Mt. Toubkalin vaellus Marokossa 17.-22.5.2025

 

Mt. Toubkal tai paikallisittain Jebel Toubkal sijaitsee Atlasvuorilla parin tunnin ajomatkan päässä Marrakeshista, jonne lennot olivat menomatkalla Amsterdamin kautta. KLM oli vihdoin saanut bag drop -tiskin Helsinkiin (toki olen viime vuosina lentänyt niin vähän, että varmaan ollut jo pidemmän aikaa) ja homma toimi aamulla huomattavasti sujuvammin kuin muutama vuosi sitten, jolloin matkatavat jäivät Helsinkiin check-in toiminnan hitauden takia. Tällä kertaa pientä epävarmuutta aiheutti perjantaille osunut maapalvelun lakko, joten olin pakannut aika lailla kaiken mahdollisen käsimatkatavaraan. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa niin sanottuja Priority Lounge -palveluja, joita luottokorttiyhtiöt ovat viime vuosina tarjonneet lisääntyvissä määrin. Helsingissä homma toimi hyvin, mutta heti Amsterdamissa volyymi oli niin paljon suurempi, että käytännössä lounge oli täysin tukossa koko sen ajan, kun odottelin lentoani Marrakeshiin. Näin ollen sanoisin, että ainakaan yhtään isommilla kentillä tämän jäsenyyden arvo on arvioitava vielä uudelleen. Kaikki yhteydet olivat ajallaan, palvelu odotusarvossa ja samoin Marokossa kuljetus hotellille, jonne saavuin vähän ennen iltakuutta. Siitä sitten saman tien ryhmän tapaamiseen (11 henkilöä) ja edelleen yhteiselle illallisella paikalliseen Chez Ouassaniin.

Vaelluksen ensimmäinen varsinainen päivä kuljetti meidät ensin bussilla Marrakeshista noin tunnin matkan päähän Imi Oughladiin, josta otimme reput kantoon ja aloitimme noin 13km/4,5h siirtymän Tizi Oussemiin. Vaellus starttasi noin 1300m korkeudelta ja nousi ensin noin 700m ylös ja sitten takaisin noin 1700 metriin, missä vietimme yön vaatimattomassa majatalossa. Erityisesti matkan ensimmäinen puolikas oli varsin nautittavaa etenemistä vuoriston vehreissä maalaismaisemissa. Lounasta nautittiin aika lailla päivän reitin korkeimmassa kohdassa, missä myös navakka tuuli aiheutti hieman hankaluuksia tavaroiden lennellessä ympäriinsä. Päivän reitin toinen puolikas kulki pitkälti tiellä, eikä siis ollut sinänsä mikään erityinen elämys.

Tizi Oussem näkyvissä

Logistiikasta sen verran, että tavarat kulkevat täällä pitkälti muulien avulla päiväreppuja lukuun ottamatta. Vesi tuodaan myös pullotettuna kylistä vaeltajien tarpeisiin. Tizi Oussemin majatalossa oli yhteismajoitushuoneet, wc:t ja suihkut sekä pienestä lisämaksusta myös hamam-tyylinen höyryhuone. Yö oli aika lämmin ja eläinten äänet olivat myös hyvin läsnä.  

Toinen päivä vei meidät Tizi Oussemista Aremdiin suunnaten ensin etelään ja sitten koilliseen yhteensä noin 15km/6,5h. Ensimmäiset 4,5h tuntia nousivat hiljalleen noin 2500 metriin ja siitä sitten viimeiset pari tuntia taas laskeuduttiin lopulta noin 2000 metriin yöksi. Maisemat olivat vaihtelevat, mutta kauniit – vehreitä vuoristolaaksoja ja karumpia punaisen soran, matalan kasvillisuuden ja kivikoiden peittämiä jyrkkiä rinteitä. Aremdin majatalo oli huomattavasti viileämpi kuin edellinen majapaikkamme – majoituksen tyyli toki sama. Jostain syystä päivän lounasta saatiin odotella aina puoli kolmen tienoille, kun startti oli kuitenkin jo 08:30. En tiedä, miksi lounasta ei voitu pitää jo ainakin tuntia, jopa kahta aiemmin.

Vuoristomaisemia Tizi Oussemin ja Aremdin välillä

Ruokailuissa lounaat ja illalliset olivat riittäviä, mutta aamupalat olivat poikkeuksetta omaan makuuni turhan kevyitä päivän aktiviteetteihin nähden. Käytännössä aamulla ei ollut tarjolla kuin leipää, sokeripitoisia levitteitä ja kananmuna tai kaksi. Kreetallahan oli sama homma, mutta siellä pystyi itse ostamaan lisäksi esimerkiksi pekonia tai munia majataloista – täällä oikeastaan ainut mahdollisuus oli täydentää aamiaista esim. proteiinipatukoilla.

Kolmantena päivänä käänsimme suunnan takaisin etelään ja nousimme viiden tunnin ja kymmenen kilometrin aikana tasaisesti ylös noin 1200m Toubkalin perusleiriin 3200 metrin korkeudessa, missä leiriydyimme seuraavat pari yötä. Päivän alussa kirjauduimme ensin sisään Toubkalin kansallispuistoon ja kiipesimme polkua vuorten varjossa ylös noin parin tunnin ja 400m verran pieneen kylään, missä nautimme tauolla tuoretta appelsiinimehua ennen kuin lähdimme jatkamaan auringon paahteessa aina perusleiriin saakka. Osa ryhmästämme lähti vielä iltapäivällä vapaaehtoiselle retkelle näköalapaikalle, mikä osoittautui oppaalta jonkinlaiseksi arviointivirheeksi, sillä tämä pieni retki kesti melkein 4,5h ja nousi jonnekin 3600 metrin tienoille. Itse en onneksi lähtenyt mukaan.

Tuore mehu virkisti matkalla perusleiriin

Seuraavana aamuna nousimme ylös varhain vain todetaksemme, että suurin osa ryhmistä oli jo rinteessä. Kanssamme samaan aikaan lähdössä oli myös joukko Marokon armeijan alokkaita, joten nousu Toubkalille oli varsin ruuhkainen. Nousu oli noin 4km/1000m ja siihen kului aikaa noin neljä tuntia. Ensimmäiset pari tuntia täysin pimeässä ja sitten auringon antaessa ensimmäisiä säteitään takanamme nousseelle seinämälle. Saavutimme huipun ryhmän ensimmäisten jäsenten kanssa noin 08:30 ja muut seurasivat sitten noin vajaan tunnin sisään. Huipulla hulabaloo oli käsittämättömällä tasolla, kun pari joukkueellista armeijan alokkaita urakoi selfiehommissa huippukolmion ympärillä. Kiertelin itse ympäri huippua kuvaamassa maisemat eri suuntaan ennen kuin lähdimme yrittämään omaa ryhmäkuvaa huipulla, minkä lopulta myöskin saimme. Sen jälkeen olikin aika suunnata alamäkeen muutaman valokuvauspysähdyksen kera. Laskeuduin aika lailla itsenäisesti, sillä ryhmän vauhti oli makuuni liian hidas. Olin lopulta leirissa noin 1,5h huipulta lähdön jälkeen ja muut saapuivat perusleiriin 1-1,5h sen jälkeen.

Mainio ryhmämme Toubkalin huipulla

Nautimme viimeisestä päivästä vuoristossa hyvässä positiivisessa hengessä – kaikki olivat kuitenkin päässeet huipulle ja takaisin leiriin ilman mitään suurempia ongelmia.

Linnunrata perusleirin yllä

Viimeiselle vaelluspäivälle jäi sitten vielä 12km/4,5h laskeutuminen Imliliin noin 1400m alemmas, missä nautimme maistuvan ravintolalounaan ennen hyppäämistä takaisin Marrakeshin bussiin. Reitti oli pitkälti sama kuin retken kolmantena päivänä toki sillä erotuksella, että kulkusuunta oli vastakkainen ja Armedista laskeuduttiin vielä pähkinäpuiden varjossa Imliliin saakka. Laskeutuminen on lihaksille ja nivelille kovempaa puuhaa kuin ylös kiipeäminen ja se kyllä alkoi tuntua omissakin kintereissä erilaisina kireyksinä. Yleisesti ottaen kuitenkin vaellus sujui aika lailla ongelmitta paria pientä auringonpolttamaan ja rakkoa lukuun ottamatta. Ryhmämme henki oli todella positiivinen, eikä mahdollisista ongelmista tehty sen suurempaa numeroa – muutenkin yhteishenki oli hyvä ja sen takia ryhmässä oli mukavaa matkata. Toubkalin maisemat olivat kauniita, sää suosi ja muutenkin vaellus oli mainio – kiitos & kuulemiin Marokko!