Talviloma Lissabonissa

Lähdin tällä kertaa hiihtolomalla Lapin sijasta Lissaboniin, joka oli houkuttanut jo pidemmän aikaa.  Muutenkin tuntuu siltä, että Lissabon on nyt kaikkien kartalla, sillä silmään on osunut todella monia eri lehtien/saittien artikkeleita ja useiden ystävien ja tuttavien matka-aikomuksia Portugalin pääkaupunkia koskien. Mistä siis tämä yhtäkkinen innostus loputtomien kujien kaupunkia kohtaan?

Viikon jälkeen voin todeta, että Lissabon on värikäs, tunnelmallinen ja monipuolinen kaupunkikohde, josta löytyy mahdollisuuksia moneen makuun.

Lissabonin laattamallit omaan jääkaapin oveen?

Julkinen liikenne toimii hyvin ja Google tietää 100%:sti kaikki kaupungin aikataulut – tässä siis viimeistään syy hankkia kansainvälisen datapaketin sisältävä liittymä, jos ei sellaista jo ennestään ole. Lisäksi Uber (ja Taxify) toimii kaupungissa joka päivä kellon ympäri ja uusimpana tulokkaana ihmisten liikuttelussa ovat sähköpotkulaudat, joita tarjotaan useankin operaattorin toimesta. Ne ovat siunaus kävelystä turtuneille jaloille, vaikkakin on sanottava, että kaupungille tyypillinen mukulakivialusta ei ole kaikkein paras lautailumielessä. Itse ajelin kyseisellä menopelillä melkein 10 kilometriä parissa päivässä Belemin ja Parque dos Nacoesin loputtomilla rantakaistoilla. Käyttämäni operaattorin (Lime) hinta oli 15 senttiä per minuutti ja lautojen kontrollointi ja löytäminen sujui todella näppärästi mobiiliapplikaation kautta. Ei sovi kaikille, mutta itse koin sen erittäin käytännölliseksi liikkua pidempiä etäisyyksiä saman kaupunginosan sisällä. Pakollinen hankinta (sen EU-liittymän lisäksi) kaupungilla kulkemiseen on Viva Viagem -lippu, jonka voi helposti ostaa kaikkien metroasemien automaateista. Kortti maksaa 50 senttiä ja siihen voi sitten ladata matkarahaa tarpeen mukaan (nk. Zapping-vaihtoehto, mikä on selvästi paras/joustavin, jos aikoo käyttää monia kulkuvälineitä useamman päivän ajan). Kortin voi ostaa myös rajattomaan käyttöön yhdelle päivälle hintaan 6,40. Vähän käytöstä riippuu, mikä toimii parhaiten lyhyellä, muutaman päivän matkalla.

Sähköpotkulauta - rasittuneen jalankulkijan pelastus.

Itse asuin Airbnb majoittajan kämpillä Sao Josen kaupunginosassa, mikä toimi mielestäni todella hyvin. Sijainti oli rauhallinen, mutta keskeinen. Avenidan metroasema oli noin 400 metrin päässä ovelta. Tarjontaa on paljon ja joka makuun – itse jätin biletysalueet suosiolla hieman kauemmaksi.

Erilaisissa lukemissani, Lissabonia koskevissa, artikkeleissa korostuu tietty perussetti, jota Lissabonin osalta aina nostetaan esiin. Se täytyy sanoa, että aikamoisia päiviä tulee, jos aikoo kaiken tyypillisessä listauksessa esiintyvän käydä parissa päivässä läpi. Siinä ei nimittäin sitten hirveästi pysähdytä erityisesti missään, vaan suoritetaan kaupunkipassia. Itse käytin kaupungin tutkimiseen 6 päivää ja täytyy sanoa, että siltikin  ahnehdin vähän liikaa ohjelmistoa – erityisesti jalat ja selkä olivat koetuksella, kun päiväkohtaiset kävelymatkat nousivat melkoisiksi.

Sao Josen kotikujat iltavaloissa.

No, mitä sitten suosittelisin? 

Itsehän en ole profiloitunut kaupunkikohdematkailija vaan enemmänkin kansallispuistojen ja luontokohteiden ystävä. Siispä en erityisesti hae paikkoja ja tilanteita, missä turistibusseja ja kälättäviä ihmisjoukkoja näkyy silmänkantamattomiin. Niinpä jätin suosiolla käymättä useampia kohteita ja keskityin ihailemaan niitä kameran läpi ulkoa päin. Erikseen maksullisista nähtävyyksistä vierailin Lissabonissa ainoastaan Pyhän Yrjänän linnassa (Castelo de Sao Jorge) sekä Quinta da Regaleirassa (tämä jälkimmäinen siis Sintrassa). Näistäkin ensimmäisen voi jättää väliin, jos aikoo vierailla kaupungin lukuisilla näköalapaikoilla, jotka tarjoavat pitkälti samat näkymät punaisten kattojen ylle. Jos linnaan haluaa kuitenkin tutustua, niin paikalle kannattanee iskeä heti aukeamisen aikoihin tai juuri ennen sulkemista.

Alfaman kujilta löytyy aina uusia yksityiskohtia, joista riittää ihmeteltävää vaikka vuosiksi. Suosittelen lähtemään liikkeelle vaikkapa Jardim Botto Machadon pienestä puistosta (lähin metroasema on tällöin Santa Apolonia – ja siitä Google kertoo tien ylös) ja siitä liikkumaan kohti hieman hiljaisempia kujia Alfaman laidalla. Erityisesti sunnuntain iltapäivä on todella hyvää ja hiljaista aikaa – myös ilmapiiri on täysin erilainen kuin muulloin viikolla.

Alfaman kujat tarjoavat loputtomasti nähtävää.

Lissabonin eri laidoilla sijaitsevat Belem ja Parque dos Nacoes tarjoavat parhaat mahdollisuudet ulkoiluun Lissabonin keskusalueella, lenkkeilijöitä liikkuukin rantaraiteilla runsaasti. Parque dos Nacoesin alueella (paikallinen messukeskus yms.) sijaitsevat mm. Vasco da Gaman silta, Magalhaesin torni sekä kuulemma erinomainen meriakvaario (Oceanario). Metrolla siltaa lähinnä oleva asema on Moscavide. Belemin seudulla puolestaan ovat Belemin torni, Hieronymuksen luostari, MAAT-museo sekä Huhtikuun 25. päivän silta. Belemistä voi auringonlaskun jälkeen myös tehdä iskun muodikkaaseen LxFactoryyn.

Parque dos Nacoesin valoja iltaaikaan.

Siinähän sitä jo onkin parille päivälle puuhaa – varsinkin, jos on aikeissa iskeä vielä yöelämään.

Paikalliset jalkapallojättiläiset Benfica ja Sporting ovat niin ikään molemmat helposti saavutettavissa – erityisesti Benfican stadionin kulmalle pääsee suoraan metrolla (Colegio Militar tai Altos do Moinhos). Lippu matsiin kustansi 28 euroa kohtuullisille paikoille.

Benfican fanit kuvastavat portugalilaista intohimoa parhaimmillaan ja pahimmillaan.

Sintran päiväretki on yhtään pidemmällä vierailulla ehdottomasti toteuttamisen arvoinen. Itse varasin withlocals.comin palvelun kautta (Jeep Private Tour of Sintra) itselleni jeepin ja paikallisen kuljettajan, jolloin pystyn yhdistämään päivään sekä Sintran että rannikon Cascain (tyypilliset bussikierrokset käyvät vain Sintrassa). Jätin oman filosofiani pohjalta suosiolla palatsit ja linnan vierailematta ja keskityin vain Quinta da Regaleiraan, jonka jälkeen nautin päivästä Sintran kukkuloiden pienillä metsäteillä ja käytännössä autioilla näköalapaikoilla bussireittien ulottumattomissa. Reittiin sisältyi myös vierailu Euroopan läntisimmässä pisteessä Cabo da Rocassa, mutta mielestäni rannikon parhaat näkymät olivat ehdottomasti vähän pohjoisempana sijaitsevalta Fogon kukkulalta. Tältä reissulta täytyy nostaa esiin myös Refugio do Ciclista -ravintola, jossa tarjoillaan lähinnä liharuokia ilman mitään hienostelua. Ilmapiiri on tuttavallinen, paikallinen ja luonnollinen. Tule sellaisena kuin olet. Kympillä saa syödä Euroopan parasta grilliruokaa. Ainoastaan Argentiinan Mendozassa olen nauttinut vastaavan tasoisesta pihvistä. Minulle hienostelu ei koskaan ole ollut ravintoloissa tärkeää, maku ja fiilis ratkaisee ja täällä molemmat olivat kohdillaan.
Jos on tällaisesta kiinnostunut, niin rekisteröitymällä tämän linkin kautta palveluun, pitäisi saada 15€:n alennus ensimmäisestä varauksesta: http://join.withlocals.com/mJeMWxv/m

Rannikon parhaat näkymät Cascaissa.

Mitä ruokaan muuten tulee, löytyy Lissabonista kaikkea joka lähtöön. Kokeilin pari erilaista versiota paikallisesta Bacalhausta (turskaa) ja olihan se ihan ok, mutta ei mielestäni mikään erikoinen elämys. Paras hinta/laatusuhde on ravintoloiden päivän menuissa (sisältää yleensä juoman, pääruoan ja jälkkärin – mahdollisesti myös keiton), eikä listaruoissa. Joissain lukemissani oppaissa sanottiin, että ruokailu Baixan/Chiadon/Alfaman alueella on aina ylihintaista, mutta ei se kyllä ihan niin suoraviivaista ole – erityisesti nämä mainitsemani päivän menut ovat melkein järjestään 10€ tuntumassa paikasta riippumatta.

Portugalilaisilla ja suomalaisilla on mielestäni jopa hieman yllättävästi monia yhteisiä luonteenpiirteitä, kuten tietynlainen varautuneisuus ja käytännönläheisyys. Paikalliset ovat myöskin kohtuullisen täsmällisiä, eivätkä ole aggressiivisesti tyrkyttämässä yhtään mitään, mikä tekee asioista miellyttäviä myös näin skandinaavisesta näkökulmasta katsottuna. Portugalin alkeiden opettelu on turhaa, sillä lähes kaikki puhuvat hyvää englantia ja auttavat turisteja mielellään. Espanjan osaaminen helpottaa sen verran, että erilaisista teksteistä pystyy kohtuullisen helposti muodostamaan yleiskuvan. Toisaalta mitään muuta apua espanjantaidosta ei sitten olekaan, sillä lausuminen on aivan eri planeetalta. Latinokulttuureille tyypillinen machous ei näy täällä – pinnan alla kuplii kuitenkin tulisuus, joka tulee esiin erityisesti oman suosikkijoukkueen suorituksia seuratessa.