Viikko Filippiineillä

Filippiinit on ennakko-odotuksiini nähden yllättänyt positiivisesti. Kaikki asiat toimii ja on kohtuullisen helposti hoidettavissa. Paikalliset ovat ystävällisiä, tottuneita matkailijoihin ja lähes kaikki puhuvat englantia. Häiriköintiä ja tuputtamista ei ole juuri lainkaan, mikä on iso yllätys esimerkiksi Indonesiaan, Malesiaan, Vietnamiin ja Kambodzaan verrattuna. Lähes kaikki linja-autotkin ovat lähteneet suunnilleen ajallaan. Ruoka perustuu riisin ja erilaisten lihojen ympärille. Hintataso on suhteellisen edullinen ja vedätyksiä ei ole omalle kohdalle juurikaan osunut. Ilmasto on alueelle tyypillinen kuuman kostea ja nopeasti vaihtuva. Yhteenvetona matkailijan kannalta sanoisin, että jopa yllättävän lunkia reissaamista on tiedossa, jos lähtee iskemään Filippiineille. 

Itse jotenkin odotin vähän vaikeampaa ja enemmän säätöä vaativaa meininkiä, mutta sitä ei ole ollut nimeksikään.

Mikä sitten ei ole vastannut ihan odotuksia on tämän reissun rakenne, joka on mielestäni sisältänyt vähän turhan paljon matkustamista siihen nähden, mitä on konkreettisesti nähty ja tehty. Eivätkä nuo valitut kohteetkaan kaikki ihan mitään maailmanluokkaa ole olleet.

Ollaan siis käytännössä tultu reittiä Manila-Baguio-Sagada-Banaue-Batad-Banaue ja nyt ollaan matkalla Manilaan ja siitä edelleen etelään Boracaylle. Manila ja Baguio olivat molemmat käytännössä vain läpikulkukohteita ja vasta Sagada (4. matkapäivä) oli ensimmäinen kunnollinen stoppi.

Sagada tarjoaa pääasiassa erilaisia lyhyitä ja kohtuullisen helppoja päiväretkiä sekä luolaseikkailuja paikallisten oppaiden johdolla. Itse kävin kokeilemassa aamupäivällä Adventure Trailia, jonka loppupuolella sain joessa kahlatessa terävästä kiven reunasta jalkapohjaani haavan. Sitä ennen oli tsekattu kuuluisat roikkuvat ruumisarkut Echo Valleyssä ja horjuttu pitkä pätkä maanalaista jokea pitkin paljain jaloin. Näin jälkikäteen voisin suositella omaa otsalamppua ja esimerkiksi sukeltajille tuttuja neopreenijalkineita jokiosuudelle. Ohjeistus ja opastus ei ollut kovinkaan korkeatasoista. Sama korostui erityisesti iltäpäivän retkellä, jonka piti suunnitelman mukaan kulkea Marlboro Hillsistä Blue Soiliin, mutta reitti osoittautui käytännössä mahdottomaksi keskivertoretkeilijälle. Lopulta meidän oli noin tunti ennen auringonlaskua käännyttävä takaisin, kun turvallista reittiä harjanteelta alas ei löytynyt. Tämä alleviivasi konkreettisesti Sagadan suurinta ongelmaa – oppaat ovat täysiä amatöörejä, eikä heitä ole koulutettu ja varustettu asianmukaisesti. Suosittelen siis suhtautumaan pienellä varauksella oppaiden osaamiseen ja varustautumaan itse hieman ennakoiden, mikä toki pätee retkeilyyn laajemminkin.

Sagadasta siirryttiin edelleen Banauen kautta Batadiin ja Ramon’s Homestayhin, missä nautimme Ifugao-vieraanvaraisuudesta, tutustuimme perinteiseen riisinvalmistusprosessiin sekä paikallisiin asuihin ja tansseihin. Paikan ehdoton ässä on kuitenkin niin kutsuttu amfiteatteriviljelmä, missä riisipenkereet on rakennettu laaksoon valtavan amfiteatterin muotoon. Harmi, että sade oli liukastanut polut ja vaikeuttanut näkyvyyttä niin, että emme ehtineet tehdä kuin yhden parin tunnin kävelyn alueella. Sanoisin kuitenkin, että omalla mittapuulla kyseessä oli reissun selkeä kohokohta toistaiseksi. Todennäköisesti vetoaa muihinkin maisemafriikkeihin, vaikka Batadiin ja laaksoon ei kyllä ihan huonolla hapella pääse – sen verran jyrkkä on viimeinen jalan edettävä osuus laaksoon laskeuduttaessa.

Batadista palattiin siis Banaueen, missä yöpymisen jälkeen kävimme tänään tutustumassa paikalliseen riisinviljelyalueeseen, mikä sekin oli vaikuttavaa nähtävää.