole ollut ravintoloissa tärkeää, maku ja fiilis ratkaisee ja täällä molemmat olivat kohdillaan.
Jos on tällaisesta kiinnostunut, niin rekisteröitymällä tämän linkin kautta palveluun, pitäisi saada 15€:n alennus ensimmäisestä varauksesta: http://join.withlocals.com/mJeMWxv/m

Rannikon parhaat näkymät Cascaissa.

Mitä ruokaan muuten tulee, löytyy Lissabonista kaikkea joka lähtöön. Kokeilin pari erilaista versiota paikallisesta Bacalhausta (turskaa) ja olihan se ihan ok, mutta ei mielestäni mikään erikoinen elämys. Paras hinta/laatusuhde on ravintoloiden päivän menuissa (sisältää yleensä juoman, pääruoan ja jälkkärin – mahdollisesti myös keiton), eikä listaruoissa. Joissain lukemissani oppaissa sanottiin, että ruokailu Baixan/Chiadon/Alfaman alueella on aina ylihintaista, mutta ei se kyllä ihan niin suoraviivaista ole – erityisesti nämä mainitsemani päivän menut ovat melkein järjestään 10€ tuntumassa paikasta riippumatta.

Portugalilaisilla ja suomalaisilla on mielestäni jopa hieman yllättävästi monia yhteisiä luonteenpiirteitä, kuten tietynlainen varautuneisuus ja käytännönläheisyys. Paikalliset ovat myöskin kohtuullisen täsmällisiä, eivätkä ole aggressiivisesti tyrkyttämässä yhtään mitään, mikä tekee asioista miellyttäviä myös näin skandinaavisesta näkökulmasta katsottuna. Portugalin alkeiden opettelu on turhaa, sillä lähes kaikki puhuvat hyvää englantia ja auttavat turisteja mielellään. Espanjan osaaminen helpottaa sen verran, että erilaisista teksteistä pystyy kohtuullisen helposti muodostamaan yleiskuvan. Toisaalta mitään muuta apua espanjantaidosta ei sitten olekaan, sillä lausuminen on aivan eri planeetalta. Latinokulttuureille tyypillinen machous ei näy täällä – pinnan alla kuplii kuitenkin tulisuus, joka tulee esiin erityisesti oman suosikkijoukkueen suorituksia seuratessa.

Read more »