Argentiinaa pohjoisesta etelään

Matkani Argentiinaan alkoi jouluaaton aattona, kun hyppäsin bussiin Jyväskylässä. Ajokeli oli aivan karmea ja niinpä Lahdessa myöhästyin niukasti lentokentälle menevästä bussista. Onneksi Koiviston auton jengi järjesteli minut oikeaan kyytiin poikkeusjärjestelyin.

Saavuin Buenos Airesiin jouluaattoaamuna ja jouduin toteamaan heti ensi kädessä, että laukkuni oli jäänyt Frankfurtiin. Lentokentän palveluhenkilö oli hyvin kartalla ja sovimme laukun toimittamisesta Mendozaan tapaninpäivänä. Ainoa negatiivinen puoli siinä oli se, että jouduin itse noutamaan laukun lentokentältä.

Laukun puuttumisen takia jouduin tietysti etsiskelemään muutamia tavaroita aavemaisen autiossa suurkaupungissa, joka oli muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta käytännössä suljettu joulun takia. Kadut olivat lähes tyhjät muutamat markkinapaikat pois lukien, mikä teki tietysti shoppailusta aavistuksen haastavampaa. Jouluaaton illalliseksi nautin paikallisen Siwan salaatin hotellin parvekkeella.

Joulun hiljaisuus kaupungissa oli tavallaan odotettavissa, mutta sama ilmiö toistui matkalla myöhemmin myös uutena vuotena, mikä oli hieman yllättävää.

Buenos Aires valmistautumassa jouluun.

Matkailijan näkökulmasta hieman epäkäytännöllisiä ovat myös käteisautomaatit, joista ei valuuttakriisin takia pysty nostamaan kuin 3000 pesoa (noin 150 €) kerrallaan. Lisäksi jokaisesta nostosta, noston suuruudesta riippumatta, veloitetaan kiinteä 183 peson palkkio. Toisaalta, jos makselee luottokortilla, niin tyypillisesti niihinkin maksuihin tulee 10%:n maksutapalisä. 

Toinen hämmentävä tapa on puhelinliittymien rekisteröinti, joka pitää suorittaa operaattorin virallisessa konttorissa. Pelkkä SIM-kortin ostaminen ei siis riitä, vaan sen lisäksi on käytävä liikkeessä (, jotka siis jouluaattona ja joulupäivänä olivat noin 99%:sti suljettuina koko Buenos Airesin alueella). Ymmärsin, että näin tehdään siksi, että prepaid-liittymiä käytetään niin runsaasti rikolliseen toimintaan. Kuitenkin, kun sitten Mendozassa lopulta sain homman hoidettua, niin paikallinen myyjä käytti liittymän rekisteröinnissä oman isoisänsä henkilöllisyystodistusta. En sitten viitsinyt enempää kysellä, että mikä pointti koko jutulla nyt oikeastaan olikaan.

Yleisesti ottaen Argentiina on myös kallis maa – ravintolaruoka ja erikoistavarat ovat lähes skandinaavista hintatasoa, mikä hieman yllätti, sillä paikallinen keskipalkka on kuitenkin alle 900 euroa kuukaudessa. Aamupalaksi on tarjolla runsaasti hiilareita lähinnä sokereiden muodossa, mikä saattaa pitkän päälle myös vähän tökkiä.

Buenos Airesista tosiaan siirryttiin jo yhden yön jälkeen viinialueelle Mendozaan. Lyhyt oleskeluaika ei tosin estänyt yhtä ryhmämme jäsentä joutumasta ryöstetyksi aivan hotellimme edessä – onneksi omaisuusvahinko jäi tapahtumassa ainoaksi tilastomerkinnäksi. Mendozassa tutustuimme viinitiloihin pyöräillen, mistä itselläni oli alun perin erilainen mielikuva, sillä tilat sijaitsivat kuitenkin kohtuullisen lähellä kaupunkia, jolloin liikennettäkin oli kohtuullisen runsaasti. Vierailimme Nieto Senetinerin, Tomeron ja Alta Vista tiloilla sekä nautimme näytteitä heidän tuotannostaan. Ihan rentoa touhua, mutta itse en erityisesti ole viinimiehenä profiloitunut, joten mitään erityiskiksejä en joidenkin ryhmämme neitojen tapaan asiasta saanut.

Tomeron viinitila Mendozassa.

Mendoza sijaitsee noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Aconcaguan kansallispuistosta, missä kävimme tekemässä päiväretken niin kutsuttuun ensimmäiseen leiriin. Reitti nousi noin 2800 metristä noin 3400 metriin ja oli suuntaansa noin 8,5 kilometriä. Oppaamme johti myös kaupallisia retkikuntia, jotka tähtäävät vuoren huiputtamiseen. Amerikoiden korkeimman vuoren huipulle pääseminen kestää normaalisti 18 päivää ja maksaa noin 4000 euroa. Maisemat olivat upeat ja sää suosi.

Aconcaguan päiväretki lopuillaan.

Mendozasta siirryimme 18 tunnin herkällä linja-autossa istumisella etelään San Carlos de Barilocheen, missä sää muuttui kuumasta enemmän Suomen kesän kaltaiseksi viileähköksi ja aavistuksen sateiseksikin sekoitukseksi. Bariloche on käytännössä rakennettu turismin näkökulmasta ja siksi palveluita ja kauppoja oli paremmin saatavilla kuin missään muualla Argentiinassa. Bariloche on tunnettu suklaastaan sekä postikorttimaisemistaan, joita ihailimme erityisesti matkalla Manso-joelle, Chilen rajan tuntumaan, koskenlaskuun.

San Carlos de Barilochen maisemia.

Barilochesta jakoimme matkaa edelleen etelään El Chalteniin uudeksi vuodeksi. El Chalten on käytännössä todella pieni ja syrjäinen kylä, joka elää luontomatkailusta ja kiipeilystä. Suurimmat nähtävyydet ovat luonnollisesti kaikkien tuntemat Cerro Fitzroy, joka soi meillekin aikaansa sekä Cerro Torre, joka puolestaan pysyi pilvien takana koko kolmipäiväisen vierailumme ajan. Se täytyy sanoa, että ajo El Chalteniin on yksi vaikuttavimpia pätkiä koko matkailu-urallani. Näkymä on aivan maaginen Cerro Fitzroyn silhuetin ilmestyessä näkyviin pilvien takaa.  Seudun ykkösaktiviteetti on päiväretki Laguna de los Tres -laguunille, joka sijaitsee paraatipaikalla Cerro Fitzroyhin nähden. Polku on noin 10km suuntaansa ja loppuosaltaan aavistuksen vaativakin, kun viimeinen kilometri on käytännössä kokonaan kohtuullista ylämäkeä. Korkeutta reitillä ei juurikaan ole, joten siinä mielessä pääsee vähän helpommalla.

Lago de los Tres & Cerro Fitzroy, El Chalten.

Seuraavaksi matka jatkuu El Calafateen ja siitä edelleen Chileen ja kohti Torres del Painen kansallispuistoa.